MiTViTpääministerin morsian

Olen aikaisemminkin huomauttanut, kuinka tietyissä ammatti- tai muissa intressiryhmissä on jokseenkin helppoa saavuttaa hienolta kalskahtava nimike, jonka turvin saattaa parhaimmillaan päästä vaikka Seiskan synttäreille:

jos on esitellyt kangaskappaleita ruotsinlaivaa kauempana, voi käyttää huippumallin statusta. Jos heilauttaa melaa tahi mekkoa liikkuvassa kuvassa, balsamoidaan pornotähdeksi. Kun kädessä on Tali-Ihantalan kansanopiston maskeerauskurssin diplomi ollaan puoliautomaattisesti meikkitaiteilijoita.

Vaan voi autuutta, kansainvälinen tietoverkko päiväkirjatyökaluineen tarjoaa myös meille peukalo keskellä persettä syntyneille pienimunaisille menninkäisille oman momentumin. Kun aikaisemmin kirjoittelimme kömpelöitä pöräyksiä milloin mistäkin triviaalista asiasta päivälehtien yleisönosastoille nimimerkillä huolestunut veronmaksaja Monacosta, meitä kutsuttiin ammattivalittajiksi. Vaan kiitos alati kehittyvän ja objektiivisesti tarkastellen vain paremmaksi muuttuvan maailman, voimme nyt kutsua itseämme kansalaisjournalisteiksi.

Seuraa kansalaisjournalismia. Vapise vapaa lehdistö.

Tänään vingumme käytettävyydestä. Olen välttämättömyyden pakosta riippumatta joutunut ensimmäistä kertaa paikallisissa liikennevälineissä maksamaan matkani arvolla.Tämä tarkoittaa sitä, että elektroniseen matkakorttiini ladataan valitsemani määrä bittihilloa, jota sitten siirrän liikennelaitokselle painamalla matkasuunnitelmaani vastaavaa nappulaa matka-automaatista. Helppoa ja hauskaa kuin lettukestit Pietarsaaressa? Eip.

Nimittäin automaatissa, saati sen välittömässä läheisyydessä, ei ole minkäänlaisia opasteita venkuleen käytöstä. Automaatti on alaston kuin suomalaisturisti Tallinnan terassilla. Minun pitää siis etukäteen tuntea moninappulaisen automaatin toimintaperiaate! Voi albatrossilla päähän ja nokkonen, kun minä en tunne.

Hyvä Veijo HKL-YTV. Minä olen nyt riittävän monta kertaa kulkenut ratikassa seutulipulla ja mustikassa Ruotsin lipulla, että piisaa. Niinpä tarjoan sinulle nyt ainutlaatuisen idean: tarrat. Jipi-vitun-ii, tarrat. Sellaiset läpinäkyvät, tekstillä varustetut, toiselta puolelta vekkulin tahmeat hommelot, joita voi kiinnitellä laakeisiin pintoihin. Koska minä pelkään, hyvä Veijo, että sinä et ole kovin älykäs, sillä ostelethan sinä talvikeliin sopimattomia raitiovaunuja sekä ohjauskyvyttömiä lauttoja, minä demonstroin sinulle:

Ja hyvä Veijo, ettei synny epäselvyyksiä, totean tässä, että voit muuttaa tarrojen tekstisisältöä aivan vapaasti. Minä toki ymmärrän, että on tärkeämpää satsata brändiin ja nuorekkuuteen, mutta kelaa silti skidisti, jooko, Veijo? Veijo? Veijo!!!

Kyllä nyt helpotti. Ja näin säästi yhteiskunta taas terapeerauskuluissa. Ihmeellistä tämä kansalaisvaikuttaminen. Ei tällä taida kyllä Sedun vippihuoneeseen päästä?

Loma, tuo Risto Jarvan mainio elokuva, on vihdoin lusittu. Naaman paikalla oleva punottava, pöhöttynyt ilmapallo on jo kauan sitten ohittanut mattinykäs-vaiheen ja siirtynyt nk. keskustapuolue-moodiin. Panimo- ja lihajalostetuotteilla ei asian kanssa toki ole mitään tekemistä ja uusin sloganini onkin “helle turvottaa“.

Helle turvottaa.

Mitä siitä kertoisin? No enpä juuri mitään, sillä eihän se teille kuulu. Maata on kierretty ja louhikäärmeitä surmattu. Kulttuuriannista sai tänä kesänä vastata Suomen suurimmassa sisämaakaupungissa, Turussa, järjestetty helsinkiläisvetoinen Ruisrock.

Leppoisa festivaali oli muuttunut kovasti sitten 90-luvun ja ilmeisillä miliisin valtuuksilla toimivat järjestäjät saivat kyttäyksellään tunnelman toisinaan vaikuttamaan pikemminkin “Rusirockilta”

[Sponsorimme tiedottaa: Myydään kapallinen käyttämättömiä ja hyväkuntoisia Alpo Rusi -aiheisia sketsejä syytteiden raukeamisen johdosta. Mukana mm. Stasi-alkuisia palindromeja sekä runo, joka alkaa säkeillä "Rusilinnun laulu korvissani...". Myös vaihto alapäähuumoriin tai '92 Toyota Corollan takaspoileriin.]

Leppoisan kotimaan leppoisat lainsäätäjätkin ovat näemmä käyttäneet valveutuneen kansalaisjournalistin lomailua hyväkseen ja saaneet läpirunnottua Länsi-Euroopan tapahtumien ja parrakkaiden naisten kuulanheittokisojen varjolla poliisin valtuuksia lisääviä dramaattisiakin lakimuutoksia.

Pääministerikin pärisee Tusarissa, tuossa Suomen suurimman sisämaakaupungin valtalehdessä kummallisuuksia, vaikkei vielä ole edes mätäkuu:

“Meidän on yksinkertaisesti tajuttava se, että vapauden ja kontrollin välistä suhdetta muutetaan kansainvälisellä yhteistyöllä muutama piiru turvallisuuden ja terrorin vastaiseen suuntaan.”

Mutta minä kun en vittu yksinkertaisesti, hyvä Matti, sitä tajua. Meillä kun on mm. taitavalla diplomatialla sekä ulko- ja sosiaalipolitiikalla onnistuttu esimerkillisesti sellaiset ilmiöt minimoimaan. Kun yhtälöön ynnätään geopoliittinen sijainti maailman perseessä ja fakta, että lähimmäksi kansainvälistä terrorismia on täällä päästy, kun Trans-Hyvinkääläinen Tero Risti,19, oksensi abiristeilyllä tallinnanlautan tanssilattialle, niin onko pakko? Siis onk’ ihan pakko?

Vastenmielisintä paniikinlietsontaretoriikkaa edustaa tietenkin aina mainion Fabulankin merkillepanema rahalainaus:

“Hiljaisuus on pikemminkin merkki, että jossain valmistaudutaan seuraavaan iskuun.”

No helvetti, minä jo viime viikolla Pimpsiön metsässä vaellellessani ihmettelin, kun oli niin omituisen rauhallista. Siis jotenkin niin … terroristisen hiljaista.

Olisi muuten sivumennen sanoen kiva tietää, kuinka monta julkista hiljaista hetkeä Sharm el-Sheikhin pommi-iskujen uhrien muistoksi on vietetty?

Päiväkirjametsikössä en ole samoillut, joten ilmoituksia otetaan vastaan, jos jotain upeata ja itsenäistä on tapahtunut. Sentään panin merkille, että Birdy oli julkaissut kuluvan kvartaalin äiti-lapsi -provonsa, johon oli asiaankuuluvan kiihkeästi vastailtu. On se mukavaa todeta, että maailmassa on jotain pysyvääkin.

Ratkotaan, sanoi räätäli.