Alkuvuonna 2006, kun keskustelu Muhammed-pilakuvista kiehui vilkkaimmillaan, Kulttuurilehti Kaltion päätoimittaja Jussi Vilkuna kirjoitti pitkähkön esseen Suomen Kuvalehteen sananvapaudesta ja siitä, miksi hän julkaisi Ville Rannan kohutun sarjakuvan, joka lopulta johti hänen erottamiseensa.
Se oli ansiokas kirjoitus monella tavalla, eikä vähiten siksi, että karkeasti noin kolmasosa esseestä oli suoraa tai kevyesti muunneltua lainausta mitvit-blogin merkinnästä ei ole muuta pelättävää kuin.
Lainaukset oli upotettu tekstin osaksi ilman lainausmerkkejä tai lähdeviitettä. Jälkeenpäin Jussi Vilkuna ilmiantoi asian pahoittelujen kera kyseisen blogimerkinnän kommenteissa ja ilmaisi erikseen pyytäneensä Suomen Kuvalehdeltä lähteiden mainintaa kirjoituksen lopussa. Vaikka menettely oli mielestäni epätyydyttävä, pidän selitystä uskottavana enkä siten kanna kaunaa Vilkunalle.
Kirjoitin Suomen Kuvalehdelle sähköpostivastineen, jossa pyysin selitystä nimimerkkini poisjättämiseen ja mahdollista oikaisua. SK-netin toimituspäällikön selitys oli, että lähdeviite putosi taittovaiheessa pois (mikä Muhammed-pilakuvakriisin yhteydessä tuntui olevan suorastaan epidemistä). Hän kuitenkin tarjoutui toimittamaan oikaisun Suomen Kuvalehden verkkosivuilla, koska lähdekin on “nettilinkki”.
Ilmoitin pitäväni ratkaisua riittämättömänä, koska kirjoitus oli julkaistu paperilehdessä. Mainitsin kuitenkin etten aio asiaa pidemmälle eskaloida.
Oikaisua ei koskaan julkaistu missään.
Tarinan opetus: jos kumartaa tarpeeksi syvään, niin aivan varmasti joku panee perseeseen.
Minulle ilmoitettiin kommenttiosastolla, että erästä kirjoitustani siteerataan radiossa asianmukaisten krediittien kera. Mietin hieman, olisiko sittenkin ollut kohteliaampaa ensin kysyä lupa ja vasta sitten siteerata.
Blogeista on tulossa vapaata riistaa ja tekijän oikeutta omaan tekstiinsä saa ihan vapaasti loukata, kunhan ei jää kiinni. Kuvitteleekohan ne Isoissa Mediumeissa, että bloggari on vain imarreltu, kun teksti kelpaa? Sehän olisi tietysti tyypillistä ajattelua sille sukupolvelle, jonka mielestä web 2.0 on kova juttu, mutta jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä se voisi käytännössä tarkoittaa ja joka huomaa noin kahden vuoden viiveellä, että järjestysnumeroista on jo luovuttu.
Jenni: Sitaattioikeus ei kaiketi sinänsä ole kiinni lainattavan suostumuksesta. Toki voidaan keskustella siitä, mikä on kohteliasta, mutta minusta tuo ei ole iso ongelma. Samalla tavalla sitä siteerataan kirjoja ja televisio-ohjelmia ja sanomalehtiä.
Tähän minäkin päädyin ja olin ihan tyytyväinen saamastani ajasta eetteristä. Ohjelma tosin koostui kahdesta eri blogitekstistä. Siinä ei toimittajalta paljon vaadittu.
Palatakseni vielä tuohon juttuusi “ei ole muuta pelättävää kuin”.Suomen kuvalehti kysyi Theo van Goghin murhan jälkeen Suomessa asuvien muslimien imaameilta,siis henkisiltä johtajilta näiden mielipiedettä veriteosta.Otsikkona oli “sanoistaan on vastattava” ja sisältö samansuuntainen.Pisti miettimään.Pirun hyvä blogi sinulla.
Väsäilen itse blogia ihmisiä telineillä.
heh heh.. vaikka vakavasta aiheesta onkin kyse, pakko sanoa että “tarinan opetus” aiheutti 10 sekunnin naurukohtauksen toimistossa. tuossa nuo muut katsovat monttu auki että “hä”?