MiTViTpääministerin morsian

Silloin kun mitvit-setä oli vielä täti nuori verkkopäiväkirjailijan-nulperoinen (kesällä 2003) niin sellaista yletöntä linkittelemistä toisiin verkkopäikkäreihin kutsuttiin “interblogistiseksi diskurssiksi“. Se oli vähän niinkuin itsepölytys, että kaikki sitä tekivät, mutta vähän häveten ja aika häveliäästi. Eikä kukaan sitä taatusti osannut lausua.

Vaan nytpä näyttää nuori polvi, nuo brändätyt kadotetut, suorastaan kilpailevan sillä kuka kiivaimmin linkittää naapurin kirjalliseen kykyyn. Jopa Pimperon pop-listalle ollaan ehdottelemassa linkitykseen perustuvaa popitusjärjestelmää – o tempura, o amores.

Muutenkin näyttää siltä että lokilandiassa on vauhdissa sukupolvenvaihdos, kun toinen toistaan nerokkaampia ajatusvirtoja tuuppaa nurkille pummailemaan tupakkia vanhojen väsähtäessä. Enkä tasan linkitä yhteenkään, saatana sen tietää kyllä miten siinä käy. Yhteen meinasin linkittää, mutta sieltähän turskahti silmille nettitesti uusimpana päivityksenä. Hyi. Minusta tämä vanha järjestys sitä paitsi on aivan hyvä.

No nyt ne meinaavat siellä koirapäiväkirjassa uudistaa koko systeemin. Miksi ihmeessä? Tämä vanha hieno järjestelmä kun määrittelee jo aukottomasti kansalaisen kirjallisen kyvykkyyden puhumattakaan seksuaalisesta suorituskyvystä. Sen lisäksi nykyinen top-lista ennustaa luotettavasti ensi kevään pukeutumistrendit, laulaa suihkussa sekä toimii jouluisin autoilevana ja raittiina pukkina. Minä sanon ei! Jos siinä listassa jotain vikaa on, niin se bugi joka laskee Scheisseblogille liikaa pisteitä voitaneen korjata.

Ja eikö joku nyt voisi edes vaihtelun vuoksi ehdottaa, että mitä vähemmän päivittää, sitä enemmän pisteitä ropisee. Esmes jos malttaa olla puoli vuotta päivittämättä, niin päivitysbonus porskahtaa sataan. Ja jos ei koskaan aloitakaan bloggaamista niin killuu takuuvarmasti kaikkien listojen kärkisijoilla. Saataisiin se turha bittisaaste minimoitua näiltäkin foorumeilta, että jää enemmän tilaa mainostajille kun se intternettikin meinaa aivan kuormituksesta romahtaa.

Sitten vielä pitäisi ruveta luokittelemaan omaa rakkauslasta joidenkin asiasanojen mukaan. Että “neuleblogi” ja “huumori”. Voi vittu, ikäänkuin tässä ei olisi muutakin tekemistä… aha, juuri saamamme tiedon mukaan tässä ei ole muutakaan tekemistä. Niinpä paljastamme iMitvit-blogin tulevan asiasanaluokittelun jo nyt:

keskimatkan ydinohjus

Etelämantereen poliittiset valtasuhteet ja yhteiskunnallinen muutos 1902-1921

Kyllä tässä nyt varmaan pitäisi joku komitea perustaa pohtimaan, josko tuollainen tempoileminen ja muutos muutoksen tähden on lainkaan tarpeellista. Tai voisihan sitä polkaista pystyyn “muutosvastarinta 2004″ -nauhakampanjan. Katsokaas, tämäkin laadukas analyysi pompsauttaa mitvitin taas listakakkoseksi, kun hyvän neljättäsataa hyväuskoista pölvästiä (ei, et sinä äiti) käy täällä killittelemässä ja etsimässä asiantynkää – turhaan, taas. Se se on oikein ja kohtuullista.

“Turkmen authorities continued to violate basic rights, crush all dissent, and further isolate the country from the rest of the world.
President-for-life Saparmurat Niazov did not relent in his total control over politics and society. A significant development in this regard was the government’s unprecedented campaign promoting the Rukhnama (Book of the Soul), authored by Niazov. Study of the Rukhnama became compulsory in all state institutions and schools, and knowledge of it became an entry requirement for university students and a certification requirement for teachers, doctors, and other professionals.”
-Human Rights Watch.

“Dear Mr. President,

President of “ENSTO” Concern
Jacek Ratajczak”
-Enston entisen hankinta- ja ICT-johtaja Jacek Ratajczakin kirje Turkmenistanin diktaattori Saparmurat Nijazoville.

“Yleensäkin Enstossa ollaan kirjallisuudesta kiinnostuneita, ja aika paljon on käännetty kirjoja eri tilanteisiin.”
-Enston toimitusjohtaja Seppo Martikainen (HS).

“‘The country has been converted into a hopeless and sinister reservation closed from the outside world. The main part of the population simply doesn’t have any interest in what happens. Extreme poverty, unemployment and drug-taking have produced fear and hopelessness.”
-Murad Turayev ja Bayram Medrov (salanimiä), Turkmenistanilaiset kansalaisaktivistit, The Agonist.

“En halua kommentoida, koska politiikka on politiikkaa ja minä teen bisnestä.”
- Jacek Ratajczakin kommentti kysyttäessä Nijazovin kirjaan liittyvistä ihmisoikeusongelmista (HS).

“Vittu että taas vituttaa.”
-mitvit iMitvit verkkojulkaisussa tänään.

“En tiedä missä valta nykyään sijaitsee.”
-Aatos Erkko Nelosen haastattelussa.

“Vesq oli eka ihq mut nyt se on ihan mulq.”
-Marina Fingerass Sedun baarissa, ehkä.

Tämän merkinnän työstäminen maksoi 5€ (n. 32911 Turkmenistanin manatia). Kiitos Hesari.

Oryx eli gemsbok lienee kauneimpia ja vaikuttavimpia antilooppi-ilmestyksiä alla afrikan taivaan. Tuo hämmästyttävä nelijalkainen seivästäjä, joka poikkeuksellisen verenkierto- ja ruuansulatusjärjestelmänsä ansiosta kykenee selviytymään olosuhteissa joissa hilpari-Moilanenkin riisuisi jo villahousunsa.

(kuva ei omasta kamerasta)

Oryxin naamarustinki on ilo silmälle, vaan kuten faunan pragmassa niin usein, on se myös tarkoituksenmukainen: valkoisessa ja mustassa osassa sijaitsee erilaisia verisuonia, jotka auttavat gemsbokia säätelemään kehon lämpötilaa jopa kymmenen asteen vaihteluvälillä mahdollistaen selviytymisen kohtuuttomissa olosuhteissa.

Vaan mikäpä lienee tuo jalo eläin pohjoisen ei-viikinkikansan omalla kielellä? Jos luulitte että kaukaisista maista saapuvat maahanmuuttajat puhuvat joskus hieman puutteellista suomea, niin menkääpä afrikkaan – herranjestas, nuo luunenäiset villit eivät kykene, helvata, tuottamaan sanaakaan skandinaaviaakkosjonoja – edes ruåtsia. Ihme meininki. Ei auta vaikka huutaisi täysillä, että “kuule, Olewalelelejotain, mikäs se on se oryksi savonmurteella? Hä? Hä? Onks kuulossa vikaa vai, hä?”

Ei siis kuin Google kauniiseen käteen. No sieltähän lävähtää kärkipäässä silmille antilooppien ystävät ry:n elämysmatkareportaasi (ei suositella herkimmille eläinentusiasteille).

Keskustelin muutama viikko sitten paikan päällä suomalaisen nenänikkarin kanssa, joka kuultuaan että olen menossa safarille katselemaan eläimiä, nauroi päin naamaa todeten, ettei “safari ole safari, jollei siellä ammuta…” Tämä elämyksellinen elämys vahvisti käsitystäni siitä, että paukkusafarit ovat vähintäänkin kyseenalaisia.

Lihansyöjänä en voi enkä halua väittää, että kokisin jättiläismäistä maailmaasyleilevää veljeyttä tahi edes syvää sääliä riistaeläimiä kohtaan. Vaan veljeyttä en varmasti tunne ihmisiä kohtaan, jotka adrenaliini ja kovan vallan – elämän ja kuoleman vallan – kohina suonissaan ajavat neljäkertaanelosillaan tähtäilemässä kolmenollakaseillaan koko lailla avuttomia, ja sanalla sanoen pahasti harvenemaan päin olevia, antiloopinraiskoja.

Oryx “erittäin vaikeasti saalistettava riista“? Itse olisin voinut tanssia tarantellaa, poltella vesipiippua ja jonglöörata neljällä pallolla samaan aikaan kun olisin kumautellut oryxejä kirveen hamaralla takaraivoon. vaan haasteet ovat toki aina ottajansa mittaisia.

Saalistamisen syke, tappamisen adrenaliinipurskaus, veren valuttamisen endorfiinimyrsky eivät vain oikein viehätä. Eivät vaikka kaapista kuivattua kudua löytyykin.

Armeijasta muistan, minkä vaikutuksen erilaisten käsi-, rynnäkkö-, sarjatuli-, kertatuli-, automaatti-, puoliautomaatti-, raskaiden ja kevyiden aseiden käsittely teki kaupunkilaispoikaan. Ei tarvitse kummoinenkaan asefetisisti olla kokeakseen valtavan, huumaavan vallantunteen kun rynnäkkökiväärin paino lisääntyy kolmenkymmenen kovan ammuksen massalla.

Silloin tein päätöksen, joka pitää edelleen, ettei tässä kädessä tulla koskaan näkemään asetta kuin äärimmäisessä pakkotilanteessa. Ja silloin piikillä ei ole oryx. Toivottavasti sitä päivää ei koskaan tule.

Niin, se on muuten keihäsantilooppi.

Koko viikon sitä on miettinyt, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin. Miljoona kertaa olen aloittanut ja yhtä monta kertaa keskeyttänyt. Ei auta, kun mielenmaisema on jokseenkin tällainen:

Niinpä suljen aiheen kuulastani toistaiseksi ja siirryn eteenpäin.

Maksettuani reissukuvista, joista puolet oli pahanläntää ongelmajätettä, mammantonnin päätin vihdoin sijoittaa sellaiseen… mikäsenyton… digitatiiviseen kameraan. Sanovat siinä olevan kohtuulliset… tota… markokuvausominaisuudet. Tarkoittanee lähikuvausta. Pääsee vihdoin tämäkin kaikkien alojen asiantuntija toteuttamaan itseään.

Että luvassa paljon digistaattimarkokuvia herra mitvitin herra heijarista.

Vaan eipä tarvitse pitkään päristellä maailmalla, kun jo kaiken maailman listakiipivät päiväpurhoset läpsyttelevät siipiään suoraan kasvoille. Se tärkein ykköspaikka meni että sihahti.

Onneksi sentään jotkut asiat pysyvät.

Ja tietysti Pisserin tunkiollakin patseeraa uusi kukka. On se kumma kun ei saa rauhassa paistatella, vaan kun selkänsä hetkeksi kääntää niin heti on joku housunlahkeessa rynkyttämässä. Niinpä vastaiskuna aloitamme uuden häikäilevän valistusjuliste-, tai julistusvalistekampanjan, joka on suunnattu erityisesti myöhäisnuorisosegmentille sekä masuunikuonasementille:

Kotona!

Tai jos on totta että

koti on siellä missä sydän

en ole ihan varma

vielä.