MiTViTpääministerin morsian

Tähän väliin otamme pienen katsauksen verkkopäiväkirjamaailman kuumimpiin ja kummimpiin. Ai, mutta eihän tässä ole mitään väliä? No, ei mitään väliä, otetaan silti. Kippis, Reiska.

Rohkea itsenäisyys on tuottanut iloksemme kesän aikana useampia eroottisviritteisesti suuntautuneita, ns. pimppiblogeja. Se on mahtavaa! Pimppiblogit, joita lukiessa joutuu jatkuvasti syljeskelemään hampaiden väliin tarttuneita pieniä karvoja, ovat tällaiselle “räplää ittes märäks, mä käyn kusella” -tyyppiselle pimeän kammarin kasanoovalle virvoittavia kuin pääsiäisoratorio.

Kun vielä pippeliveljekset Kitsch-Janne ja Nisukoipi jakavat korvaamattomia neuvoja viettelyn ja pildeeraamisen jaloissa taiteissa, niin tässähän ei paljon muuta tarvitse kuin heittää Mennenit lommoposkille, siirtyä Anjan Pubiin, heittäytyä viettien heiteltäväksi ja antaa luonnon hoitaa.

Tiedä, vaikka vastaan sattuisi suuresti ihailemani nice-bloggaaja Milla B, jonka rakkauden kolera-altaaseen hukuttaisin säkkiin suljetun lemmen kissanpentuni enemmän kuin halukkaasti. Muutenkin kyseinen kirjoittaja saa hormonit hyrräämään niin kuuluvasti, että välillä täytyy tarkistaa, josko kissanpentu on ponnistanut vapaaksi.

Nainen joka tietää, mitä tahtoo, miten tahtoo ja missä tahtoo, ei tietenkään miellytä kanssasisariaan varauksettomasti. Kun elämän suunta on selvillä, voi onneksi kohauttaa toppinsa olkaimia selkeästi pahansuovalle ja kateelliselle kritiikille. Enkä minä käsitä, mikä tuossa Millan kommentissa on sammakkoa – sehän on vain, tota, totta!

Vähän samalla tavalla, kuin minulle elämän katsomukselli sesti hyvinkin tärkeä Erinlaisen Tulevaisuuden Nuoret -yhteisö. Koen äärimmäisen vaikeaksi ymmärtää, miten kukaan järkevästi ajatteleva ja aidosti toimivia vaihtoehtoja pohtiva ihminen voi olla eri mieltä ETN:n suihkunraikkaista näkemyksistä vaikkapa puolustusvoimista. Silti vieraskirjansa on täynnä pahansuopaa latistamista.

Tai kun nouseva nuoriso kirjoittaa omalla kielellään raakilemaisuudessaankin terävästi viiltäviä kuvauksia ja kysymyksiä heille juuri nyt tärkeistä asioista, niin kommentit ovat todella vihamielisiä.

Joskus minä ihmettelen aika paljon näitä kommentoijia. Siis aika paljon. Ihmettelen. näitä. Siis ha-LOO. Loo?

Myös uusi itseviritetty viranomainen, Kielipoliisi, on hämmentänyt upeasti ja itsenäisesti kirjoittavaa kansanosaa. Tyylistä voidaan keskustella, mutta tarvetta kielenhuoltonäkökulmaan on kovasti.

Itse täysin intuitiivisena kirjoittajana, joka ei erota lauseenvastiketta nakkikastikkeesta, luen erittäin mielelläni poliisin pöytäkirjoja. Tälle aukealle ei kielikirves ole vielä jälkeään jättänyt, mikä johtunee ainakin siitä, että kokeneinkaan metsuri ei kyenne löytämään tästä risukosta sopivaa tyveä. Kah, olikohan se siinä?

Olen minä joskus yrittänyt löytää hieman pehmeämpää ja taloudellisempaa ilmaisua, mutta aina silloin huomaan jalkojeni välissä roikkuvan omituisen lihakimpaleen ja runosuoneni seinämät alkavat taas kovettua.

Tai kuten ystävällisen lukijan minulle lähettämä kuva toteaa:

Niinpä en vallan vajavaisena voi kuin lausua loppuun uuden tunnuslauseeni:

Kaiken, mikä elämässä on tietämisen arvoista, olen oppinut Visukintun seksikoulussa.

Ei, ei se ollutk

[Arvoisa lukija. Ota mukava asento, rentoudu, sulje silmäsi ja päästä aarpora vihdoin kirpoamaan kädestäsi. Palauta mieleesi Beavis ja Butt-Head käsivarsi ojossa laulamassa Judas Priestiä: "Tää-tää-dä-dä-dä-dä breaking the law, breaking the law. Uh-huh-huh." Niin tämä on sellainen Beavis ja Butt-Head -merkintä.]

Sitä ei pieni ihmispolo, mato matkamies maan, tahdo oikein motivoitua kirjurihommiin kunnes yhtäkkiä, taivaan lahjana, syliin putoaa lahja taivaasta. Halleberry!

Olen elänut pitkään siinä uskossa, että jumalanpilkkapykälä on poistettu rikoslaista naurettavana, samoin kuin vanha suosikkini, yhtä lailla käsittämätön pykälä julkisesta kehottamisesta samaa sukupuolta olevien väliseen haureuteen. Tiedä siis näistä, joten kaiken varalta aluksi kehotan kaikkia samaa sukupuolta olevia harjoittamaan keskenään villiä ja estotonta seksiä. Varokaa kuitenkin sukupuolitauteja.

Vaan ei. Uutisten mukaan massapostittajatorspo on saanut sinänsä ilmeisen typerästä möykkäämisestä syytteen muun hyvän lisäksi uskonrauhan rikkomisesta.

” Uskonrauhan rikkominen. Joka

1. julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai

2. meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,

on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

- Suomen rikoslaki, 17 luku, 10 § (24.7.1998/563)

Kuten aina edullisessa, usein erikoisessa Marginaalissakin todetaan, kysymys lienee pikemminkin tuon 2. momentin soveltamisesta, eli nettikeskustelupalsta rinnastetaan jumalanpalvelukseen, kirkolliseen toimitukseen, muuhun sellaiseen uskonnonharjoitukseen taikka hautaustilaisuuteen, mikä on sinällään jo hupsakkaa.

Vielä viehättävämpää on se, että moinen momentti tarvitaan erikseen, sillä johan rikoslain 17. luvun 13 § ottaa kantaa tuollaiseen toimintaan. Oopperassa kuorsaamisesta saa toki huomattavasti kirkossa pieremistä lievemmän rangaistuksen.

Kaikkein huimaavinta – ja itselleni yllättävintä – on kuitenkin tuon 1. momentin olemassaolo. Että 2000-luvun sekulaarissa demokratiassa tarvitaan vielä erillispykäliä suojaamaan “uskonnollisia tunteita”.

Vaikka saattaa olla vaikeaa uskoa, minä uskon hyviin tapoihin, kohteliaisuuteen, lähimmäisen kunnioittamiseen, nakkikastikkeeseen ja oikeuteen saada olla rauhassa. Aivan yhtä kiihkeästi kuin itselleni läheisemmäksi kokemani ajatukset, liitän sanan- ja ilmaisunvapauteen myös uskon- ja uskonnonvapauden. Puolustan täysin ehdottomasti jokaisen yksilön oikeutta uskoa, toteuttaa, ilmaista ja julistaa ajatuksiaan, oli kyseessä sitten himpulaisuus, visnumilaisuus, Kristinusko tai uskonnottomuus.

Edelleen kiihkeästi uskon yksilön ja ryhmän oikeuteen koetella säädettyjä lakeja, mikäli niiden voidaan katsoa olevan yleisen oikeustajun vastaisia. Ohessa saatetaan joutua tilanteeseen, jossa joku kokee syvimpien tunteidensa tulleen kyseenalaistetuksi tai loukatuksi, jopa tulleensa henkilökohtaisesti pilkatuksi. Kultaseni, sellaista on sananvapaus.

Jo mainittu Marginaali, jonka huomattavasti tätä julkaisua paremmin jäsenneltyjä ajatuksia kannattaa lukea, on ansiokkaasti suomentanut Salman Rushdien opendemocracy.net -sivustolla julkaistua kolumnia. Lainaan luvatta marginalistin käännöstä – so sue me:

“Ajatus vapaasta yhteiskunnasta, jossa ihmisiä ei koskaan loukata tai ärsytetä, on absurdi. Samoin on ajatus siitä, että ihmisillä pitäisi olla oikeus vedota lakiin, joka suojaa heitä loukatuksi tulemiselta. Täytyy esittää perustavanlaatuinen kysymys: haluammeko elää vapaassa yhteiskunnassa vai emme? Demokratia ei ole teekutsut, jossa ihmiset istuskelevat rupattelemassa mukavia. Demokratioissa ihmiset suuttuvat julmetusti toisilleen. He riitelevät kiivaasti toistensa näkemyksiä vastaan. (Mutta he eivät ammu toisiaan.)

Cambridgen yliopistossa minulle opetettiin kunnioitettava väittelymenetelmä: ei pidä mennä henkilökohtaisuuksiin, mutta ei saa kunnioittaa toisen mielipiteitä vähääkään. Koskaan ei pidä olla töykeä henkilöä kohtaan, mutta henkilön ajatuksia kohtaan voi olla häikäilemättömän töykeä. Minusta siinä vaikuttaisi olevan ratkaiseva ero: ihmisten tulee olla suojassa rotunsa perusteella tapahtuvalta syrjinnältä, mutta heidän ajatuksiaan ei voi ympäröidä verkkoaidalla. Sillä hetkellä kun jotain ajatuskokonaisuutta nimitetään pyhäksi, olkoon sitten kyseessä uskonnollinen tai maallinen ideologia, kun joukko ajatuksia julistetaan immuuniksi kritiikkiä, satiiria, ivaa tai halveksuntaa vastaan, ajatuksenvapaudesta tulee mahdotonta.”

Ja eikun hommiin.

Muut piippalakit ja kymmenkätiset rosvot käsitellään myöhemmin, mutta tänään keskitymme kristinuskoon ja erityisesti luterilaiseen kansankirkkoon, paimentolaisuskonnon veikeästi valkaistuun latte-versioon joka tarjoaa kaiken, muttei vaadi mitään.

Jumala, tuo omnipotentti yksinhuoltajaisä ydinperheensä tukemana, tarjoilee kätevät työkalut hyvään mieleen elämän suurten mahdottomuuksien – kuoleman, yksinäisyyden ja tarkoituksettomuuden tunteen – edessä.

Ohops, väliin tiedote sponsoriltamme:

Kappas, lempeä viininystävä se siinä vain teki tiettäväksi.

Niin, vain myötämielisten ajatusten hinnalla ja kepeitä teatterikannibalistisia rituaaleja noudattamalla voit sinäkin lunastaa paikkasi ikuiseen kliimaksiin. Toivomusmagiaa kannattaa myös harjoittaa, sillä tämä täysin suvereeni hahmo, jonka tietämättä ei Frederikin rintakarvakaan katkea, kuuntelee ja vastaa. Mitä tiukempi toive, sitä ripeämpi vastaus. Samalla kannattaa kiihkeästi vastustaa kaikkia muita magiaan taittuvia uskomuksia, koska niiden harjoittamat noitakonstit nyt vaan… ovat niin… erilaisia.

Ah, tästä juontuikin mieleeni vanha kasku, jonka tässä nyt vapaasti muististani valutan:

Rukoilin aikani Jumalalta uutta polkupyörää tuloksetta, kunnes vihdoin ymmärsin. Niinpä varastin polkupyörän ja rukoilin syntejäni anteeksi.

Ahhahaa. Sepä olikin hauskaa.

Öh.

Oopiumia kansalle, totesi jo aikoinaan Jumalan näköinen mies. Silkaksi itsetyydykkeeksi laimennettu, jo piispapiirissäkin ajoittain nukkuvaksi todettu kaikkivaltias on siis se, jonka herkkää astraalihipiää ei eduskunnan säätämän lain mukaan saisi silittää vastakarvaan. Tästä en voi muuta kuin vetää seuraavan loppupäätelmän:

Jumala on kuin neuvostoliittolainen perseenpäristin: ei mahdu perseeseen eikä pärise.

Hups, siinähän tuli samalla pilkattua kokonaista valtiota. Onneksi sitäkään ei ole olemassa.

Ja loppuun varmemman vakuudeksi:

Edellisten katkelmien yksinomaisena pyrkimyksenä on julkisesti pilkata ja loukkaamistarkoituksessa herjata ja häpäistä uskonnonvapauslaissa tarkoitettuja uskonnollisia yhdyskuntia, erityisesti kristillisiä kirkkokuntia ja niiden sakramentteja, siten kuin rikoslain 17 luvun 10. pykälässä tarkoitetaan. Toisin kuin ennakkotapauksessa, on tämän kirjoittaja täysin tietoinen teon lainvastaisuudesta ja toimii tarkoituksellisesti piittaamatta mainitusta rikoslain kohdasta.

Edelleen lainaan em. perusteluista kohtaa “Koska eduskunta on lakiuudistuksessa halunnut säilyttää jumalanpilkan rikoslaissa voitaneen otaksua, että lainsäätäjän tahto on, että lakia vastaisuudessa myös sovelletaan.”

Jos viranomainen katsoo syytekynnyksen ylittyvän, oikealta löytyvään sähköpostiosoitteeseen voi jättää yhteystiedot. Palstan kirjoittaja ottaa mielellään yhteyttä.

Jos taas uskoisin todeksi Raamatun ilmoituksen, en olisi kovin huolissani maallisen oikeuden toteutumisesta, sillä:

Jumalaton punoo juonia vanhurskasta vastaan
ja irvistelee hänelle vasten kasvoja.
Herra nauraa jumalattomalle,
hän tietää, että tilinteon päivä tulee.
- Psalmi 37:12-13.

Nahkurin orsilla tavataan.

Vaikka euroviisumenestys väittää toista, olen elänyt siinä uskossa, että sitten 70-luvun pönötysjuhlien Suomessa on opittu jotain asioiden tyylitajuisesta ylöspanosta ja paketoinnista. Onhan meillä sentään…ööö… Nokia ja toi… Darud…

Lauantai-iltana asetun mäyräkoirani Pupu Kellon kanssa toiveikkaasti juhlistamaan suomalaisen kermakakun kauneinta mansikkaa, yleisurheilun mm-kisojen avajaisshowta, taidonnäytettä vailla vertaa, takaraivoni paikalla olevan metallilevyn pinnassa vain pieni tuskallinen aavistuksenväre näytteestä vailla verta.

Alku on taattua urheiluviihdettä kun kymmenet ja taas kymmenet hassut liput hassuista valtioista saapuvat stadionille. Taustalla Vantaan Viihdeorkesteri veivaa kunnallisen ojankaivajan pieteetillä tavaratalosovitusta kappaleesta “Tahdon rakastella sinua“. Minäkin tahdon rakastella sinua, kunhan ensin löydän tekohampaani.

Ja sitten vihdoin mennään. Stadion pimenee – hyvältä näyttää – ja taivaalta laskeutuu… mitä vittua? Gandalf pahvitetrassa!

Etukäteen kuvatuissa osuuksissa Professori X (kuka ottaa vastuun?) – sinänsä mainio näyttelijä Jussi Lampi – repii joulupukkinaamarissa voimavirtajohtoja “aikakoneessa”, joka johdattaa meidät läpi yleisurheilun mm-kisojen lyhyen historian. Teema on valittu, avajaisten suunnittelija Ande Päiväläisen mukaan, koska “Ranskalaiset ja kreikkalaiset ovat mestareita siinä [kansallisen kulttuurin esillepanossa], mutta eihän meillä ole sellaista kulttuuritaustaa“.

Luvattoman pitkät spotit aikakoneen sisuksista ovat draamaa vailla vertaa: välillä ruudulle sinkoilee pikkukakkosgrafiikoilla syntax erroria ja kernel.dll -varoituksia kuin koti-Windowsissa konsanaan. Näistä jännitteisistä käänteistä ei kuitenkaan kertaakaan seuraa mitään, niihin ei reagoida eikä niitä ratkaista täpärästi viime hetkellä, vaan aikakone siirtyy aina sujuvasti haluttuun paikkaan, vaikka laitteet kiljuvat punaisella kaameaa virheilmoitusta! Encore!

Menneistä kisoista esitellään aina ulkomainen ja suomalainen menestyjä, paitsi niistä yksistä paskakisoista, joissa Suomi jäi mitaleitta. Ylöspano on taattua valtion televisioyhtiön laatua; harjoittelu ja luovuus ovat lahjattomille. Arkistoista kaivetut videot vuosien takaisista suorituksista esitellään vailla dramatisointia, ns. luomuna, ja ne katkaistaan kesken niin että Heike Drechsler jää roikkumaan ikuisesti ilmaan. Vastapainoksi stadionille raahattuja has-been urheilijoita kuvataan juuri sen verran pitkään, että nähdään, kuinka he kankean ja ajoittain irvokkaan demonsa jälkeen häpeissään kaivavat nenäänsä ja tilaavat ison keppanan.

Jokaisen aikamatkan välissä esiintyy hyvällä huoltoasemaintuitiolla valittuja koti- ja ulkomaisia keskikastin artisteja. Playback-esitykset lähetetään miljooniin koteihin ilmeisesti takakaarteen kakkoskameran mikrofonilla äänitettyinä.

Spektaakkelin musiikillisen annin avaa – ette ikinä arvaa – Leningrad Cowboys. Niin, se neukku- ja naukkuhuumoria tihkuva hassu coverbändi isoissa spittareissa. En sano mitään pirkka-sukkahousuihin tarttuneen purukumin lailla venyvästä vitsistä tai kotikatsomoihin saakka näkyvästä “parasta ennen 1.7.1993″ -leimasta, totean vain, että rumpalin sateessa romahtanut tukkatötterö on melko hauska.

Suomalaiset rakastavat siirappista ja tylsää italopoppia. Niinpä seuraavaksi sateessa naukuu siirappinen ja tylsä italopoppari suoraan Italiasta, Laura Bono. Suomalaiset ovat kummallisia. Ja Italialaiset myös.

Vaikka välillä japanilainen Hono Taiko -rumputrio antaa toiveita hieman paremmasta, niin kuultuaan kreikkalaista euroviisuvoittajaa ja Nightwishin levyversiota Nemo -hitistä, sitä luulee jo keskiverto gaalaentusiasti nähneensä kaiken. Mutta paras on vasta edessä: Rednex! Ruotsalaisen popjumalgallerian Rednexin tiheyttä tihkuvaa taidetta pystyy kuvailemaan vain sanalla Rednex! niinpä kuvailen hetkeä kertomalla, että meille esiintyy yleisurheilun mm-kisojen avajaisissa ruotsalainen Rednex!

Tässä vaiheessa olen jo täysin varma, että seuraavaksi duetoivat Frederik ja Katri Helena, jonka jälkeen näytetään videokooste 60-luvun Spede-Shown parhaista, mutta mitään niin omaperäistä ei valitettavasti nähdä.

Sen sijaan Suomen norjalaisin viihdetaiteilija, verrattoman karismaattinen Geir Rönning laulaa virallisen kisakappaleen “Finally Victory“. Taideteoksessa on suomalaisen ammattikirjoittajan varmuudella onnistuttu upeasti yhdistämään latteus tasapaksuuteen ja bonuksena, miten sen nyt kauniisti sanoisi, nussitaan Abbaa kakkoseen.

Esiintyjälistalle on myös haalittu Espanjalainen flamencokitaristi Vicente Amigo, joka käsittelee stadionilla kuultavan levytyksen perusteella studio-olosuhteissa nailonkieliä varsin taitavasti. Värttinästä en osaa sanoa mitään, koska en omista huovutettua antennipipoa, paitsi että sellofaaniin kääritty kontrabasso on mielenilmaus vailla vertaa.

Viimeisenä esiintyjänä sellokvartetti Apocalyptica esittää kohtauksen koulunäytelmästä “nörtti ja rokut” jossa kiltinoloinen sellistipoika hivelee soitintaan kurinalaisesti tuolilla istuen, kun kolme koulukiusaaja-pitkätukkaa riehuu ympärillä rock-klisheitä imitoiden.

Ja pitäähän sitä, perkele, Finlandiassa Finlandiaa soittaa. Ekku Peltomäen takuusekavan massiivivalotykityksen säestämä Jean Sibeliuksen hurmoksellinen sävelteos kuvitetaan leikkauksilla Reiskan videoimiin risteilyotoksiin ulkosaaristosta ja loppuun marssitetaan monisatalukuinen pellavapäinen lapsikuoro huonosti istuvissa sinivalkoisissaan tirauttamaan liikutuksen kyyneleet paatuneimmankin mummon silmänurkkaan. Aika arjalaista!

Kliimaksina koko showlle järjestetään mahdollisesti aivan hieno ilotulitus, mutta siitähän me emme tiedä hevon hapanta, koska Yleisradiolla on kiire siirtää lähetys maanviljelijöiden autonkuljetuskilpailuihin.

Kun ei ole resursseja, miksi yrittää spektaakkelia? Tyylitajulla saa paljon aikaan, mutta se vaatii – kuka arvaa – tyylitajua. Noin täydellinen riskien välttäminen kaikessa ei ole koskaan tuottanut muuta kuin häpeän punaa. Kun varman päälle pelaamiseen yhdistetään 80-lukulainen näkemys ja 30-lukulainen kansallisuho, pullahtaa uunista ulos pannukakkua litteämpää lettua.

Suomi on pullollaan eri alojen lahjakkaita nuoria ja jo vähän kokeneempia tekijöitä. Missä olivat nuoret video-, valo-, ääni- ja animaatiotaiteilijat? Helpoimmasta päästä ideoita olisi ollut ottaa vaikkapa Kimmo Pohjonen kurittamaan hanurinsa (soitin) tuhannen päreiksi. Kuka unohti tanssiryhmä Tsuumin mainiosti tilaisuuteen sopivalla materiaalillaan? Vittu, olisitte ottaneet edes sen iänikuisen huutavan mieskuoron sinne meuhkaamaan, jos ette muuta keksineet.

Onneksi en ole hiukkaakaan kiinnostunut Suomi-kuvasta, muuten harmittaisi. Oikeastaan minusta on ollut aina vallan hauskaa tukea mielikuvia jurosta humalaisesta porosta käkkärämännyn juurella. Berlusconi ja Chirac ovat oikeassa: tälle kansalle voi ja kannattaa vittuilla, se ansaitsee sen. Ainoa mikä surettaa, on nuorten muodostelmaluistelijatyttöjen keskuudessa räjähdysmäisesti lisääntyvä virtsarakontulehdus.

Ja mikä perkeleen kisamaskotti se stadionin torni oikein on?