Rakas ystäväni Sopotin laulukilpailuissa 1978. Minun on nyt pakko tehdä tunnustus: minulla on joskus hassuja ajatuksia.
Usein, kun keskustelemme OoPee Kallasvuon kanssa kiihkeästi kuluvan kvartaalin kehitysnäkymistä, ajattelen vain elokuvassa Vaihtokaupat vilahtavia Jamie Lee Curtisin tissejä. Jos elämä kohtelee erityisen kaltoin, kuten eilen, kun tuoresalaattini kärähti kiertoilmauunissa, kuvittelen King Kongin paikalle riehumaan ja tallomaan hakkeeksi kaiken Kumpulasta Töölöön. Jostain syystä tähän fantasiaan liittyvät usein mudassa painivat Fay Wray ja Naomi Watts, vaan ei siitä sen enempää.
Mutta, kallis laulava ystäväni, minä en yleensä puhu näitä ajatuksia ääneen. Varsinkaan en mielelläni kirjoita niistä päätoimittamani mainosrahoitteisen verkkojulkaisun pääkirjoituksessa.
Mediaviikoksi ristityn räväkän verkkomedian räväkkä päätoimittaja Paavo Vasala ajattelee räväkästi. se on tietysti tavattoman iloinen asia. Vaan sitten tapahtuu karmea lapsus: ajatukset muuntuvat tekstiksi, joka siirtyy verkkoon siihen kohtaan, missä piti olla julkaisun pääkirjoitus.
Jo räväkkä alku lupailee klassikkoa:
“Vuoden alussa voimaan tullutta uutta tekijänoikeuslakia vastustavat aktivistit ovat tehneet harvinaisen, laillista yhteiskuntajärjestystä pilkkaavan julkisen PR-tempun lauantaina 7. tammikuuta.”
Ai ei ollut hauskaa? No autetaan:

Tämä kauhea yhteiskuntamoraalin sokkelia rapauttava paholaisen teko on tietenkin muutaman uutta tekijänoikeuslakia vastustavan aktivistin itsestään tekemä tutkintapyyntö, jolla pyritään selkiyttämään ja selvittämään tuoreen, laajasti epäonnistuneena ja epäselvänä pidetyn lain tulkintaa erityisesti kopiosuojauksen kiertämistä tai purkamista koskevien pykälien osalta.
Päätoimittaja, jonka konservatiivisesta visiosta puuttuvat enää pata, Raamattu ja ruskeat sukkahousut, nimittelee aktivisteja “piraattinikkareiksi”, mikä jo sellaisenaan on melkoisen herjaava epiteetti. Kun sekaan heitetään vielä käsitteet “ennenkuulumaton provokaatio” ja “huippupropaganda” jää jäljelle enää yksi kysymys: kenen virsiä “itsenäinen ja ulkopuolisista sidosryhmistä riippumaton” noin epävireisesti veisaa?
Korvissa alkaa kummasti kaikua Knihdin laulu Tiernapojista: “siihen on meitä opetettu, että aina totella keisaria ja kuunnella pyhää lakia. Kuunnella pyhää lakia.”
Ottamatta kantaa melkoiseksi sketsiviihteeksi – puolin ja toisin – muuttuneeseen tekijänoikeuslakikeskusteluun, on todettava, että aktivistien teko on harvinaisen suoraselkäinen tapa osoittaa mieltään ja kyseenalaistaa lain perusteita. Sitä, Paavo-knihti, kutsutaan kansalaistottelemattomuudeksi ja se on historian saatossa ollut eri muodoissaan sellainen aika merkittävä keino laillisen yhteiskuntajärjestyksen koettelemiseksi ja parantamiseksi.
Ja kun se tehdään päivänvalossa, omalla nimellä, omalla riskillä, sitä on aika vaikea kuitata niskuroivien nikkareiden provokaatioksi. Tai siis näköjään ei ole. Paavolle kun vain “herää vääjämättä kysymys, mitä tunnustuksen tekijöiden päässä oikein liikkuu, kun itsensä näin julkisesti ristiinnaulitsevat. Lakia ei varmasti tämän seurauksena höllennetä tai tulkita läpi sormien. Piraattinikkarit kerjäävät mauttomalla PR-tempullaan turhaan vain verta nenästään.”
Tämä näkemys osoittaa jo sen suuruusluokan taipumusta kuutamointiin, ettei tässä taida auttaa Mustanaamiokaan. Yritetään silti:
PAS-KA LA-KI. EI YM-MÄR-RÄ. KY-SEEN-A-LAIS-TAA. OT-TAA SEL-VÄÄ. AN-TAU-TUU E-SI-MER-KIK-SI. PA-KOT-TAA VI-RAN-O-MAI-SET SO-VEL-TA-MAAN LA-KI-A KÄY-TÄN-NÖS-SÄ. EI VÄ-LI-TÖN-TÄ HEN-KI-LÖ-KOH-TAIS-TA MI-TAT-TA-VIS-SA O-LE-VAA HYÖ-TY-Ä.
Pöräyksessään päätoimittaja hyvän kolumnistin tavoin tietysti enemmän kysyy kuin vastaa, sekä heittää löysiä väittämiä sen kummemmin perustelematta. Tuttua hommaa, mutta haluaisin silti kovasti kuulla lisäperusteluja seuraavaan ajatustonavaan:
“Tämä on lisäksi karhunpalvelus niille, joille on tärkeää kehittää uutta mediaa sääntöjen mukaan, rehellisesti ja aidosti.”
Kulisseissa kuningas Herodesonybmg laulaa päätoimittajan ylistystä: “Koska sinä olet ollut niin rohkea ja silitellyt minun kultaista kruunuani, tahdon minä palkita sinut kullalla ja hopialla ja antaa sinulle yhen verisen todistuksen miekkani kärjestä.”
Yhdestä asiasta olen kuitenkin arvon päätoimittajan kanssa samaa mieltä: kun ei ole oikeasti mitään sanottavaa ja minua nyt vaan tänä aamuna vitutti tämmöinenkin asia ja päätäkin särkee, mutta tekstiä pitäisi vaan tuottaa, niin aina voi täyttää tarvittavan merkkimäärä helvetin pitkillä lainauksilla, vaikkapa nyt lakiteksteistä tai laulunsanoista. Ei sitten tarvitse niin paljon ajatella.
“Kas, on Mikki merelle lähtenyt, pikku kaarnapurrellaan,
ja vaikk’ onkin tuuli vain yltynyt, Mikki laulaa innoissaan:
Hii-u-li-hei! Huolta nyt ei! Merimies näin käy merta päin!
Hii-u-li-hei! Merimies ei pelkoa tunne ei!
Ja kun aallot Mikkiä keinuttaa, kotirannat kauas jää.
Oi, oi, mikä kummitus tuolla? Haa! Mikki aivan säikähtää.
Oon meripeikko hä-rä-räh-hää! Tyi-rät-tät-tät-tät-tät-tää!
Purtes’ on heikko, aaltoihin jää, tyi-rät-tät-tät-tät-tää!
Rää-rä, rää-rä, rät-tät-tät-tää-rät-rät-tää.
Oi-oi-oi-oi! Pelkään jo, voi! Armoa suo, vie emoni luo!
Oi kiltti peikko, olen niin heikko, pelasta, auta oi!
Myrsky nyt purtesi hävittää. Tyi räh-häh häh-häh-häh-hää.
Vaan, mik’ ihme! Valkea lintunen yli kuohuin kiitää päin.
Kas noin! Suomen Joutsen käy auttamaan,
ja nyt laulu soi taas näin; Hii-u-li-hei! Huolta nyt ei!
Merimies näin käy merta päin! Hii-u-hei! Merimies ei pelkoa
tunne ei!”
(San. R.R.Ryynänen)
Hups, melkein 6000 merkkiä!
[Kirjoittaja on Teoston ja Gramexin jäsen, sekä harrastaa viuhahtelua juovuspäissään.]
Clap clap clap!!! (aploodeja by Clapton of Kolmas Linja) (myös molempien jäsen)
Juurikin näin. (myös molempien jäsen.)
Kunnioitettavan suoraselkäistä kansalaistottelemattomuutta tuo ilmoittautuiminen. Ovat tekosensa lisäksi valmiit myös kantamaa vastuun siitä – kohtuuton tuomio asettaa lain naurunalaiseksi. Monet muut saisivat ottaa piraattinikkareista mallia. (Vrt. turkistahraajat jne.)
“Haa! Mutta minä tykkään, että ne levynkaivertajat ovat yksiä styrankeja!”
Itse suosin Godzillaa tai Kuolemantähteä, muttei King Kongkaan ole lainkaan pöllömpi tuhon välikappale.
“..cast fire and thunder upon them.”
Eipä ole ensimmäinen kerta, kun kyseinen herra tälläisiä mielipiteitään tuo julki.
Arvoisa päätoimittaja tuli luokiteltua jo viime kierroksella nettipeikoksi joita on perimätiedon mukaan turha ruokkia tai lukea.
Ruokkimisella voi olla drastiset seuraukset:
http://www.flickr.com/photos/sahkotuuba/84753775
Bravo, Bellissimo, excelentë jne.. Kieltämättä v****taa tuommonen kirjottelu ja vielä pääkirjoituksena. Heitetään ilmoille tarinaa eikä edes viitsitä tarkistaa faktoja. No, kuten aikaisemmin joku mainitsi ei ole kyseiseltä sanasepolta ensimmäinen kerta. niin ja lopuksi vielä ne pakolliset tissit.
Löysin kirjoituksesi etsiessäni piristystä pakkaspäivään ja… sitä saa mitä tilaa, :-D.(kouristuksia naurulihaksissa)
ps. odotellaan poliisi tutkintaa tuon kurittomuuden johdosta :-|..