Sanan paino

31.3.2008 12:09

Siinä minä olin, pekonit, popcornit ja kasvisuutejuoma nojatuolin käsinojalla valmiina katsomaan hollantilaisen poliitikon ja elokuvataiteilijan Geert Wildersin pitkään hehkutetun ja pelätyn megapläjäyksen Fittan Fitna. “Jytinää puskuriin!” “Go Chuck Norris!” “Näyttäkää tissit!” “Viille Peeltoneen, Ville Peltonen”, huutelin etukäteen kämmenpohjat jännityksestä tahmeina. No, niin minä teen elokuvia katsoessani.

Ja sitten minä katsoin sen elokuvan.

Tai siis “elokuvan”. Silmille kun vyöryi 15 minuuttia Windows Movie Makerilla tuhnuisesti yhteenliimailtuja uutis- ja amatöörivideopätkiä kaikille länsimediaa seuranneille tutuista äärimuslimien työstämistä hirveyksistä joita rytmittivät väliin leikatut väkivaltaan yllyttävät Koraanin säkeet - Tšaikovskilla säestettynä. Voi hyvä isä, näitähän on Youtube pullollaan. Jollain surullisella tavalla aivoihini juontui lehtimoguli ja kokkelinokkeli Jussi Ahteen taannoinen kohulla lanseerattu Absolute-lehti - melu ja villat. Jos tuo oli elokuva, niin tämä kirjoitus on suuri sukupolviromaani.

En silti suosittele kaunomielisiä tuota vielä tällä hetkellä Youtubesta ja LiveLeakista löytyvää mestariteosta katsomaan, sen verran kovaa väkivaltaa ja ahdistavia kuvia se sisältää.

Tekele on toki kuin kalkkuna kiitospäivänä, mutta mitään ennennäkemätöntä materiaalia tai kuvien saati teemojen yllättävää yhdistelyä se ei sisällä - kuten ei myöskään video- tai tekstilainoja ylittävää julistusta. Vaikka videokooste voidaan kenties nähdä vihapuheena, niin ottaen huomioon reilun kolmen vuoden takaiset tapahtumat Hollannissa, on sen julkaiseminen ainakin ymmärrettävää. Provokaatio on toki provokaatio, mutta mieleen nousee kaikesta huolimatta sama kysymys kuin Muhammed-pilakuvien yhteydessä: oliko se tarpeellista? Ja taas hiipii mieleen sama vastaus: kyllä se taisi olla. Niin kovia ovat taas eurooppalaisten johtajien paniikkireaktiot.

“Hallitus pahoittelee Wildersin päätöstä julkaista filminsä.”
- Hollannin pääministeri Jan Peter Balkenende (lähde)

Wilders tai hänen puolueensa ei ole edustettuna Hollannin hallituksessa. Miksi hallituksen täytyy pahoitella opposition rakkikoiran tekoja?

“Vapaudet eivät ole vapauksia, jos ne loukkaavat toisia”
- Slovenian ulkoministeri Dimitrij Rupel. (lähde)

En tiedä minkälaisia sieniä Rupel tapaa nauttia, mutta aivan varmaa on, että vapaudet ovat vapauksia, vaikka ne joskus loukkaisivatkin. Joskus tuntuu suorastaan siltä, että vapaudet eivät ole vapauksia, elleivät ne loukkaa jotakuta.

“Olennaista on löytää tasapaino eurooppalaisten perusarvojen kuten sananvapauden sekä erilaisten uskontojen ja rotujen rinnakkaiselon välillä”
- Britannian ulkoministeri David Miliband (lähde)

Ja kun täällä taas tuntuu siltä, että ajatuksen-, sanan- ja omantunnonvapaus saattaisivat olennaisesti edesauttaa tasapainon löytymistä erilaisten uskontojen ja rotujen rinnakkaiselon välillä.

Jännittävää on tällä kertaa, että muslimien ei tarvitse juuri edes henkäistä, kun pahoittelut poukkoilevat taas oudoissa kulmissa. Eurooppalaiset johtajat repivät ihokkaansa ja ryhtyvät vitsomaan itseään aivan silkasta masokismin riemusta. Aiemmin ajattelin, että kysymys on pelosta sikiävästä halusta näytellä kunnioitusta ja lyhytnäköisesti ennaltaehkäistä ikävyyksiä, mutta nyt olen alkanut epäillä, että kyseessä on silkka eliitin vittuilu rahvaalle. Toisaalta piruillaan maireasti muslimeille ja kohdellaan heitä kuin vähälahjaisia tarkkailuluokkalaisia: Joo joo, no sori sori, ehe-ehe, menes nyt siitä mopoa rassaamaan. Toisaalta kisaillaan hihitellen siitä, kuka pystyy kontilleen heittäytyessään murskaamaan alleen eniten perusoikeuksia: Kato Jan Peter, onko toi, hahhaa, lehdistönvapaus tossa mun perseen alla? Odotamme jännityksellä Chatti-Matin sydäntäsärkevää anteeksipyyntöä.

Melko tyhjän olon jättää myös Uuden Suomen kolumnistin Iivi Anna Masson tragikoominen kertomus eurooppalaisesta yhdenvertaisuusriparista. Nuotion kajossa vetoavasti helkyttelevä EN:n apulaispääsihteeri vetää a-mollista:

“Euroopan neuvoston apulaispääsihteeri Maud de Boer-Buquicchio otti kantaa ”uskontojen loukkaamista” vastaan ja tuomitsi erityisesti maanmiehensä Geert Wildersin näinä päivinä julkaiseman Koraani-kriittisen elokuvan. Hän ei kuitenkaan ollut nähnyt elokuvaa.
Boer-Buquicchion mukaan uskonnon loukkamattomuus on sananvapautta tärkeämpi.” (lähde)

En tiedä onko tuo viimeinen lause silkkaa Masson tulkintaa, mutta se vetää niin hiljaiseksi etten keksi oikein muuta sanottavaa, kuin että tuollaisilla visioilla kudotaan vahvaa uutta eurooppalaista radikalismia - enkä nyt puhu muslimeista.

Yleensä pahoitellaan, että muslimimaailma on niin monimuotoinen, ettei sen äänelle tahdo löytyä edustajaa. En tiedä, mutta epäilen että OIC, Organization of the Islamic Conference voisi olla lähellä jotain sellaista. OIC:n taannoisesta huippukokouksesta uutisoiduissa lausunnoissa haluttiin nähdä suorastaan messiaanista suvaitsevaisuutta. Toki puheissa on selkeitä sillanrakennuksen elementtejä, mutta en aivan vielä olisi valmis helisyttämään symbaaleja, jos kiivaan islamilaisen itsereflektion tuloksena konfliktien juureksi todetaan lännen islamofobia ja ratkaisuksi löydetään lainsäädännölliset toimet - sensuuri - tunneloukkausten estämiseksi.

“- Meidän on päästävä eroon islamofobiasta käymällä aitoa poliittista vuoropuhelua ja tekemällä historiallinen sovinto islamilaisten maiden ja lännen välillä, totesi järjestön turkkilainen pääsihteeri Ekmeleddin Ihsanoglu.
Hän torjuu kuitenkin sananvapauden nimissä tehdyt loukkaukset islamin pyhiä symboleja kohtaan. Profeetan kuvien lisäksi muslimeja on järkyttänyt jo ennen esittämistään äärioikeistolaisen hollantilaispoliitikon Geert Wildersin lyhytelokuva, jossa muslimien pyhä kirja Koraani esitetään fasistisena teoksena.
- Kansainvälisen yhteisön pitäisi pikimmiten vahvistaa nykyisiä kansainvälisiä sopimuksia tai laatia uusia, jotka estäisivät uskonnollisten arvojen ja tunteiden loukkaamisen sananvapauden nimissä, Ihsanoglu sanoi uutistoimisto AFP:lle.”
(lähde)

Oireellista on myös se, ettei oikein kukaan tunnu välittävän siitä, että Wildersin wideo jouduttiin poistamaan joksikin aikaa sen alkuperäisen levittäjän LiveLeak.comin sivuilta henkilökuntaan kohdistuneiden tappouhkausten takia. Aivan kuin väkivaltaiset uhkaukset olisivat oletusarvo ja uutiskynnys ylittyy pikemminkin, jos uhkauksia ei esitetä.

EU-johtajat tekevät hirveän karhunpalveluksen kaikille paljastamalla vatsansa jokaisen heikosti tai ei lainkaan perustellun pahanmielenilmauksen edessä. Kuten on jo huomattu, selällään olevaa lehmää on helppo lypsää. Tapa ruokkii vain omituista kierrettä, jonka jengoissa pesii tarpeetonta uhrimentaliteettia, halveksuntaa, alentuvaa käytöstä, vihaa ja väkivaltaa.

Kunnioitus. Sitä ei toimiteta tehtaalla asennettuna. Pelko ei ole sitä, eikä nöyristely. Sitä ei voi lailla säätää, ei vähättelemällä eikä uhittelemalla saada. Se pitää ansaita. Kaikilla puolilla.

“Eurooppa avasi vuosikymmeniä sitten ovensa islamille. Mutta Eurooppa ei ottanut huomioon, että islam on näin vahva. Me elämme uskontoamme toisin kuin eurooppalaiset omaansa. Islamin vaikutukset näkyvät eurooppalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisiä pelottaa.”
- Hollantilainen imaami Fawaz Jneid. (lähde)





5 Kommenttia


  1. Lotta Roti kirjaili 1.4.2008 19:13

    Mielestäni ei ole lainkaan liioiteltua pitää valistuksen perintöä ja sananvapautta, kaikkien muiden poliittisten vapauksien ja demokratian kulmakiveä, uhattuna. Tämä “diversiteetin juhliminen” on muuttumassa irvikuvakseen ja tunteiden loukkaantumattomuudesta on tulossa varjeltava oikeushyvä. Meillä on virkaatekeviä puolestaloukkaantujia (Puumalainen, Illman, Suurpää) kyttäämässä väärinajattelijoita siltä varalta, että Toiseuden Edustajat eivät ymmärrä loukkaantua itse.

    Kenties eniten ärsyttää se, että nämä eurooppalaiset johtajat ovat kannattavinaan sananvapautta ja demokratiaa. Sanoisivat suoraan kannattavansa uudenlaista orwellilaista pehmeää totalitarismia. Sitten ainakin voitaisiin puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja kansalaiset tietäisivät, missä mennään.

    **


  2. Vasarahammer kirjaili 1.4.2008 19:22

    Wildersin elokuvaa ei ole tarkoitettu Youtuben ja muiden videopalveluiden islam-kriittisiin kuviin jo tutustuneille tai niille, joiden mielestä islamin suvaitsemattomuutta ja väkivaltaisuutta on mahdotonta kieltää (vaikka se ei olisi poliittisesti korrektia).

    Filmi oli tarkoitus esittää televisiossa, mutta yksikään hollantilainen kanava ei suostunut esittämään sitä. Tarkoituksena oli tavoittaa se osa yleisöstä, joka elää valtamedian varassa ja joka vielä uskoo islamin olevan pohjimmiltaan rauhanomainen uskonto.

    **


  3. BRG kirjaili 1.4.2008 21:55

    Koraani kritiikin kohteena tuntuu hieman julkisuushakuiselta, varsinkin kun kristinuskonkappale, se vanhempi, sisältää aivan samankaltaisia kehoituksia vääräuskoisia kohtaan. Itse pidän tuhansia vuosia sitten kirjoitettuja ja koottuja teoksia luotettavuudeltaan vähintäänkin epäuskottavilta ja siten koraanin säkeiden kritisointia typeränä detaljikikkailuna. Ongelmana lienee koraanin säkeisiin kirjaimellisesti uskovien suuri massa, ihan samassa kusessa oltaisiin jos kirjaimellisesti vanhan testamentin mukaan eläviä olisi sama määrä. Tosin poliitikon kannalta huomion ja äänien toivossa kritiikki on parasta kohdistaa johonkin symboli-arvoa omaavaan.

    **


  4. titti kirjaili 3.4.2008 2:05

    et ole sotaanähnyt

    **


  5. Hsk kirjaili 7.4.2008 21:27

    BRG: Kristinusko puhdistettiin, mutta samaa ei voi tehdä islamille. Raamattu on koottu oppipoikien muistiinpanoista, mutta koraani itse kertoo, että jokainen sana joka esiintyy koraanissa on itse jumalan suusta. Muslimit eivät salli sen puhdistamista, sillä miten ihmeessä ihminen voi kyseenalaistaa jumalan puhetta?

    Niin ja älkää luulko, että puolustelen kristinuskoa, sillä itse en usko mihinkään. Samaa paskaa ovat kaikki, ei millään pahalla. Jotkut uskonnot vain paljon pahempia kuin toiset ja tuottavat paljon enemmän ongelmia yhteiskunnalle.

    **


Nimi (pakollinen)

Email (pakollinen)

Website

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Avaudu: