02
Nov 05

:: kenelle kellot soivat

Ka’vittu sillälailla, sanoi Andersson kun hevonpaskaan kupsahti.

Muutama viikko ehti vierähtää isojen mediatalojen blogi-invaasiosta ja jo keskustellaan, miten pitäisi käyttäytyä. Vaikutusvaltaisessa Pinserissä käydään sekä merkinnöissä että kommenteissa keskustelua, pitäisikö tuhmuus stilisoida näkymättömiin mainontaa varjostamasta. Noitarovion sytykkeeksi on tungettu kaksi uutuusblogia, joiden nimet sanon tässä vain kuiskaten ja sensuroin rumat sanat tähdillä: Krapula***** ja Runkku*****.

Olen ennenkin ollut huomaavinani, että päiväkirjailevassa maailmassa liikkuu visionäärejä, jotka olisivat onnellisempia, jos blogilistalta löytyisi vain it- ja media-ammattilaisten blogeja. Sekaan voitaisiin säälistä päästää yksi etabloitunut korkeakulttuuritoimija, että saataisiin mukaan turvallinen tussahdus taiteellista hajua.

Helsingin Sanomien toimittaja, verkkoliitteen kehityspäällikkö ja HS:n tuoreen teknologiablogin kirjoittaja Pekka Pekkala oireilee Pinserin kommenteissa:

“Antaa muuten hyvän kuvan nämä toplistojen Runkku- ja Krapulblogit Suomen blogiskenestä juuri kun on saatu tavisjulkisuutta esim. Kuukausiliitteen kautta. :D
“Mitä siellä blogilisalla oli?”
“No siellä oli niitä Hesarin blogeja ja sitten jotain runkkujuttuja.”

As we say in Finland, reilu meininki!”

Pekkala älähtää Hesarin arvovallalla mielipiteen siitä, minkälaista materiaalia tasavallan suurimman päivälehden markkinointiblogien ympärillä olisi suotavaa olla olematta. On aikoihin eletty.

Tiedän kyllä, että arvon toimittaja on pitkän linjan bloginikkari ja omaa vahvan näkemyksen verkkokulttuurista. Kuitenkin, kun kirjoittaa suuren mediakonsernin sateenvarjon alla, mielipiteet aika nopeasti myös edustavat mediakonsernin näkemystä – semminkin kun kommentin linkki omasta nimestä johtaa HS-blogiin. Ja jos Helsingin Sanomat ryhtyy vetämään rajalinjoja ja paaluttamaan kirjoittamisen moraalia, minä tulen punaisessa kerrastossani, karvis-pyyhe olkapäillä ja kivitän sanomatalon ikkunat paskaksi.

Aivan kummallisena pidän muutenkin pikkusievistelevää huolestuneisuutta ja ahdasta tuohtumusta tuhmuudesta ja jostain kuvitteellisesta julkikuvasta, joka kiinnostanee Kekkostakin. “Nyt pikku-Matti et räplää sitä pippeliä, mitä ihmisetkin sanoo? Pyyhi nenäs, kaikki kattoo!“. Jos minulta kysytään, niin tähän tehosekoittimeen mahtuu vielä lukemattomia litroja verta ja spermaa. Se on sitten vaan kestettävä, huulta purren, alaleuka moraalisesta kiihtymyksestä väpisten.

Ainakin minulle – vieläkin – verkkopäiväkirjailu edustaa vahvasti portinvartijoista vapaata ITE-kulttuuria. Kirjoittamista, joka antaa äänen äänettömille. Kirjoittamista, joka ei pyri tuottamaan lisäarvoa. Kirjoittamista, jonka palkinto on itse kirjoittamisen suoma tyydytys. Luomisen, vaikka vaatimattomankin, ihme.

Olen toki ollut tietoinen, että joku jossain vaiheessa väistämättä ryhtyy välinettä kapitalisoimaan – oikeutetustikin, onhan tämä vapaa foorumi – mutta minun ei tarvitse pitää siitä. Vaan jos talouden toimija pyrkii kutistamaan Suomen lain jo rajaamaa tonttia julkisuuteen välittyvän kuvan perusteella, toivon syvästi, että muuallakin kuin minun päässäni soivat kellot. Nimittäin, ne soivat sinulle.

sikamessias.jpgMuutenkin, blogimaailman kypsyessä, sen sisään pyritään entistä enemmän ujuttamaan kummallisia orjakulttuurin aineksia. Ehtoisana esimerkkinä vaikkapa käytettävyysvaikuttaja Jakob Nielsenin blogiteesien vatsaa kääntävä yhdeksäs kohta (vapaa suomennos): “Älä unohda kirjoittavasi tulevalle pomollesi“. Olisi siis suotavaa käydä itse – etukäteen – ostamassa kahleet, lukita itsensä patteriin ja heittää avain ikkunasta. Erityisen raikasta ja luovuuteen kannustavaa ajattelua.

Olen hieman hämmentynyt, että Pinserin Samik, joka on mielestäni aina ihailtavasti pystynyt erottamaan omat mieltymyksensä blogilistan ylläpitäjävastuusta ja toiminut avarakatseisella intuitiolla, suostuu kuuntelemaan ja kommentoimaan palstallaan esitettyjä näkemyksiä krapula-sanan degeneroivasta vaikutuksesta. Minä niin kovasti toivon, että blogilista vastaisuudessakin suo päivälehtien ja Manta Ray Holdingsin puristuksessa puhemahdollisuuden myös meille juopotteluun taipuvaisille runkkareille.

Sitäpaitsi… Krapulablogi + Runkkublogi? Jos joku vielä perustaisi Salamipizzablogin, niin siinähän olisi kasassa ihan normisunnuntai.

[Se virallinen huomautus: Tämän kirjoittaja pitää valtavasti Krapulablogista, sekä kirjoittajansa aikaisemmista päiväkirjoista. Runkkublogiin kirjoittajalla ei ole emotionaalisia sidoksia. Tissit.]

19 comments

  1. Tosi outo on tuo sensuurimeininki, ehkä jo se että sitä yleensä pohditaan. Laittomuudet tietysti erikseen.

    Pitäisiköhän olla oma lista erikseen noille ammattimaisille ja kaupallisille toimijoille, HS:lle, Pirkalle yms mitä niitä nyt onkaan? Tai ehkä ne voisi olla blogilistalle, mutta jossain omassa kultapossukerhossa? Jossa olisi muutenkin siistiä ja kaunista ja kaikilla puhtaat vaatteet?

  2. Joo. On se vaan hirveetä. Mutta vittuako sen Krapula*****n pitäjän pitää vittuilla mulle joka toisessa postauksessaan. Aivan jumalatonta menoa tuollainen irvailu ja rienaus. Mä nyt sentäs olen kukkulan kuningas ja blogosfäärin sydän sekä sielu. Vittu …

  3. Sen siitä saa kun kirjoittaa huolimattomasti. Krapulablogia vastaan minulla ei ole mitään, mutta takaraivossa kummittelevat jo nyt arvatenkin pikapuoliin listalle änkevät M4K3 Y00R BIATCH CUM!!! blogit.

  4. Ja korostettakoon tässä vielä, että todellakaan ei ole aikomusta olla HS:n tai muidenkaan äänitorvena.

  5. Samik: muistaakseni blogilistalla ei suvaita suoria mainoksia. Nuo kuvailemasi voisi sensuroida (vain) sen perusteella ilman kummempaa moralismia.

    Toinen olisi tietenkin, että niiden sisältö rikkoisi lakia, mutta ainakin vielä aikuiset voivat riettailla keskenään melkoisen rasvaisesti tulemalla lähellekään rikoksen rajaa. Ruumiinaukkoja voi nuohota ja rumia puhua yli viisikin minuuttia ilman että poliisi vie pois, ja kai silloin niistä voi ihan hyvin kirjoittaakin.

  6. Nyt menit liian pitkälle!

    Tää oli muuten kiva lastu, mut jätkä pilas kaiken!!

  7. Harmi kun SHITDIARY (http://shitdiary.blogspot.com/) on tauolla. Miksei siitä kukaan saanut näppyjä?

  8. Kun nyt Runggublokista puhutaan, niin sen kielimaailma näyttäytyy minulle hiukkasen arvoituksellisena: “Yll&aumltt&aumlen on suurin osa t&aumlh&aumlnastisista runkkusivuista ollut saksalaisia.”
    Mistähän moinen?

  9. Hienoa kuulla jotain järjen ääntä asiassa.

    Runkkublogi eiole ongelma, Jallun runkkublogi kuulostaisi jo epäilyttävämmältä, tai Sedun krapulablogi.

    Molemmat varmasti jonain päivänä ilmaantuvat, jos ei kaupalliseen hyväksikäyttöön ripeästi reagoida.

  10. No mulla on tuo sana “perse” ollut jo kohta kolme vuotta blogin otsikossa, eikä ketään ole juurikaan kiinnostanut. Pitkään siinä puhutiin myös masturbaatiosta, eikä yksikään kukkahattutäti käynyt kaupungilla ryttyilemään. (Kannoin kyllä tiiliskiveä repussa toiveikkaana vuoden verran.)

  11. Tässä on viimeiset 20 vuotta yritetty toitottaa, että runkkaaminen on maailman luonnollisn asia ja että krapula on luova tila.

    Mikäs sloginkääntöliike täällä nyt jyrää?

  12. Kiitos MitVit. Olet Voltairen sukua.

    Mutta ehkäpä Runkkublogin nimi olisi syytä muuttaa vaikka Autoerotiikkapalstaksi, niin eivät Kukkahatutkaan turhaan revi alushousujaan näin juuri ennen talven tuloa.

    Runkustahan assosioituu mieleen inha limainen niljakkuus sekä aistien turtuminen ja aivojen surkastuminen eli tylsämielisyys.

    Juopotteleva blogirunkku muuttuu ajan mittaan epämääräisesti pälyileväksi narsistiksi, joka kuluttaa kaiken aikansa etsimällä uutta kiihotusta kuin narkkari piikkiään.

    (Hm…Mutta tuo kuvaushan muistuttaa elävästi myös blogiaddiktia…)?

  13. Sitä tässä jäin miettimään, että onko niiden HS-blogien pakko sitten rynniä tänne pahuuden ja saastan tyyssijaan, jos asia on niin vaikea kestää.

    Uskoisi heidän voivan perustaa ihan oman puhtoisen pikku klubin, kun blogejakin kerta piisaa. Itse asiassa olen Helenin kanssa samaa mieltä tuosta erillisestä karsinasta.

    Ihan joutavaa hälyä tämä koko show, jos minulta kysyttäisiin.

  14. Kiitos!
    Olen vuosikymmeniä tilannut Hesaria. En miltei osaa kuvitella aamua ilman Hesaria. Mutta HS-blogit ärsyttävät minua suunnattomasti. Kun kuumalta listalta etsii Krapulablogin kaltaisia oikeita blogeja ja joutuu vierittämään näyttöään yli kohta kymmeniin nousevien HS-blogien, kiehuu kaltaiseni vanhanrouvan mielessä koko turistiaaninen sanavarasto!

    Minusta Helenin ehdotus on oiva. HS-blogit voisi sijoittaa omaan siistiin listaansa, jossa niiden ei tavitsisi häiriintyä rahvaan rosoisuudesta eikä ihmisäänisiä blogeja etsivien niistä.

    PS Minusta Pekkalan kommentissaan käyttämä kieli on hämmentävän nuorisokosiskelevaa ollakseen ammattitoimittajan kirjoittamaa.

  15. Itsekin olen lapsesta asti Hesaria joka aamu lukenut, vieläpä huolimatta siitä että asuin maaseudulla jossa kaikki muut taloudet lukivat paikallislehteä.

    Nykyään vaan tuntuu tuo sanomaWSOY työntyvän ihan joka paikkaan. Radio Helsinki joka on perinteisesti ollut hyvä radio kuuluu nyt pahan akselille, samoin Huuto.net, jota ajoitain tulee käytettyä paljonkin.

    Enää puuttuu kaukovarjostin, jota Erkko voisi olohuoneeseemme kurkistella, mutta varmasti sekin ratkaistaan TV:n digitalisoinnin yhteydessä.

    PS. pitäisiköhän irtisanoa tilaus ihan kiusallaan. Löytyyhän niitä uutisia netistäkin.

  16. Bravo Mitvit! Mainio puhe, tämä on toinen tutustuminen blogiisi ja toinen juttu jonka luen! Hyvin sanottu, minusta runkkublogissa oli siistejä kuvia verrattuna joihinkin muihin ja mieskin alasti ja naiset pukeissa. Aivan nättejä kuvia. Minäkin olen yrittänyt lietsoa kapinaa! Minusta sen yhden jutun perusteella jonka olen Krapulablogia lukenut se oli minusta hauska ja jopa hyvin kirjoitettu! Ihmettelen sen aikaan saamaa hälyä! Onhan mullakin haiseva nimi.

    Kapinaan kaikki!

  17. “Pekkala älähtää Hesarin arvovallalla mielipiteen siitä, minkälaista materiaalia tasavallan suurimman päivälehden markkinointiblogien ympärillä olisi suotavaa olla olematta. On aikoihin eletty.”

    Öö, kuinka niin? En mä ainakaan lukenut siteeraamaasi alkuperäiskommenttia niin, että siinä olisi jotenkin älähdetty tai otettu vakavalla arvovallalla (mitä se sitten ikinä tässä yhteydessä tarkoittaakaan) kantaa. Sami kyseli mielipiteitä ja sai siihen yhden pitkäaikaisen bloggaajan hieman humoristisen oman kommentin – yhden muiden joukossa.

    Kehottaisinkin lukemaan kommentin uudelleen ilman “jos Helsingin Sanomat ryhtyy vetämään rajalinjoja ja paaluttamaan kirjoittamisen moraalia, minä tulen punaisessa kerrastossani, karvis-pyyhe olkapäillä ja kivitän sanomatalon ikkunat paskaksi” -taka-ajatuksia, ja miettimään asiaa vielä kerran uudelleen.

    Kai lasitalossa duunissa olevakin saa heittää läppää ilman että siitä pitää heti vetää herne nenukkiin ja alkaa elämöidä, että kyseessä olisi yritys paaluttaa kirjoittamisen moraalia ison median voimalla.

    Olen sinänsä kanssasi samaa mieltä siitä, että blogien nimien pohjalta käyty keskustelu on monilta osin naurettavaa. Mainitsemasi “pikkusievistelevä huolestuneisuus” ja “ahdas tuohtumus” kuvaavat hyvin joidenkin kirjoittajien näkemysten tasoa.

    Kannattaa silti olla itsekin tarkkana, mitä kommentteja poimii oman juttunsa keihäänkärjeksi. Ainakin, jos haluaa itse näyttää muuta kuin ahtaasti tuohtuneelta ja jossakin määrin pikkusievistelevältä. ;)

  18. Kyllä “Minäkö lapsenraiskaaja” (http://pedofiili.vuodatus.net) on siveettämän perverssin vanhan fasistin tekosia. K-80 !

  19. BigBrother

    “Älä unohda kirjoittavasi tulevalle pomollesi”. Olisi siis suotavaa käydä itse – etukäteen – ostamassa kahleet, lukita itsensä patteriin ja heittää avain ikkunasta.

    Kirjoitat itsekin nimimerkin takaa.