Hei Petteri Än-Änn, viilasin tota otsikkoa tunnin, onks hyvä? Minusta se on vähän jenkkityylisen puhutteleva, mutta se nostaa kirjoittajan syvimmän tarpeen etualalle.

Lapsena sitä aina katseli luonto-ohjelmia kaukaisista maista ja fantasioi, josko itse joskus pääsisi sellaisia paikkoja näkemään. Vaan ne kovin harvoin kertoivat Korson ostoskeskuksen Marjatasta. Jäädärin IT-bloginkin mainostamassa - sittemmin lapasille sopimattomana merkintäsisältönä sensureeraatussa - viikonlopun Avantgardistisessa Luonnossa, Aviksessa, oltiin sitten meikälivingstonen viime syksyn maisemissa. Oli sellainen aika kolea olo - vähän kuin Pneumann olisi laulanut juuri ja vain minulle Autiotaloa läpinäkyvään sifonkihuiviin verhoutuneena - Ja-ja-ja-jaa!

Muistin taas vanhan nyrkkisäännön. Oman esillepanon alla ei saa ainakaan kahteen viikkoon käydä katsomassa/kuuntelemassa/koskettelemassa/kokemassa muiden töitä. Ei koskaan. Ei ainakaan hyviä. Kävin. Nyt ahdistaa. Nuotti itselle: ensi kerralla käyt jossain paskaksi tiedetyssä.

Salieri-syndrooma. Kyky tunnistaa kauneus, muodon ja ajatuksen puhtaus, ylöspanon nerokkuus - kyvyttömyys itse tuottaa sitä.

Sama tunne, jos erehtyy syömään puoli kiloa luumuja juuri ennen kuin kiipeää paavimobiilin kyytiin vilkuttelemaan kansalle.

Tai silloin kun piilottelee Vaalimaan raja-asemalla suksipussissa keskimatkan ydinohjusta.

Tai silloin kun lukee B-rapun leidien, jotka ovat aivan liian hyvää ollakseen totta, eloisasta elämästä. Että tajuaa tehneensä jotain, ehkä kaiken, niin täydellisen väärin. Että kaikki mihin on uskonut ja kaikkensa pannut osoittautuu, tuosta vaan, usvaksi. Niin, usvaksi. Jalkasieni, Ti-ti-nalle, 10 kaskua, Jorma Kinnunen, hämähäkkimies väärinpäin, aito Monet-juliste keittiön seinällä, kaikki - puff, lumetta. Mutta minä nyt olenkin vain tällainen tavallinen harmaa suomalainen keskivertopääministeri.

Jatkaisin, mutta minulle tuli juuri hallitsematon erektio.

Onko tuo pienoisjunarata vai olenko vain iloinen nähdessäni sinut?