“Orjantappuroiden rätinää padan alla on tyhmän nauru.”
(Saarn.7:6)
Siinä minä olin, lokakuun yössä pehmeässä kuin lehmän kieli, lippatukka tuulessa tutisten potkimassa krokotiilinnahkaisella saappaallani köyhää, epätrendikästä tuulipukujunttia nivusiin. “Siitä saat ja tuosta”, huusin silmät soihtuina palaen, kunnes palokunta saapui ja sammutti sokeutuneet silmäni. Kalliin yksityisklinikan satiinilakanoissa maatessani, parhaan plastiikkakirurgin kursiessa kokoon karstoittuneita kasvojani, tarjosin tuolle jalolle Hippokrateen perilliselle kaiken maailman mammonaa myös toisenlaisesta toimenpiteestä, mutta sieluni tyhjyyttä ei hänkään kyennyt tilkitsemään. “Silmat saan ma nakemaan, vaan sydanta en konsanaan” lausui tuo runoileva rintaimplantikko ja poistui etsimään kadonneita ä-pisteitä rikollisten riimien hautausmaalta, banaaliuden muistomerkin juurelta.
Tästä epämiellyttävästä insidentistä, joka sivumennen sanoen nakersi osakesalkkuni arvoa 2.89%, johtuen en huomannut tätä päiväkirjaa kohdannutta kirjallista liekitystä silloin, kun se oli ajankohtainen.
Suuresti kunnioittamani verkkokirjoittaja Sven Laakso vetää ison paskan alas käymälästään niin, ettei varmasti hiukkastakaan tartu pöntön seinämään. Uranuksen 25. kuun nimellä esiintyvä tunnettu aforistikko säestää puhallellen loistavasti kommenttipasuunaansa. Torttua ja torvisoittoa, mikä sen suloisempaa.
Sven L. hirmustuu, kun joku jollain kommenttiosastolla luonnehtii tämän palstan riipustelijaa hyväksi kirjoittajaksi. Sven ei arvosta lukiolaistyttöjen matikanvihkoon hevospiirrustusten lomaan riipusteltuja “ajatuksia”. Ilmeisesti, ajankohdasta päätellen, lopullisena sytykkeenä toimii kirjoitukseni Kallio, Finland, Perkele, jonka sairas, lapsellisesti muotoiltu, pientä polkeva Niinistöläinen maailmankuva vetää taiteilijanimimerkki(?) Laakson totiseksi:
“Mitvitin diggaaminen ollee jonkinlainen muodikas poliittinen statementti.
“Painukaa spurgut ja köyhät vittuun” – “painu sä vittuun siitä” -tyyppinen, trendikäs, mediaseksikäs, muodikas, katuuskottava, lyhythiuksinen ja tyylikäs puchline.”
Kommenttiosastollaan Laakso analysoi lisää:
“Siis tuon Mitvitin tekstin takaahan avautuu ilmiselvästi melko epämääräiset, epäilyttävät, epämiellyttävät asennehorisontit. Ei kai sitä nyt pysty sulkemaan silmiään totuudelta, joka paiskautuu kasvoille jokaisesta rivistä [...]“
Kirjailijapersoona, nimimerkki Prospero, myötäilee kommenttiosastolla:
“Saatana, että minä olen kyllästynyt näihin piilokivesfemakoihin ja sönkkögeneraattoreihin.”
Minulla ei ole suurta halua kommentoida persoonaani – siihenhän nämä sanat osoittavat – kohtaan suunnattuja seipäitä. Puhumattakaan kiveksistäni. Mutta kun Svende, saanhan kutsua sinua “Svendeksi”, urahtaa tähän suuntaan, silkka koko vartaloa ravistava hallitsematon tärinä pakottaa sönköttävät kirjaimet ruudulle.
Minä nimittäin rakastan Svendulaattia, saanhan kutsua sinua “Svendulaatiksi”? En siten kuin mies vain voi miestä rakastaa, vaan kuin koira rakastaa isäntäänsä: palvoen, jokaista pöydänreunalta viskattua armonpalaa ainutlaatuisena aarteena vaalien.
Onhan käymälöitsijä harvinaista näkijöiden klaania, ainutlaatuinen luonnostaja, kiivas ja kirkas profeetta, jonka tuotosten toisinaan puoleen jäävän muodon antaa anteeksi ajattelun tiiviys ja ilmaisun spontaani ankaruus.
Minä olen kirjoittajana ja ihmisenä vain pekonisiivu Svenin aamiaislautasella, kuraa Kämärin kengänpohjassa. Tämä ei ole epäselvää kenellekään, kaikkein vähiten itselleni. Jos joku on jotain muuta ilmaissut, voin vakuuttaa, etten se ole ollut minä. Mitä taas tulee erilaisiin suosiota mittaaviin listoihin, me kaikki tiedämme, etteivät ne etsi laatua, vaan pienintä yhteistä nimittäjää. Tämä on keskinkertaisuuksien maailma, enkä minä mahda sille mitään – maailmalle tai itselleni. Ei missikisoista sovi hermostua.
Kuitenkin kirjoitan. Torakka on tyytyväinen heikkoon hygieniaan, homeisiin leivänmuruihin, ei se osaa toivoa leivonen olevansa. Kuitenkin kirjoitan, koska se hieroo mielihyväreseptoreitani ja pitää minut poissa pahanteosta. Kuitenkin kirjoitan, koska se on halvempaa kuin toinen intohimoni, ihmisenkokoisten salaminukkien veistäminen. Kuitenkin kirjoitan, Vaikka Svendelius, saanhan kutsua sinua “Svendeliukseksi”, Deleuzea lainaten toteaa:
“Kirjoittamisen päämäärä ei ole siinä itsessään juuri siksi, että elämä ei ole mitään henkilökohtaista. Kirjoittamisen päämäärä on pikemminkin tehdä ekelämästä persoonaton voima. Tällöin se puhuu kaikista alueista, kaikista päämääristä, jotka sijaitsevat siinä itsessään. Miksi sitten kirjoittaa? Koska kyse ei ole kirjoittamisesta. [...] Kirjoittamisella ei ole mitään muuta tehtävää kuin olla virta, joka yhdistyy muihin virtoihin – kaikki maailman vähemmistöiksi-muuttumiset.”
Se on aika hauskasti lainattu kanonisointia isoavalta.
Näkijöiden salaseuralla on vain ja ainoastaan yksi suuri sääntö: modernin profeetan ei sovi olla tietoinen näkyjensä oikeellisuudesta. Jos näkijä tajuaa kaikkivaltiutensa, muuttuu hän terroristiksi. Kun näyistään jumaltunut profeetta pesee maailman syntejä tulella, palaa paljon arvokasta.
Kuitenkin kirjoitan. Kaikki henkilökohtaisuudet Sveijarin, saanhan kutsua sinua “Sveijariksi”, kirjoituksessa nielen vain pienen kyynelen valuessa pitkin lukiolaisen poskinukkaa, myös lyhythiuksisuuden. Sillä niin on, jos siltä näyttää. Myönnän tyhjänhelpon sloganoinnin, sisältöä vailla olevat, joskus kaukaa katsottuna kauniit kuoret. Siellä ne ovat, enhän niitä voi enää piilottaakaan.
Kuitenkin kirjoitan. Köyhien ja äänettömien polkemisen kohdalla haluaisin huutaa, kuinka väärin minua on tulkittu, mutta pelkään, että se satuttaa minua eniten, koska se on totta. Jos se on teksteistä luettavissa, se niissä lienee. Sillä minä kunnioitan Svempan, saanhan kutsua sinua “Svempaksi”, kykyä nähdä rivien väliin, tekstin taakse. Ja minä uskon häntä. Sitä pidän henkilökohtaisena haaksirikkona, suoranaisena katastrofina.
Kovasti haluaisin kuulla, silläkin uhalla, etten totuutta kestäisi, mihin nuo ilkeät innuendot epämääräisistä, epäilyttävistä, epämiellyttävistä asennehorisonteista viittaavat, ne kun jäävät tuossa tekstissä pahasti persoonani dissauksen jalkoihin. Tuskin tulen tarkennusta saamaan.
Jos tästä päiväkirjasta todella on tuuleen puhaltamisen lisäksi luettavissa vähempiosaisten päähänpotkimista, köyhyyden pilkkaa, asunnottomille alkoholisteille vitun huutamista, minä lupaan sinulle Svendekekekekeäh, saanhan kutsua sinua “Svendekekekekeähiksi”, että se tullaan tuhoamaan ja poistamaan välittömästi kaikista maailman verkoista ja kudelmista. Sen lisäksi lupaan, että kirjoittaja aivan oma-aloitteisesti hakkaa itseään, ei ratsupiiskalla, vaan piilukirveellä vitun lujaa korvien väliin.
Niin minä lupaan. Vaikka käymälänhoitaja haluaisi hakata minua piiskalla naamaan ja rakkaussuhteemme näin jääkin ilmiselvästi yksipuoliseksi, haluaisin minä puolestani syöttää Svenukselle venuksen lähteeseen kastettuja viinirypäleitä; kuuntelisimme Florence Foster Jenkinsiä yön kuningattarena ja krapsisin hellästi risulla Sveden silhuettina yötä vasten kaartuvia pakaroita. Tuommoisissa piiskajutuissa on muuten se ikävä puoli, että ne voi joskus joutua lunastamaan.
Vaan nyt on kiire. Meillä on Fortumin kvartaalipartyissä keikka Mikaelin kanssa. Monikansallinen rap-duomme MC Mart Tyyr (EST) feat. Lil’ I (US) – Micke skrätsää setelitukkoa, minä sönkkään Svenkan runoja – vetää taas suositun ravintolashownsa “Kyykkyyn-ylös-kyykkyyn”. Me emme pidä jalkaa monitorin päällä, me painamme sillä köyhän koukkuselkää. Ja niin me pojat hirnumme kuin paiseruttoiset mangustit.
Ps. Lukekaa Käymälää ja Loistavaa Puhallusta, ne ovat oikeasti hyviä ja tärkeitä.
Jumalauta!! MitVit siteeraa Deleuzea. Tästä tulee iso papukaijamerkki vihkoon. Hyvä hyvä :-)
Eiku se oli lainaus Käymälästä, jossa lainattiin Iso-D:tä. Minä siteeraan vain Mustanaamiota.
No, sehän tekee tuosta Iso-D -jutusta entistä postmodernimpaa. Tosi differenssin toisin ajattelemista sivudiskurssin kautta … tai jotain sinnepäin.
Jännä, että tämä nyt nousi otsikoihin.
Joskus tuon kirjoittamisen jälkeen tällä palstalla oli asillinen ja arvostava viittaus blogiini. Ajattelin hieman häpeissäni, että onpa tyypillä todella outo, hienostunut ironian taju. Sitten päättelin, että ei, ei se voi olla ironiaa, vaan pelkkää sydämen (yllättävän tyrmäävää) jaloutta, pelkkää suurpiirteisyyttä: tyyppi vastaa lonkalta heitettyyn lokaan vapahtajan hyväntahtoisuudella, ilman pienintäkään säröä. Ele oli nerokas, ja aseettomaksi lyövä… ei voinut muuta kuin ihmetellä sitä tyyliä ja eleganssia.
Viimeistään tässä vaiheessa aloin suhtautua MitVit:in persoonaan huomattavalla arvostuksella. Unohdin valitettavasti poistaa mainitun merkinnän, ehkä kuvitellen sen jo painuneen muutenkin unholaan.
Nyt paljastui ettei asian laita ollutkaan kuvittelemani. En kuitenkaan jaksa palata vanhoihin, aika päiviä sitten muuttuneisiin, ja itselleni vähemmän miellyttäviin ikäviin, ilmeisen pintapuolisesti muutamasta rivistä muodostettuihin, aggressiivisiin, epäoikeudenmukaisiin, käsityksiini. Nielen tämän kalanmaksaöljyisen merkinnän vastaansanomatta. Lempinimilläkin saa puhua.
“Kovasti haluaisin kuulla, silläkin uhalla, etten totuutta kestäisi, mihin nuo ilkeät innuendot epämääräisistä, epäilyttävistä, epämiellyttävistä asennehorisonteista viittaavat, ne kun jäävät tuossa tekstissä pahasti persoonani dissauksen jalkoihin. Tuskin tulen tarkennusta saamaan.”
Aivan oikein. Kysymys lienee pelkästään poliittisista näkemyseroista (epämiellyttävä, epäilyttävä = eri mieltä kuin minä), joiden olemassa oloa en kiistä, mutta jotka nekin saattavat olla kuviteltua pienempiä. Nyt kun olen tullut poliittisesti hieman itsetietoisemmaksi, persoonaan käyviä epämääräisiä, aina hyvin epäasiallisia, vihjauksia ei tosiaan tarvita. Pahoittelen merkintäni asiattomuutta.
“Jos tästä päiväkirjasta todella on tuuleen puhaltamisen lisäksi luettavissa…”
Kaikki kirjoitus on poliittista, riippumatta sanomasta, sisällöstä, estetiikasta jne, ainakin siksi, että jonkin luetuksituleminen on (ehkä) pois jonkin muun luetuksitulemisesta… blogeissa kirjoittaminen ei sentään ole pois jonkin muun kirjoitetuksi tulemisesta, ja se on pää asia yleisesti ottaen. Olen kai reagoinut tähän, varsinkin tuohon edellä manittuun perusteeseen, jonkin narsistisen, ja hieman epäpuhtaan tunteen vallassa.
Ratsupiiskajuttu, ja koko loppu, täytyy lukea pelkästään tuolloisen Fortum-uutisen herättämäksi kiihkoiluksi… tämän palstan sisällön kanssa sillä ei ole mitään tekemistä (vaikka lauseiden löysästä muotoilusta voi ehkä jotenkin sellaista päätellä). En myöskään yritä tällä päästä sanojeni vastuusta, mitä tulee Liliukseen ja Lipposeen. Hehän voivat nostaa kunnianloukkausjutun. Yritän vain sanoa, että nimimerkillä Mitvit ei mielestäni ole perustetta hakea vastuunottoa.
Liliuksen ja Lipposen tapauksessa, jollain tavalla kuitenkin kokisin kunniaani valtion kansalaisena loukatun kyseisessä Fortum-asiassa. Tai ehkä kysymys on häpäisemisestä. Vaikea sanoa.
Lipponen nyt tässä vain jonkinlaisena pääomavallan talutusnuorassa kiemurtelevaa pikkuista valtiopolitiikkaa symboloivana hahmona.
Edelliselle intarwebbiä sulosanoillaan siunanneelle voisin koko gheton puolesta todeta seuraavalla tavalla:
BITCH PLZ
Hyvä Sven,
No ei kai nyt suorastaan otsikoihin?
Jollain tavalla, jota en oikein kykene tässä erittelemään, tämä kommenttisi, sekä kommentointisi Käymälän “Blogistanin ajokortti” -kirjoituksessa täyttää mieleni haikealla surumielisyydellä. Ehkä olisin narsistisesti kaivannut syvästi arvostamani kirjoittajan ankaraa analyysiä raapustuksistani henkivän maailmankuvan kuopista, enhän itsekään aina ole kovin ylpeä siitä, mitä tänne päästäni tulostuu.
Ehkä on hyvä, että tuo ele paljastui vain eleettömyydeksi – jälleen tarpeellinen muistutus siitä, että rumuuden puute ei vielä ole kauneutta, eikä hiljaisuus aina viisautta. Haluaisin ajatella, että olisin siitä huolimatta ilmaissut arvostukseni Käymälää kohtaan, mutta se olisi silkkaa jälkijättöistä hurskastelua.
Kuitenkin, vaikka kirjoitukseni oli yhtä lailla laadittu tunnekuohun vallassa kera nimittelyn – joskin melko harmittoman ja laimean – haluan korostaa, että Käymälää ja Sven Laakson kirjoittajanlaatua kehuvat sanat eivät sisällä määräänsä enempää ironiaa, salaliittoja tai piilomerkityksiä, vaan ovat laadittuja vilpittömällä mielellä. En osaa sanoa, onko se hyvä asia.
Verkkomaailma on erityisen täynnä inttämistä, puolustelua ja käsienpesua, siksi suhtaudun aina erityisellä ilolla ja kunnioituksella sellaisia kirjoittajia – ihmisiä – kohtaan, jotka rehellisesti tarkastelevat kirjoittamaansa jälkeenpäin ja reilusti pahoittelevat, jos toteavat toimineensa asiattomasti. Toivottavasti itsekin kykenen siihen.
Yhdyn täysin ajatukseesi kaiken poliittisuudesta. Olen täällä yrittänyt olla ajoittain myös aivan avoimen poliittinen, mutta se taitaa jäädä sinne hötöilyn ja sähläyksen jalkoihin tai kohdistuu toisarvoisiin asioihin. Ja resurssit tosiaan ovat rajallisia, luetuksi tulemisen suhteen varsinkin. Tämä tietysti on tuttua kaikilta muiltakin kulttuurin alueilta ja kuten tiedossa on, yleensä ne ravitsevimmat jäävät kimaltavampien tai markkinoidumpien jalkoihin. Minä en pidä siitä – ei, minä vihaan sitä – mutta en oikein tiedä, mitä sille voisi tehdä. Lisätä ravinnetta kimalteeseen? Kimalletta ravinteeseen? Luoda rajoituksia ja pakotteita? Vaihtaa kansa? Vallankumous? Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.
Onneksi, kuten toteat, jonkun kirjoittaminen ei ole pois toisen kirjoitetuksi tulemisesta. Eikä arvo ole kiinni laskureista.
Mitä tulee kunnianloukkaukseen ja vastuunottoon, niin tietenkään nimimerkki mitvit ei perää kunniaansa oikeus- tai muutenkaanteitse. Enemmän ajattelen tuolla vastuunotolla tilannetta, jossa satumme samaan baarilooshiin. Silloin minulla tulee hyvin epämiellyttävä tunne kaverista, joka on uhannut läimiä minua ratsupiiskalla kasvoihin. Mutta voinemme siirtää tuon retoristen leimahdusten komeroon?
Joka tapauksessa, viitaten nyt käymälän kurantteihin kommentteihin, totean etten missään tapauksessa koe itseäni halulliseksi saati edes kyvykkääksi rienaamaan Käymälää kirjoituksillani. Jos tällainen kokemus välittyy, sen todella täytyy puhua perustavanlaatuisista maailmankuvallisista näkemyseroista, joita en tosin itse aivan niin jyrkkinä osaa nähdä. Silkka tyhmyys tuskin kykenee rienaukseksi repeämään. Enkä todellakaan halua, enkä näe syytä syyllistyä enempiin hyökkäyksiin, jos tuo kirjoitukseni sellainen oli. Taidanpa mielummin tutkiskella sydämessäni “Blogistanin ajokortti 2006:sta”
Ja sivumennen sanoen, pidän Käymälän kommenteissa muiden toimesta käynnistynyttä vastakkainasettelua ja vertailua epäreiluna, tarpeettomana, tyhmänä ja verenhimoisena.
Kiitos, että kirjoitat.
-m-
Kiitos kauniista sanoista.
*
Haluaisin vielä palata purkamaan tuota ratsupiiska juttua, kun se tuntuu tässä yhteydessä (rauhallinen kuppilailta ja muuta) niin jotenkin groteskilta.
Haluan ehdottomasti kiistää, että tarkoitukseni olisi ollut viitata, tai edes vihjata, sillä mihinkään muuhun kuin poliittiseen eliittiin… joka taas oli pelkkä assosiaatio blogistanin poliittisesta eliitistä… joka sekin on vapaan demokraattisen järjestelmämme tuote.
No oliko se asiallinen uhkaus edes näissä rajoissa? Ei varmaan. Ei minkäänlaista konkreettista vakuuttavuutta. Enhän edes omista mitään piiskaa, saatikka että olisin pidellyt sellaista kädessäni.
Kysymyksessä täytyy olla karnevalistisen hengen mieleni synaptisessa paukkeessa syntynyt apusymboli. Symbolin tarkoitus oli ilmeisesti hehkua jotenkin korskeasti sitä karnevalistista vallat ylösalaisin edes hetkeksi, sivalluksen ohikiitäväksi tihentyneeksi ja yleväksi hetkeksi, kääntävää henkeä, jonka vallassa olin tuota kirjoittaessani.
Kysymys oli karnevalismista, valtojen hetkellisestä ylittämisestä, alimman kamikazelennonkaltaisesta kohoamisesta käskijäksi… siksi sekunnin murto-osaksi joka turvamiehillä kestää murtaa häiriköijän tahto, ja liiskata hänen arvoton olemuksena muusiksi lattiaan. Siksi ohi kiitäväksi hetkeksi joka sosiaalidemokraatti Lipposella kestää siirtyä eduskunnan tiloista luksusasuntoonsa, ja luksusasunnosta itseni ikäisine vaimoineen ja pienine lapsineen yksityissuihkukoneella thaimaan ökylomakohteeseen soittelemaan puhelimella ja tutkimaan kansainvälisiä sijoituksijaan ja tapaamaan USA:n aseteollisuuden sekä venäjän öljyteollisuuden edustajia.
Tämäpä oli yllätys. Minä keskityin komentissani Liliukseen vihaamiseen ratsupiiskalla. Fortumin optiot olivat juuri tapetilla.
Seuraan blogiasi. Olet pelaamassa korttia blogissani.