Mitvitin taideprojekti pantiin pakettiin ja potkaistiin muistojen kaatopaikalle kuinkas muuten kuin merkittävällä määrällä huumaavia juomia – naama on vieläkin kuin alempitasoisen miehen perse.
Ehkä tämä vapauttaa luovuusresursseja jälleen polkkaamisen suuntaan. Vähän jäi kyllä nälkä kurnimaan ja ars takaraivoa rapsuttelemaan. Jos Tohtori K. maksaisi veroja Suomeen heittäytyisin kurillani työttömyyspäivärahoilla eläväksi nälkätaiteilijaksi ja työstäisin vittumaisen abstraktia, mutta taatusti huonoa käsitetaidetta.
Toisaalta tästäkin surullisen tuottamattomasta toiminnasta, josta ei jäänyt mitään kapitaalimittareilla todennettavaa lopputuotetta, sain aivan kelvollisen palkan apurahajärjestelmän ansiosta. Kai sekin nyt vähän riipii?
Että tämmöistä se on meidän valkoisen nauhan miesten ahdistava arki. Meillä kun on tällaiset vähän kikkuraiset geenit.