Minulta on usein kysytty minkälaisia blogeja, verkkopäiviksiä, nettipäikkärin-käikkäreitä mitvit-maassa luetaan. No okei, ei ole kysytty mutta tänään työmatkallani kohti Rautatientorilla sijaitsevaa jalustaani (ette kai luulleet että Aleksis oikeasti on kivi?) minulta kysyttiin kelloa, jonka jälkeen se varastettiin, joten vastaan kysymykseen joka tapauksessa.

Aihetta, kuten elämää yleensäkin, on oikeastaan helpompi lähestyä negaation kautta, vastaten kysymykseen minkälaisia blogeja en ainakaan, edes asetta etäisesti muistuttavalla hedelmällä uhaten, lue. Lisäksi aihetta on helpompi lähestyä alasti, uudenkuun aikaan, hieroen kehoonsa vienosti Hurtanminttua (edistää suolistonesteiden ja sapen erittymistä sekä lisää ruokahalua):

mitvitin toimituskunta (minä ja Kääriäisen Sepi) pyrkii välttämään verkkopäiväkirjoja joissa mainitaan sanat iMac, iPod, iSkias, iNdoktrinaatio tai mikä muu tahansa i-alkuinen sana. Myös, jos i-kirjain löytyy sanan keskeltä tai lopusta, joutuu kyseinen hengentuote välittömästi verollepantavaksi omaan kaupunkiinsa.

Raskauttavaa on myös exä -käsitteen toistuva viljeleminen. Siis, kuinka helvetisti teillä voi niitä exiä olla? Sitäpaitsi, exää kutsutaan exäksi koska se on exä. Tästä lähtien exä-termiä tulee käyttää vain viitattaessa Hemorhagia ex ano:on. “Tänään kun työntelin pöntöllä aamuzappaa, mulla oli tosi paha exä“. Siitä minä kyllä luen mielelläni.

Edelliseen viitaten, pinnallisia ruhjeita aiheuttaa x-kirjaimen tarpeeton käyttö sanojen lopussa, alussa, keskellä tai edes x-kirjaimen ajatteleminen. Hah, ajattelit juuri x-kirjainta - lopeta! Tarpeettomaksi luetaan kaikki käyttö, paitsi jos x-kirjaimia on kolme peräkkäin. Voi tytsät ja pojakkeet, nuo xxx-kuvablogit ovat usein oudon kiehtovia - siis ihan vaan esteettis-sosiologisesti (ja niissä on usein hyviä lukujuttuja).

Koska tässä julkaisussa emme hyväksy minkäänlaista alistamista tai polkemista, edes pyörällä-, sekä pyrimme edistämään kaikkien elollisten ja elottomien, kivien ja keppien, leikattujen ja leikkaamattomien välistä tasa-arvoa, yhteisymmärrystä ja oikeutta karkkipäivään vähintään kerran viikossa, olemme siivonneet lukulistaltamme kaikki teokset joissa esiintyy alistuskonjunktioita.

Meille elämä on musiikkia, erityisesti instrumentaalimusiikkia ja musiikki on elämä, erityisesti instrumentaalielämä. Siksi meille tuottaa tuskaa lukea kirjoituksia, jotka sisältävät vokaaleja.

Edellisestä ihmissuhteestamme jäi meille poikkeuksellisen syvät ja näkyvät arvet. Arvet aiheutti eräs vantaan suunnalla asuva Antti-niminen herrasmies, jota myös Korson-Antiksi kutsuttiin. Puuttumatta nyt siihen, että suhteen toinen osapuoli oli siamilainen kaksosemme ja Korson-Antti meidät erilleen leikannut kirurgi, toteamme, ettemme vieläkään pysty seuraamaan julkaisuja joissa esiintyy konsonantteja, koska ne jollain kipeällä tavalla muistuttavat menneisyydestämme.

Itse asiassa kaikenlaiset sanat ja niiden muodostamat epäselvät kokonaisuudet, lauseet, ovat yleisesti ottaen täysin turhia ja siksi pannassa:

“Tunteiden virtaavasta luonteesta johtuen kommunikointia tapahtuu koko ajan omasi ja toisten ihmisten tunnekehojen välillä. Tämä on puhdasta tunteiden välistä keskustelua, johon ei sanoja tarvita.”

Että löytyisikö sieltä nyt jostain sellainen päiväkirja joka täyttää edellämainitut ehdot, eikä lisäksi muistuta jäykistyneenä säilykeherkkusientä, niin katsotaan josko tapahtuisi tunnekehojen välistä kommunikatsuunia. Valot voidaan kyllä sammuttaa. Meinaan ettei tarvitsisi tyytyä vain yhteen suhariin.