11
Mar 04

:: ei äiti taas tätä samaa keittoa

Huumoriblogista päivää.

Syvästi arvostamani lokikollega Birdy tuntuu herättävän jokaisella kirjoituksellaan primitiivisiä reaktioita muissa kirjureissa. Birdyhän kirjoittaa usein kärkevästi, provokatiivisestikin, mutta vaikka hän kirjoittaisi Soliferin olevan kiva mopo, joku moponrassaaja aina jaksaa ryhtyä pärisemään Tunturin kaasuttimesta.

Tällä kertaa mitvitin vessan seinälle karpogalleriaan ripustuvat päiväkirjaperhot, jotka keskustelussa naisiin kohdistuvasta väkivallasta ottavat keskustelun kärjeksi nuo kuuluisat naisten raiskausfantasiat. Hyvähyvä. Hyvähyvähyvä. Sehän on tietenkin niin vitun tyhmää, ettei siihen oikein osaa edes suhtautua, saati sanoa mitään.

Tumppasin tuohon marginaaliin valkoisen nauhan. Nauha on julkinen ilmaus siitä, etten hyväksy naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Aivan erityisesti se puhuu lähisuhteessa tapahtuvaa väkivallankäyttöä vastaan. Se ei kerro siitä, että hyväksyn muunlaisen väkivallan käytön, eikä se kerro siitä, etteikö maailmassa olisi muita ongelmia.

En minä hyväksy miesten kollektiivista syyllistämistä. Ei minusta miesten tarvitse kävellä kadulla “en hakkaa” -banderollin kanssa voidakseen kokea hyvää omaatuntoa mieheydestään. Minusta on jo paljon, jos mies omalla esimerkillään ja käytöksellään lähisuhteessa tekee selväksi, että minun kanssani ei tarvitse koskaan pelätä fyysisen itsemääräämisoikeuden loukkauksia.

Kuitenkin, jotkut meistä kokevat kuuluvansa moniin erilaisiin viiteryhmiin: Suomalaisena haluan viestittää vaikkapa, etten toivo ralliraunoja edustamaan itseäni europarlamenttiin. Ihmisenä haluan viestittää, etten hyväksy tarpeettoman kärsimyksen tuottamista eläville olennoille. Blogistina haluan viestittää, että “hei tytöt, meitsi on aika potentiaalinen lisääntymiskumppani“. Miehenä haluan viestittää, että minun kanssani voi kommunikoida mistä tahansa asiasta ilman, että täytyy pelätä nyrkkiä. Miehenä haluan viestittää, että jos lähipiirissäni ilmenee lähisuhdeväkivaltaa, viimeinen asia jonka subjekti näkee on Ruotsin lippu ennen plumpsahdusta kolera-altaaseen (miten niin kumosin tässä juuri edellisen lauseeni? Isäs kumos kun sua teki).

Vaikka naisiin kohdistuva väkivalta ei välttämättä ole oma tai lähipiirin toimintamalli, ja vaikka yhteiskuntailmapiirimme on koko lailla varauksettoman kielteinen asialle, ei se poista tosiasiaa, että tänäänkin jossain Mirkku saa Makelta turpaansa koska ruoka ei ollut ajoissa valmista. Ja tänäänkin jossain joku ajattelee, että se on Mirkun ja Maken välinen asia. Asiaa voi myös tarkastella vähän laajemmasta näkökulmasta:

“Naisiin kohdistuva väkivalta on tämän hetken laajin ihmisoikeuskatastrofi maailmassa, todetaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin perjantaina julkistamassa raportissa. Yli 60 maassa yhtä aikaa julkistettu raportti nostaa naisiin kohdistuvan väkivallan esiin järjestelmällisenä yhteiskunnallisena käytäntönä, joka loukkaa päivittäin miljoonien naisten oikeutta turvalliseen elämään.

Maailman naisista joka kolmas joutuu jossain elämänsä vaiheessa raiskauksen, muun väkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi. Valtiot kaikkialla maailmassa katsovat tätä väkivaltaa läpi sormien. Yli 50:ssä maailman maassa on yhä voimassa naisia syrjiviä lakeja. 79 maassa ei ole minkäänlaisia lakeja perheväkivaltaa vastaan ja vain 51 maassa raiskaus avioliitossa on määritelty rikokseksi.”
lähde: Amnesty International

Näihin asioihin voi ja pitää ottaa kantaa. Miehenä ja ihmisenä.

Asiassa on myös henkilökohtaisempi taso: olen itse nuorempana ja (toivottavasti) tyhmempänä syyllistynyt parisuhdeväkivaltaan. Vaikka olen yrittänyt selittää asiaa tyhjäksi satuilemalla sysistä ja sepistä, lentävistä lautasista (kirjaimellisesti) tai lieventävistä asianhaaroista, ei se poista tosiasiaa että olen käyttänyt fyysistä ylivoimaa vallan ja alistamisen välineenä.

Vaikka olen yrittänyt selittää itselleni, että enhän ole koskaan lyönyt ketään vaan ainoastaan ahdistanut nurkkaan ja pitänyt kiinni, ei se poista tosiasiaa, että olen tunkeutunut pakottamalla toisen loukkaamattomalle fyysiselle reviirille ja siten satuttanut häntä syvästi ja perusteellisesti.

Karkeintahan asiassa on se, etten edes ymmärtänyt käyttäytyväni väkivaltaisesti.

Tätä häpeän. Tästä uskon oppineeni. Tästä(kin) syystä kannan valkoista nauhaa.

Ja vaikka naiset olisivat kuinka helvetin fasistisen tyhmiä, pahoja tai muuten syväviallisia, ei tämä asia muutu miksikään.

Vaikka kuinka vituttaisi, että meillä Huputetut Huippumiehet (HupHui) -salaseurassa nuoleskellaan järkyttävää haaremia, kun Huiputetut Huppumiehet (HuiHup) -kerhossa nuoleskellaan sormenpäitä (omia), niin se ei vähennä naisten oikeutta tuntea oloaan turvalliseksi kaikkialla.

19 comments

  1. oh. mitvit, sankarini.
    i kiss you.

  2. Naisille samanlainen ribbon-kampanja. Kampanjassa nainen sitoutuu olemaan käyttämättä henkistä väkivaltaa (monien mielestä jopa vahingollisempaa kuin satunnainen litsari). Ribbonia pitävien naisten miehet tietävät voivansa elää suhteessa jossa eivät ole alistettuina jokapäiväiseen väheksymiseen ja pilkkaan. Nämä miehet voivat huoletta katsoa tulevaisuuteen, sen sijaan että miettisivät kannattaako tänään edes nousta sängystä, kun kerran on niin täydellinen paska.

  3. Miksei niinkin, maailmassahan on paljon reikiä. Sinulla on varmasti perustelu, miksi kyseinen kampanja pitäisi kohdistaa erityisesti naisille?

  4. Heh, olisihan miesten väkivallattomuus-kampanja voinut olla pelkkä väkivallattomuuskampanja. Perustelen siis rajauksen naisiin; (lisää tähän turha tilasto) voidaan selkeästi huomata että (nappaa tilastosta ison kuuloinen luku) naisista tekee (tähän tunnepohjainen syytös). (tee luvusta yksioikoinen päätelmä). (koska koska miksikönäinkun).

    Väliix.

  5. Jaahas. Edelliseen kommenttiin tagimerkkien väliin kirjoittamani romaanit eivät tulleet näkyviin. Ei kiinnosta niin paljon että kirjoittaisin niitä uudestaan, eli unohtakaa koko juttu.

  6. Koska minua kiinnostaa, otin oikeudekseni muuntaa tagimerkit suluiksi, joten nyt näkyvät.

    Muuten en kyllä oikein osaa kommentoida noin vastaansanomattomaan kommenttiin.

  7. Fyysiseen väkivaltaan kuuluu yleensä henkinen samassa paketissa.

    P.S. Uhkaavatko nämä henkisellä väkivallalla pelottelevat hirviönaiset hengenlähdöllä, jos äijä ei ota tarpeeksi hyvin suihin?

  8. Tuo lätinä että naisten mukamas harjoittama “henkinen väkivalta” oikeuttaisi tai olisi syynä fyysiseen väkivaltaan (joka, kuten yllä todettiin, on _aina_ myös henkistä) miesten taholta, on täyttä tuubaa, ja nimimerkin takaa esitettynä se myös loukkaa minua nimimerkkikirjoittajana.

    Kyllähän se nyt pitäisi olla otsaluullakin nähtävissä, että jos joku (kuka vaan) vittuilee, niin maailman helpoin asia on vittuilla takaisin, eikä siinä mitään nyrkkejä tarvita. Ja jos ei kykene (äly ei riitä?) niin äänestää jaloillaan.

    PS. Itse hyvin kuohahtelevana luonteena rikoin aina ennen esineitä ja tavaroita kun suutuin ja jotkut ovat myös lyöneet nyrkkiään seinään, lasiin tms. Mutta kun parisuhteissa itsehillintä väistämättä kehittyy, niin opin myös olemaan passiivisena, kun nainen syöksyy kurkkuun.

  9. “Tuo lätinä että naisten mukamas harjoittama “henkinen väkivalta” oikeuttaisi tai olisi syynä fyysiseen väkivaltaan..” Posted by Anybody at 11.03.04 16:10

    Missä tuo ‘lätinä’ on? Itse en löytänyt tekstistä mitään viitteitä siihen että kirjoituksessa oikeutettaisiin miesten lyöminen naisten henkisellä väkivallalla. Kampanja sinänsä olisi hyvinkin voinut olla laajempi koskien väkivaltaa kummaltakin sukupuolelta, koska vain toiseen sukupuoleen kohdistuva kampanja tuntuu aiheuttavan monissa miehissä vastustusreaktion. Yleinen syyllistäminen ei ole kivaa.

  10. Näissä keskusteluissa unohtuu myös se, mitä kunnollisen miehen pitäisi tehdä, jos nainen yrittää lyödä vaikkapa kiivaan suukovun aikana. Siihen _ei tietenkään_ vastata lyömällä takaisin, mutta mitä iskun torjumisen jälkeen? Juostako suoraan pakkaseen vaan?

    Lähinnä pohdin sitä, että useimmiten mies pystyy vahvempana osapuolena tarttumaan naisesta kiinni siten, ettei nainen enää voi yrittää lyödä. Silloin mies on kuitenkin “käyttänyt fyysistä ylivoimaa vallan ja alistamisen välineenä”. Missä menevät itsepuolustuksen rajat, kun hyökkäävänä osapuolena onkin naiskumppani yhteisessä kodissa eikä se kuuluisa laskuhumalassa heiluva tuntematon äijä nakkikiskalla?

    En nyt kaipaa mitään yleistä nyrkkisääntöä (öh), mutta jos olette ehdottomasti jonkin tietyn rajan kannalla, se olisi kiinnostava tietää perusteluineen.

  11. Tuommoinen kampanja tuntuu minusta hirveän tekopyhältä. Johtuu ehkä siitä, että yleensä miehistä kovimpaan ääneen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavat T. Halmeen kaltaiset pullistelijat, jotka haluavat päästä naisten pöksyihin “suojelemalla” heitä öykkäreiltä ja mutiaisilta. Enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että noiden miesten harjoittama väkivalta tosiasiassa rajoittuisi pelkästään miehiin.

  12. Jaa et löytänyt vai?

    Tuossa kommentoimassani kirjoituksessahan juuri rinnastettiin alun perin puheena ollut miesten naisiin kohdistama fyysinen väkivalta sen vastapooliksi konstruoituun naisten miehiin mukamas kohdistamaan “henkiseen väkivaltaan” esittämällä (vaikka vain vitsinäkin) sille samanlaista ribbon-kampanjaa.

    Ja juuri tämä rinnastushan tarkoittaa, että nämä asiat olisivat kirjoittajan mielestä jotenkin rinnasteisia. Vaikka kuten todetttu, vittuiluun voi aina vapaasti vastata vittuilulla, ja vittuilu yleisesti ottaen on eri kertaluokan ongelma kuin lyöminen. Ja vaikka fyysinen väkivalta tai sen uhka aina on myös henkistä väkivaltaa. Eli luotu rinnastus ei päde.

    Ja siksi, jos tämä luotu rinnastus puretaan osiinsa, niin juuri tuo väkivallan “selittäminen” tai oikeuttaminen tuon rinnastuksen asetelmasta löytyy, ja sitä on turha kiistää sillä, että sitä ei ole siinä sanottu suoraan kun se kuitenkin sisältyy siihen mitä on sanottu rivien välissä.

    (Ja jossain muussa keskustelussa se kyllä on sanottu suoraankin.)

    Kokonaan toinen asia tietysti on, että yhtä hyvin olisi voitu tuomita perheväkivalta yleensä (vaikka tuolla samalla nauhalla) ottaen mukaan myös naisten miehiin ja naisten ja miesten lapsiin ja lasten vanhempiinsa kohdistama väkivalta. (Ja varmaan pitäisikin tuomita.)

    Mutta silloin olisi pitänyt vaatia sitä heti, eikä vasta jälkikäteen keksityssä lisäkommentissa, kun jo on jääty rysän päältä kiinni tuon väkivallan yhden osan puolustelusta kokonaan toista kertaluokkaa olevan ja vain tätä varten keksityn “naisten henkisen väkivallan” esiin nostamisella.

    - Sillä jos tähän oletettuun “henkiseen väkivaltaan” haluttaisiin todella “tasapuolisesti” puuttua, niin silloinhan miesten naisiin kohdistama henkinen väkivalta olisi täysin samanarvoista naisten vastaavan kanssa, tai luultavasti vakavampaakin, kun siihen yleensä liittyy fyysinen väkivalta ja sen uhka. Ja unohtaa ei pitäisi myöskään lasten vanhempiinsa tai vanhempien lapsiinsa kohdistamaa.

    Ja lopuksi: On oikeastaan ihan kiitettävää että tätä tavallisesti vain rasismin puolusteluun käytettyä argumentointitekniikkaa nyt näköjään käytetään myös miessovinismin puolusteluun, koska silloin ainakin kaikki näkevät, että miessovinismin uskottavuus järkiperustelujen edessä on samaa luokkaa kuin rasismin. (Siis että en minä oikeasti sanonut sitä minä sanoin, vaan että sinä vain luulet, että minä juuri sanoin , mitä minä juuri sanoin.)

  13. RRR: Eihän miehen ole tarvis juosta pakkaseen, eikä tarttua naiseen, sen kuin on vaan ja laittaa tarvittaessa kätensä eteen, kyllä tämä on testattu.

    Eli kyllä passiiviseen puolustaumiseen on ihan yhtä intuitiivisia ja salamannopeita keinoja kuin väkivaltaiseenkin, ja kumpienkin käyttö on ihan oma valinta.

    (Ja kumpaiseenkin taitaa olla saatavissa jopa koulutusta, jos ei muuten osaa.)

    (Ja hätävarjelu ja sen liioittelu on kyllä määritelty laissa ja ennakkotapauksissa.)

  14. “Posted by at 11.03.04 17:55″

    Rinnastus on AIVAN eri asia kuin oikeutus.

    Yritä ymmärtää, vitun sirkusapina. :)

  15. Siisti suusi, pälli: jos tuolle rinnastukselle tehdään ruumiinavaus, niin lopputulos on se minkä esitin.

    Ja “oikeutus” ja “puolustelu” (joka alkaa “rinnastuksesta”) ovat vain osa samaa jatkumoa, jota milloin minkäkin lainvastaisen asian puolustajat tietoisesti käyttävät hyväkseen hämärtääkseen laillisen ja laittoman rajaa.

    Jos emme hyväksy jotain käyttäytymistä, niin sitä ei myöskään ole tarve puolustella, ja jos sitä puolustelee, saa varautua siihen, että muut tekevät johtopäätöksiään.

    Ja jos asia, jota ajaa on oikea, niin sen ajamiseen ei tarvita vippaskonsteja.

  16. Tee vaan ruumiinavauksiasi kelle haluat, mutta rinnastus on vain silti pelkkä rinnastus, ei oikeutus eikä puolustelu eikä mikään muu miksi haluat sen muuttaa.

    Luepa vielä kerran läpi se alkuperäinen kirjoitus, tällä kertaa ajatuksella.

  17. Eiköhän se ole niin, että me miehet olemme parempia lyömään ja naiset puolestaan loukkaamaan verbaalisti. “Vittuilu” termin yleisessä merkityksessä on kaiken lisäksi todellisesta henkisenväkivallanteosta aika kaukana. Nämä faktat eivät tietenkään rajaa pois sitä tosiseikkaa, että molemmista sukupuolista löytyy sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa identiteettinsä vahvistamiseen käyttäviä kusipäitä.

    Tuota nauhakamppanjaa en jaksa taas omalla järjelläni ymmärtää. Miksi pitää julkisesti mainostaa asiaa, jonka pitäisi olla jokaisen nuppiin iskostettu jo syntymästä lähtien? Samalla periaatteella ne, jotka eivät aja humalassa voisivat käyttää keltaista lippalakkia ja ne, jotka eivät ole ikinä tehneet aseellista ryöstöä postikonttoriin kantaisivat olkapäillään lääkintäeverstiluutnantin natsoja.

    Ja voitetaanko näillä kampanjoilla lopulta jotakin? Kaikki lähtee kuitenkin jo lapsena opituista asenteista. Se on niin suuri harmi ja menetys, ettei ihmisten ajatuksenkulkua voi aavistaa, muuttaa tahi testata – tai tulevaisuuteen nähdä.

  18. Nauhakampanjoilla saadaan kuitenkin jotain konkreettista aikaan. Ei sillä ole niin väliä, ettei olla saatu mitään sen kummempaa aikaan nauhan kuvaamassa asiassa: onpahan kuitenkin saatu jokunen ihminen käyttämään hauskaa asustetta, jota hän ei muuten olisi käyttänyt!

    No joo, ehkä tuollaiset nauhat ja muut saattavat lisätä keskustelua, kun aluksi ihmetellään, että mikä ihmeen roska tuolla toisella on rintapielessä. Vaan kuinka moni menee sitä kysymään?

  19. Mitvit: kasa virtuaalimuiskuja kirjoituksestasi.

    Jännittävä teesi on se, että on järjetöntä
    pitää valkoista nauhaa, koska ‘väkivallan
    välttämisen pitäisi olla itsestään selvää’ (by
    Kyyninen paska). Tilastojen valossa se ei ole
    itsestäänselvää.

    Mielestäni jokamies voi joko paarustella omaa
    hienouttaan (vaikkei uskalla edes näyttävästi
    tehdä kannanottoa tällaisessa asiassa) tai
    sitten ottaa kantaa tekemällä konkreettiseksi
    sen, että on väkivallattomuuden puolella.