:: avoin haava kirje

26.5.2005 10:10

Hyvä Manta Ray Holdings.

Olen kirjoittanut tähän päiväkirjaan uutta tekstiä. Siis tuohon alempaan merkintään. Ei se välttämättä kovin laadukasta ole, mutta tarkastelemani otoksen perusteella sillä ei pitäisi olla toimintanne kannalta merkitystä. Olen painanut nappia, joka lupaa blogilistan tarkastavan päivityksen muutaman minuutin kuluttua. Nyt tapahtuneesta on kulunut 19 tuntia.

Minut valtaa kademieli, koska Blogspotissa olevat verkkopäiväkirjat päivittyvät listallenne hyvinkin tehokkaasti riippumatta siitä, onko niihin kirjailtu kolmeen vuoteen. Lisäksi Fengshui-Jannen verkkojulkaisu päivittyy useita kymmeniä kertoja päivässä.

Tiedän joskus arvostelleeni listan kaupallistumista hieman kovasanaisesti. Onko tämä huomioimatta jättäminen mahdollisesti seurausta siitä? Vai liittyykö tämä samaan aikakäsitykseen kuin uuden top-listan valmistuminen parin viikon sisällä?

Harkitsenkin päivitysilmoitusteni siirtämistä Jäädykepiirikunta-nimisen verkkojulkaisun palstoille, jossa edellinenkin päivitys huomioitiin alle tunnin sisällä sen ilmestymisestä.

Vakavaraisena 30+ kuluttajana, ATK-entusiastina sekä verkkopäiväkirjailun suurkuluttajana minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa epäillä, että myös sivustollanne mainostettavat tuotteet ovat paskoja.

Ystävällisin terveisin,

mitvit,
CEO





13 Kommenttia


  1. Janne kirjaili 26.5.2005 11:35

    Suosittelen edelleen bloglinesia… Siinäkin on ongelmansa, mutta haamupäivitykset ovat varsin harvinaisia. Ja blogspotin blogit toimivat mainiosti sen kanssa.

    **


  2. Riitta kirjaili 26.5.2005 12:04

    Outo juttu, näin kyllä blogilistan suosikeista sivusi päivittyneen ja tulin katsomaan uusinta juttuasi sen takia. Järeän voimallinen neroutesi ei siis jäänyt paitsioon, vaikka paha maailma ja kvartaalikapitalistien ökykerho aktiivisesti yrittää pimittää ajatuksesi. lmeisesti (bloglistallakin) siis jotain on siis mennyt oikein, nähtävästi vahingossa - halleluja. Jäädykepiirikunnasta tuskin tulen henkesi hedelmiä etsimään, sortsi jo etukäteen. :-)

    **


  3. Vt kirjaili 26.5.2005 12:38

    Tavallisesti nämä päivitysten ilmoittelut on hoidettu Pää auen kommenttilokerossa. Toki Jäädykepiirikuntakin on käytettävissä, mutta siellä niihin saattaa tarttua jotakin tahmaista. Niihin hedelmiin. Mistä hedelmistä te puhutte?

    **


  4. Riitta kirjaili 26.5.2005 12:48

    “Pää auen”?! Kuuluuko kirjoittaja historialliseen heimoon, joka uskoi hengen saapuvan vauvaan pään aukileesta ja poistuvan samaa tietä ihmisen kuoleman hetkellä? Eikö oikeampi kirjoitusasu olisi tuolloin “Pään aukileen”?! ;-)
    Muutoin on kirjoittaja oikeassa, kyse kun on hengen eikä esimerkiksi lihan (tai etelän) hetelmistä. Jäädykkeen laatiminen siis auttamatta tahmaisi sokerillaan nuo pehmeät ja mehukaslihaiset kasvinosat.

    **


  5. Vt kirjaili 26.5.2005 13:32

    Tämä menee nyt jo aiheen viereen, mutta PA itsehän aikanaan ilmoitti, että hänen bloginsa nimen “auki”-osa tulee taivuttaa samalla tavalla kuin “hauki”. Olisinhan minä toki voinut kirjoittaa myös “Pää haukileen”, mut… Äh, mitä.

    **


  6. PA kirjaili 26.5.2005 16:12

    Auen, aivan, Viiston pinnan Kaura kun tuon aikoinaan niin oivasti taivutti. Toinen hyväksytty muoto on toki Sellistin suosima aueauxin, jonka etymologiasta en uskalla sanoa yhtään mitään.

    Mutta mistä se sitten johtuu, että Safarin RSS-tiedot ovat nekin blogien osalta aivan pielessä. Osa on blogspot kamaa ja osa vapaana kasvanutta, mutta niin vain väittää Mainontabloginkin päivittyneen viisitoista kertaa sitten viime näkemän. Ei ymmärrä. Pakko jatkaa perinteisesti ja hakata päivitä-nappia aina välillä. Varma on aina varmaa.

    **


  7. PA kirjaili 26.5.2005 16:15

    Mainitsenpa sen vielä, etten ollut tietoinen koko aukile-termistä oman julkaisuni nimeä vuoden 2002 keväällä aikoinaan miettiessäni.

    [kirjoitin pari vuotta juttuja varastoon, jotta voisin pitää yllä kohtuullista päivitystahtia, kun viimein aloitin vuonna 2004]

    **


  8. Kuuluttaja kirjaili 26.5.2005 22:47

    Hetkinen, taivuttaako Sellisti sen Pää aueauxin? Eikö sen pitäisi olla Pää aueaux’n?

    **


  9. PA kirjaili 27.5.2005 0:24

    Olisikohan molempia näkynyt. Tokihan tilanteessa, jossa sanan lopun konsonantti ääntyy vokaalina, tulisi turvautua heittomerkkiin. Yleensähän nuo sanat ovat ovat ranskalaisperäisiä. Ihme porukkaa.

    Virheeni johtui siitä, että vaikka osaan lukea Bordeaux’n fiinisti [bordöö], miellän päässäni aueauxin [aueauxiksi] [aueöön] asemesta.

    Mutta ehkä se olen vain minä.

    **


  10. yks kirjaili 28.5.2005 15:49

    ihan vaan selvyyden vuoks, ranskassa eau, eaux jne. kuten bordeaux, äännetään o:ksi, ranskassa on erittäin selvät ja tarkat ääntämissäännöt, päinvaston ku englannissa jota äännetään miten millonkin, ranskassa on vain nenä-ö ja nenä-ä, esim. epämääräinen artikkeli ‘un’, äännetään nenä-ö:ks, ‘in’ äännetään nenä-ä:ksi kuten esim. sanassa ‘vingt’, son siis vain ‘vä’, kömpelösti litteroituna, siis luku 20

    **


  11. yks kirjaili 28.5.2005 15:51

    pieni lisäys, bordeaux´ssa äännetään vain yksi o, joka on vain hiuksen verran normaalia pitempi

    **


  12. PA kirjaili 30.5.2005 14:54

    Kiitos täsmennyksestä. Mutta minä sanoinkin osaavani sanoa fiinisti [bordöö]. Samaan tapaan, kun puhutaan fiinisti kuldyrellistä.

    Minä en ole toistaiseksi oppinyt ymmärtämään ranskan nasaaliäänteitä, sen myönnän koska tahansa.

    **


  13. Sedis kirjaili 1.6.2005 8:28

    Minä olen aina saanut tuon öö-äänteen lausuttua liian myöhään. Pullo on nimittäin silloin ollut jo loppu. Onneksi se on yleensä ymmärretty pyynnöksi tuoda lisää. Ja vielä suuremmaksi onneksi se on tarkoittanut käytännössä hyvin, hyvin harvoin lisää portieereja. [portiö:(r)].

    Niin, siis tästä syystä lausun tuon aina burdjoo, paitsi tietenkin sen ensimmäisen pullon jälkee, jolloin lausun budrdjöö ja se öö on siinä aivan pitkä. Onneksi se on yleensä ymmärretty pyynnöksi tuoda lisää. Ja vielä suuremmaksi… Äh.

    **


Nimi (pakollinen)

Email (pakollinen)

Website

XHTML: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Avaudu: