Mitvit ei tietenkään mihinkään yhteisöllisiin tapahtumiin osallistu, mikä olisi tietysti wc-raikastimelle vaikeaa ja nöyryyttävääkin. Sen sijaan tyypillisesti paikalle on ilmaantunut pohjois-Ossetialainen tapettiinsulautuja, renessanssinero Hilpari-Moelanen.
Viime yönä Moelanen näki kuitenkin unen, jossa pimeän voiman kansanedustaja Jörg Haider ilmestyi puhisemaan korvaansa:
“Use the force majeure, Luke”
“Kuka helvetti on Luke, miksi tuo kaveri pihisee noin oudosti, miksi sillä on vappunaamari päässä ja miksi kivekseni ovat jumissa grilliritilän välissä?” ihmetteli Moilanen.
Hätänumerosta Moilaselle kerrottiin, että pelastuslaitoksen erikoisryhmä,
joka on erikoistunut kivestenvapautukseen polttoleikkaamalla grilliritilää, on tällä hetkellä äärimmäisen varattu ja vapautuu vasta myöhään illalla. Ilmeisesti Moilasen tapaus ei ole mitenkään ainutlaatuinen näinä päivinä? Sen sijaan pelastuslaitoksen erikoisryhmä, joka on erikoistunut grilliritilänvapautukseen polttoleikkaamalla kiveksiä olisi kyllä heti vapaana.
Niin joutui Moilanen tekemään raskaan valinnan kolikkoa heittämällä, eikä pääse häpäisemään kotimaista kansalaisjournalismia illan multispektaakkeliin.
Koska laskujeni mukaan mitvit-konsernille tullaan kuitenkin myöntämään 12 kuukkelipatsasta ja kulutusluotto kuudenkymmenen prosentin todellisella vuosikorolla, lienee oikein ja autuaallista kirjoittaa kiitospuhe. Koska aina on viisasta julkaista puhe etukäteen, ettei tarvitse sitten myöhemmin tuntea itseään tyhmäksi, toimituksemme julkaisee nyt käsiinsä saaman, erittäin salaisen mitvitin Kultainen kuukkeli -gaalan kiitospuheen. Puhe tulee lukea katkerana Kimi Räikkösen äänellä Dubrovnikin baarimestarille pilkun jälkeen.
|
“Vihdoinkin kahden”, Irma huokaisi. Tippukiviluolan kivien tippuessa Axel-Ingemar riisui hitaasti, nautiskellen Irman sukelluspuvun, jonka alta paljastuivat maidonvalkeat… Ei saatana, väärä paperi. [yllättyneenä] [asiallisesti] Olemme tulleet tienristeykseen. Haluaisin sanoa päätepisteeseen, erään aikakauden loppuun, mutta minulla on voimakas tunne siitä, että olemme vasta alussa, [väristä ääntä] jonkin paljon itseämme suuremman reunalla, me nöyrät jumalten vasarat, iskuporakoneet ja kuumaliimat. [juhlallisesti, muista ryhti] [paina pää alas nöyrästi] [nosta päätä, luo utuinen katse horisonttiin, nöyryyttä kadottamatta] [ylpeästi, kohota kädet ilmaan kuin siunataksesi läsnäolijoita] [nosta patsas riemukkaasti ilmaan] [vinkkaa silmää eturivin leideille] Juna uuteen, parempaan aikaan lähtee laiturilta viisi kymmenen minuutin kuluttua. Uskallatko hypätä kyytiin? [tee loppuun hienovaraisen vihjailevia eroottisia eleitä (esim. työnnä kieli etu- ja keskisormen välistä), jotka viestittävät että hotellihuoneessasi on tänä yönä tilaa] Ja Raipe, jos kuulet tän, niin maksa velkas! |
Onnea! :)
Kuin myös omenapussista!
Kiitos ja poks. En voi valitettavsti kiittää kaikkia henkilökohtaisesti, koska tämä onnitteluiden mahla virtaaa niin omalakisen runsaana. Siis, yleiskiitos kaikille!
Onneaonnea! Hyvä mitvit näytä niille! hurabravo ja aaltoja. :)
Hauskaa onnea vaan täältäkin. Laitathan kuukkelipystin takanreunustalle, laitathan. Kuukkelissa on ihan sinua varten lisättyjä pikantteja yksityiskohtia. Nyt sopii haljeta ylpeydestä.
Mitä säkin muka bloggaamisesta tiedät, samperin riisitautinen.
Onnea omasta tipusesta! Muistakin kohdella häntä hyvin tai tulen sinne.
Tuopin tarjoon kun törmätään mutta naista en sulle osta. :P
Joo, Mitvitille paljon onnea. Mitvit on mies isolla ämmällä. Mitvit kirjottaa tosi älykkäästi ja pelkkää asiaa. Mitvit osuu aina oikeaan. Eläköön Mitvit, jatka samalla tavalla, niin saat lisää suosiota.
Meikä kumartaa sun edessä ihan maahan asti, sä oot nii kova jätkä. Kirjoita oikein pahasti ensi kirjotuksessasi. Huumoriahan se vain on.
http://www.save-a-pet-il.org/
Ainii, ja mulla ei oo mitää antaa sulle, etkä sä varmaa kelpuuttas multa mitää ku sä oot Mitvit isolla ämmällä ja mä oon vaan Moilanen.
Tuossa oli kuitenkin linkki, jolla voit suojella kissoja. Ite saat tehdä logon.
Muista pilkata kaikkii, sillei o tosi kova. Sit kaikki linkkaa ja tilaa. Kyl sä tiijjät.
Sit sanot vaa, että “tämä on minun tapa purkaa paineita”.
http://www.save-a-pet-il.org/images/ribbon_small.gif
Mä nyt linkkaan ton valmiin ribbonin toho, ku sulla ei oo kuitenkaan aikaa lueskella ja tutkia mitään veppisivuja.
Tossa ois kauhee hyvä ribboni sulle. Sit sä oisit ihan kuin joku sankari Captain America taistelemassa sanavapauden puolesta haukkumalla kaikkii. Se on tosi taistoo. Jotkut on hengenvaarassa mielipiteidensä vuoksi, mut sä et ko sä oot Captain America. Captain America ei oo ikinä hengenvaarassa ku se o nii kova. Niiku Mitvit, kaikkien kovien sankari.
aha
Mitvit: “Aha”.
Vide, vähäks sä Mitvit oot rautaa, sä oot mahtava. Jatka samalla tavalla. Huumorii vaa nii voi sanoo mitä vaa. Sanoo vaa, et se oli huumorii ja mulla o tälläne huumori ja muut tykkää siitä kanssa.
Sä sanoit vaa “Aha”, niiku sillei kähee viileesti. Kannattaa ensi kerralla jatkaa huumorii sillei, että mite joku haiseva Moilanen, jonka nimeen laitat sillee makeesti etuliitteen hämäykseks, ett vois paremmi lusmuilla mut kaikki tietäs silti mistä o kyse, menee häpäisee suuren Kokkelikaalan, mutta onneks ei pääse sinne hyvien ihmisten ilmaa pilaamaan.
Pilkkaa sillei, et jonku suuri rakastettu on menossa vakavan sairauden johdosta leikkaukseen mutta esiintyy sitä ennen viimeistä kertaa “Kultainen kuukkeli -gaalassa”. Sit pilkkaat sillei mite joku Moilanen “ei päässy” gaalaan vaa siltä jouduttii leikkaa polttoleikkaamalla munat irti ku se on nii alhainen ihminen ja etsii suurempaa ymmärrystä ja naista, eikä ole lukenut totuuksia Mitvitistä saatikka liponut Mitvitin norsunmunia. Paskalle vain paskaa kätee tai munat krillii ja polttoleikkauksel munat irti. Sä ansaitset kaikki naiset ja siks sulla o nii paljo lukijoitaki.
Kaikki su sikakovat ihailijat nauraa sit iha sikana ja sä oot taas vaa kovempi ja saat lisää suosioo ja lukijoita. Ja se o vaa huumorii, nii voi aina sanoo. Sä tiijjät sen hyvi peruskoulusta.
Ja aina voit sanoo: “emmä mitää tehny, mä vaa, emmä mitää, eks sä ny sitä tajuu. Mä vaa huumorii, eks sä ny huumorii tajuu”.
Kyl sä tiijjät, sä oot treenannu näitä juttuja. Mikä minä olen sinua neuvomaan, Moelasen nilkki, häpäisijä.
Sä oot mies, sä ansaitset kaikki Kokkelit. Sun lukijas tietää se. Ne ja sä o oikeessa. Te ootte samaa eliittii, te Tiedätte ja toimitte Oikei.
Kannattaa heittää seuraavaks sillei, et mä olisi vaa kateelline sulle. Mitvit tietää paskasta Moilasesta kaiken. Vielä parempi on kirjottaa sillei anomyymisti niiku joku muu ois kirjottanu se. Sillei kaikki tietää ja näyttää et sulla o salakannattajii. Sit sä samalla näytät, mite sä et ala mitää alhaisten häpäisijöiden kaa ketkä o kriittisii.
Hei mite tähä teijä eliittipiirii pääsee? Riittääks se, että lipoo sua sieltä?
Minä: “Hei mite tähä teijä eliittipiirii pääsee? Riittääks se, että lipoo sua sieltä?”
Siks vaa kysyi, ku mä o nii kateelline ja mä haluu päästä kans Mitvitin eliittipiirii. Mul menee vähä heikosti itsetunnon kanssa mut ainaha sä voit parantaa sitä sillei et mä saan lipoo sua sieltä.
Mitvit,
kaikkien naisten sankari,
polttoleikkaa Moelaselta
munat pois,
hi-hi-hi.
Eläköön Mitvit,
hi-hihi.
Se o nii ihana
ja Moelane o kauhee.
Nimim. Mikko: kiitos. Tää on varmaan tässä, jooko?
Misu: mä paan sen kaikkien mun asuntojen kaikkien takkojen reunalle, enkä ollenkaan patjan alle, kuten joku paha kieli voisi ajatella jos sillä olisi kieli, joka olisi paha.
Moilasen Mikolta meni näemmä sitten huti se tosiseikka että MitVit on teksteissään viitannut jatkuvasti erääseen toiseen Moilaseen eikä suinkaan Mikkoon. No kerranhan se nerokin erehtyy…
Ai tästäkö tässä oli kysymys? En edes tajunnut.
Ei, Mikko kuule, kyllä Hilpari-Moelanen on ihan omassa jatkokertomuksessaan jo vuodesta 2003 seikkaillut gaalasankari jonka yhtymäkohdat todellisuuteen ovat äärimmäisen satunnaisia.
Ethän sinä lähettele vihapostia Moilasen Leipomoonkaan, ethän?
Nimimerkki Mikko Moilanen on minun mielestäni vallan käsittämätön hahmo. Ellei Mikosta irtoaisi huvia, Mikko olisi pelottava. Vähän kuten S/M-valtiatar.
Mitvit, aha.
Mitvit-hani sais jo hiljalleen päivittää.
Tarttis saada hupia vaikka sitten satunnaisesti
hilpari-Moilasesta. Et kai ajatellut viedä
tapettiinsulautumista äärimmäisyyksiin?
Pian pakkaan takahutlarin turvoksiin mallasjalosteita ja
tulen juottamaan sut känniin kuin käyneitä pihlajanmarjoja napsinut kuukkeli. ;)
VK: “Tarttis saada hupia [..]”
Hupia? Hupinsa kullakin. Vaikuttaisi siltä, että sinun pitäisi saada kidutusta, niin nähtäisiin, että onko se vielä hupia. Ei muuten.