MiTViTpääministerin morsian

Harmaan hatun seuraavaa proosapostausta odotellessa tällainen vähän kevyempi välipala. Niin, kaikki muu on silkkaa palaa Harmaan hatun proosapostausten välissä. Mmmm proosaa…

Siinä minä olin etunojassa, käsi housuissa, housut käsinojalla, kalastamassa kasiraitamankassani pyörivältä Simpsonien kuudennelta tuotantokaudelta koomisia ideoita käytettäväksi nettihuumoripalstallani. Äkkiarvaamatta, nk. puskasta, ampui suomentaja: “Lisa on ice”, jakso, jossa epäurheilullinen Lisa löytää itsestään jääkiekkomaalivahdin, oli kääntynyt kotikielelleni – hella palakoon en tiedä kenen toimesta, missä tilassa, minkä vaikutuksen alaisena tahi alastomana – muodossa “Lisan liukkaat”. Lisan liukkaat! Lisan liukkaat… ei, minä en pysty.

Käännös tuo mieleeni hienon Pan’s Labyrinth elokuvan, josta käytetään suomalaisessakin levityksessä tylsästi englanninkielistä käännösnimeä – mikä on täysin vailla perusteita ja siten anteeksiantamatonta. Aiheesta käytiin ensi-illan aikoihin jonkin verran keskustelua Nyt-liitettä myöden ja kaikenlaisia mielikuvituksettomia “Faunin labyrintti” -käännöksiä ehdotettiin, vaikka nähdäkseni oma ehdotukseni panin sokkelossa on ilmiselvästi ylivoimainen.

Rakkaat elämästä ja linkeistä päiväkirjailevat vihamieheni, jotta universaali totuus ei unohtuisi, on syytä muistuttaa universaalista totuudesta:

Ja terveisiä sille (PA?), joka oli heti edellisen kirjoitukseni jälkeen googlannut sanaparia lupsakka arjalainen, oletettavasti päästäkseen tuhahtamaan kutakuinkin “wanha!”: 0MITTU!!! SPN!!!1!23456789!**SPN=sika paljon nauruja

“Ukko Nooa, ukko Nooa oli kunnon mies.
Kun hän meni hissiin,
potkas naista tissiin.
Ukko Nooa, ukko Nooa oli kunnon mies. ”
(Bellman/tuntematon)Kun aloittaa kirjan luvun, pekonipaketin tuoteselosteen, blogikirjoituksen tai testamentin lyyrisellä lainalla, se ikään kuin ylevöittää tekstin ja virittää lukijan alitajunnan oikealle taajuudelle. Onhan myös niin, ettei mikään ole verkkokirjoituksissa kiinnostavampaa kuin pitkät lainaukset musiikkikappaleiden teksteistä, unikertomukset tai kirjoittajan valovoimaisen persoonan karheikkoja kampaavat meemit ja testitulokset.

Minä olen mustavalko-Salora. Kolhittu, suriseva, lahjusskandaaleissa ryvettynyt ja kerta kaikkiaan vailla scart-liitintä.

Keskeiset piuhani on juotettu yhteen aika-avaruudessa, jossa miehet tepastelivat sukkahousuissa, mainosten iskusana oli “halpa”, nopeiden silmänliikkeiden takana nousivat sienipilvet, pornolehti oli ylellisyystavara ja kahmintaan tähtääviä elämänvalintoja halveksittiin avoimesti.

Kirjauduin Facebookiin. Vastoin sääntöjä en omalla nimelläni, mutta joillekin tunnistettavalla.

Arvostan ystävyyttä, ehkä enemmän kuin mitään muuta. Ystävyys on bonsai, ystävyys on lisäproteiini, ystävyys on Kaaban musta kivi, ystävyys on ilmainen muuttoapu. Minä olen huono ystävä. Joku sanoi joskus, että ainoan lapsen peruskokemus elämästä on yksinäisyys – ehkä sitä oppii vaalimaan, pukemaan päähänsä harmaan hatun. Anteeksi ja kiitos, ajattelen teitä paljon.

Facebook-naamoilla on satoja ystäviä. En ymmärrä. En ole elämässäni edes tavannut niin montaa ihmistä. Minä kun toivon, että onnistuisin pitämään kiinni edes niistä muutamasta. Hilpari Moelanen is hyvin kummastunut. Hilpari Moelanen is ei halua to be the most likely to succeed friend in kenenkään network.

Vastoin sääntöjä en omalla nimelläni. Anonyymi vellihousu. Epäuskottava pelkuri. Sanojen paino kuin etiopialainen sumopainija. Identiteetti? Mä oon Vanhasen Masa ja mä toimin Suomen valtiolla pääministerinä. Kuva? Mitä ihmettä te sillä tekisitte? Laittaisitte kehyksiin?

Jos kaikki maailman ihmiset kerättäisiin Kuopion torille ja megafoniin huudettaisiin ensin syntymässä annettu nimeni, sitten tämä päiväkirjanimimerkki, kääntäisi jälkimmäinen enemmän päitä. Identiteetti? Kun ei ole sitä oppiarvoakaan. Kuva? En minä halua lompakkoonne (voin kyllä ottaa lompakkonne). Sanat? Painavat mitä painavat.

Minä nyt olen tällainen lupsakka arjalainen.

Jos minä vastoin kaikkia laskelmiani joskus kuolisin, toivoisin että nekrologini olisi kutakuinkin seuraavanlainen:

Hilpari Moelanen, syntyi pienenä, kuoli keskikokoisena. Jossain siinä välissä kykynsä mukaan rakasti, hetkittäin ihan onnistuneesti. Teki kai se jotain hommiakin.
Kirjoittaja on Moelasen pitkäaikainen yötoveri

Lähetäänkö kaljalle?