Päänsärky hellittää, minä en.
Kävijälaskuri on tullut hulluksi.
Korvissa kohisee omituisesti ja ruudulla vielä omituisemmin. Mitä vittua täällä oikein tapahtuu? Lopettakaa. Ahdistaa.
Ihanainen läväyttää yllättäenkin, puun takaa, ruoskallaan kirpeästi. Kätken sanat ja tutkiskelen niitä.
Viagraspammerit löysivät kommenttiosastoni. Miksi juuri tänään?
Minähän en tästä tietenkään ymmärrä mitään, mutta nyt vaikuttaa epäilyttävästi siltä että mitvitin henkipatto lapsuudenystävä, kaljasieppo hanuriartisti “Hilpari-Moelanen” on käynyt jossain gaalassa sekoilemassa.
Kotiin kontatessaan Moelanen sopersi kovaäänisesti:
MITVIT PUTSASI KUUKKELIPÖYDÄN!!!
…sen jälkeen pöydälle asetettiin pystit, joista mitvit ei saanut ainuttakaan. Se oli sille ihmistrampoliinille ihan oikein.
Teinioxennusta kakoessaan Moelanen totesi pystien menneen oikeisiin osoitteisiin. Rohkeita, yllättäviäkin valintoja, mikä on vain positiivista.
Kiskoessaan pyjamanhousuja päähänsä H-M loihe lausumaan, että ainoa asia joka jäi hieman mietityttämään, harmittamaankin, oli Pinserin jääminen tunnustuksetta. Toivottavasti kuitenkin lämmintä verbaalista tunnustusta viuhui Pinserin valtavalle delegaatiolle riittämiin.
Harjatessaan hampaita hiusharjalla Moelanen täräytti mojovasti: …mutta leikkiähän tämä vaan on. Eihän mikään ole vakavaa paitsi transhumanismi ja einespizza. Hienointa tilaisuudessa oli toki se, että mainiot ihmiset viitsivät vapaaehtoisvoimin järjestää mukavia tapahtumia kanssaeläjille.
Kompastuessaan olohuoneen matonreunaan, mikä on omituista koska Moelasen olohuoneessa ei ole mattoa, eikä sitä paperinkeräyslaatikkoa muutenkaan nyt tohdi oikein olohuoneeksi kutsua, H-M vielä huudahti: oli todella omituista, ällistyttävää, pelottavaakin, mutta ennenkaikkea valtavan hienoa tavata ihmisiä kirjainten takaa. Täytyy varmaankin opetella lukemaan, niin ymmärtää mitä ne kirjaimet merkitsevät.
Sammuttuaan H-M näki kauheita painajaisia, joissa mukavan illanvieton sijaan hän olikin joutunut missikisoihin. Oli varmaan paskiainen syönyt jotain sopimatonta.
Aamulla, 250 avemariaa lausuttuaan, Moelanen vielä totesi pystien olleen todella upeita, kuin ihmistenkin, ja onnitteli lämpimästi kaikkia voittajia.
Jos kuukkeligaalassa joku humalainen jurpo tekoviiksillä tai ilman väittää olevansa mitvit, niin se on kauheaa valhetta ja eksytystä. Hänet tuomittakoon karmeaksi impostööriksi ja viskattakoon tuliseen järveen.
Virtuaalinaapurin narsisti TeeNolla tuntuu kärsivän samankaltaisista fyysisistä oireista kuin tämäste. Henkiset oireet ovatkin sitten kovin erilaisia, mutta ei mennä niihin nyt.
Räkää, visvaa, hengenvelttoutta ja lämpöä siis pukkaa täälläkin jo useammatta viikkoa. Niinpä ajattelin iloksenne jakaa takuuvarman parannuskeinon tähän(kin) vaivaan – tähän ei tekniikan tohtori pysty. Pitäen siis mielessä homeopatian perusperiaatteen “samanlainen parantaa samanlaista“, mitvit ylpeänä esittää:
homeopaattinen koktail kahdelle:
4 litraa punaviiniä (päänsärky)
20 viagraa (jäykkyys)
2 Volter Kilven teosta (väsymys)
3 geetä kokaiinia (liman eritys)
5 hip-hop -levyä (velttous)
1 ovulaatio (lämmön nousu)
Blandataan olemattomiin ja ravistetaan, ei sekoiteta, niin kauan että helvetti jäätyy. Nautitaan pyhäpuvussa alasti pimeässä kynttilänvalossa laulaen Näkymättömän Miehen teemaa ja läpsien kumppania lavoille kultaisella vasikalla.
Hauskempaa toki on, jos nautitaan sellaisenaan, laimentamatta. Toimii pomminvarmasti – sehän meille humanisteille on itsestäänselvää jo entuudestaan. Kuten sekin, että jos hyppää ilmaan liikkuvan lentokoneen käytävällä, paiskautuu takaseinään 800 km:n tuntivauhdilla.
Tyhmempi menisi lääkäriin.
Tapahtui Ilta=Julkaisun aamupalaverissa. Luultavasti:
* Lääh lääh runx runx hivel hivel *
“Se on Sitten Karita Mattila laulaa lurauttanut New Yorkin metrossa.”
“Varmaan pummilla. Mitä se veti? Jotain Richard Marxia? Ja nappeja? Heh heh.”
“Paljo nappaa. Onhan noita katusottaajia. Toisaalta, sehän seukkas kyllä sen Joonas Hytönen Shown kanssa. Ehkä kulttuuri voi tehä siitä jonkun pienen läpän. 20 intiimiä kysymystä alapäästä.”
“Eihän meillä oo kulttuuritoimitusta – vai onko? Hämärästi tulee mieleen… ei… se olikin pulituuri… no, täytyy löytää joku näkökulma, vittu, visio etten sanois, että porukka ja syvät rivit diggaa.”
“No on meillä Karitan tissit. Vasen ja oikea, oikea ja vasen. Nänneineen pihoineen. Pannaanko bosat b-osaan?”
“Onko timakat ja kimakat? Ai on? Ettei pahasti roiku tai kieroon katsele? No pannaan kanteen!”
“Carina voi kyllä panna meidät pannaan ja nostaa kanteen.”
“Ei haittaa. Pannaan yksintein lööppiin. Isolla!! Saadaanko me mahdutettua siihen sanat ‘uhkea’, ‘rohkea’, ‘kuohkea’ ja ‘Aake Kalliala’? Ai vaan kaks? No okei.”
“Joo, vitun hyvä. Otapas nyt tuosta juuresta tukeva ote ja ravista kuin Salome konsanaan. Kuka se Marita Kattila muuten oikeesti on? Onks se se jota mä polkasin Seiskan pikkujouluissa? Joku Sarita sekin oli. Ja vinkunasta päätellen laulaja-ainesta. Skwiik skwiik, Heh heh, wink wink.”
“Emmätiä. Joku tangotyttönen se kai. Karaokelehmä. Eix ne kaikki oo – oo älä lopeta.”
“Meidän lehdessä ei muuten sitten seksipuhelimia mainosteta. Se on jotenkin niin moraalitonta. Mitä lapsetkin ajattelee?”
* runx runx spruitta öööggh€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€€ *
Muuten, onko kenestäkään muusta omituista, että Kysyn Vaanin “lomaillessa” Suomeen perustetaan Avaruusasiain neuvottelukunta?
Täytyy ilmeisesti vielä kertaalleen vetää valkoinen nauha päähän ja niinkuin meillä atk-piireissä sanotaan, whinettää.
Nuo rohkeat miehet henkisissä propellihatuissaan ovat nyt rintamana ryhdistäytyneet hakattujen miesten puolesta ja aivan hupsahtavan pupukas sivukin on perustettu ilmaisemaan, että oi porkkana ja vesuri, maailmassa on niin paljon kaikkia juttuja, että on tosi tyhmää kiinnittää huomiota mihinkään.
Lainatakseni Malcolm X:ää (Äksän Malkolm kavereiden kesken):
“And during the few moments that we have left, I wanna talk right down to earth in a language that everybody here can easily understand.“:
En ole sitä mieltä, että suomalaisilla miehillä olisi mitään erityistä syytä potea kollektiivista syyllisyyttä lähisuhdeväkivallasta, jos arjessaan toimii sitä vastaan. Enkä ole sitä mieltä, että asiaa olisi ehdottomasti julistettava neuloittelemalla nauhoja rinnuksiin. Itse asiassa olen sitä mieltä, että modernilla suomalaismiehellä on usein syytä tuntea erityistä ylpeyttä suhteestaan ja suhtautumisestaan lähimmäisiin ja parisuhdekumppaniinsa.
Silti olen hieman hämmästynyt reaktiosta, joka tämän asian esille ottamisesta on seurannut: ikäänkuin yhden asian esilläpitäminen vetäisi mattoa kaikkien muiden asioiden alta. Erityisen huvittunut olen siitä, että olen pitänyt tuossa marginaalista punaista “AIDS awareness” -nauhaa jo useita kuukausia, mutta en ole saanut yhtään kommenttia siitä, miten syöpä on Suomessa paljon pahempi ongelma, saati nähnyt reviteltävän tutkimuksia malariakuolemista Afrikassa.
Minulle tuon nauhan virtuaalinen ripustaminen tuohon merkitsee ainoastaan sen tosiasian tunnustamista, että naisiin kohdistuva lähisuhdeväkivalta on maailmanlaajuinen ongelma, johon tulee kiinnittää huomiota ja jonka vähentämisen eteen tulee työskennellä niin poliittisella kuin henkilökohtaisella tasolla.
Suomessakin on nähtävissä tietyissä kerrostumissa vielä senkaltaisia patriarkaalisia asenteita, ettei asian pitäminen esillä ole turhaa. Ja kun laajennetaan näkökulmaa rajojen ulkopuolelle, ongelma räjähtää käsiin (tutkimus: perstuntuma 2004: mitvit, mitvitin äiti ja kaverit et.al.).
Ei tuo nauha tuossa ole edes erityisen vakuuttava poliittinen kannanotto, mitä se voisi olla Pakistanissa. Se on pieni huomautus aiheesta, jonka koen tärkeäksi monen muun tärkeän asian joukossa. Ei se dissaa Reinon tuskaa siitä, kun Helmi juo, lyö ja vittuilee.
Olen kuitenkin iloinen, että nauhasta on herännyt keskustelua. Silloinhan se on osittain jo täyttänyt tarkoitustaan.
Surullinen olen niiden ihmisten puolesta, joiden maailmankuva on poikkeuksellisen älykkyyden ja hahmotuskyvyn ansiosta ylevöitynyt niin huomattaviin korkeuksiin, etteivät yksityiskohdat enää erotu. Kun näkee kokonaisuuden, ei voi palata osasiin. Kun kaikki on selvää, ei mistään tarvitse välittää.
Sinällään näkymätön nauha kaikkea pahaa vastaan on aivan oivallinen. Ainoa vika siinä on että se on näkymätön. Toivottavasti se ei ole linjassa tekojen kanssa.
Kaikki sympatiani ja osanottoni Madridin terrori-iskujen uhreile ja heidän omaisilleen, mutta kyllä nauratti niin saatanasti nähdä iltauutisissa Supon agentti-ässä viikset lepattaen todistamassa juhlallisesti:
“Meillä ei ole syytä epäillä, että terrori-iskujen tekijöillä olisi ollut yhteyksiä Suomeen”
Ei kakkaa, Herlokki? Ihanko pistitte tiedotustilaisuuden pystyyn tuon takia. Eikö nyt missään kukaan ole kiusannut minkkejä, niin olisi teilläkin jotain tekemistä.
Minulla on ilmainen vinkki: eilen noin kello 18.20 näin Mannerheimintiellä miehen, jolla oli Che Guevara -paita päällä. Kaveri hymyili aika omituisesti.
Mitvitin taideprojekti pantiin pakettiin ja potkaistiin muistojen kaatopaikalle kuinkas muuten kuin merkittävällä määrällä huumaavia juomia – naama on vieläkin kuin alempitasoisen miehen perse.
Ehkä tämä vapauttaa luovuusresursseja jälleen polkkaamisen suuntaan. Vähän jäi kyllä nälkä kurnimaan ja ars takaraivoa rapsuttelemaan. Jos Tohtori K. maksaisi veroja Suomeen heittäytyisin kurillani työttömyyspäivärahoilla eläväksi nälkätaiteilijaksi ja työstäisin vittumaisen abstraktia, mutta taatusti huonoa käsitetaidetta.
Toisaalta tästäkin surullisen tuottamattomasta toiminnasta, josta ei jäänyt mitään kapitaalimittareilla todennettavaa lopputuotetta, sain aivan kelvollisen palkan apurahajärjestelmän ansiosta. Kai sekin nyt vähän riipii?
Että tämmöistä se on meidän valkoisen nauhan miesten ahdistava arki. Meillä kun on tällaiset vähän kikkuraiset geenit.
Huumoriblogista päivää.
Syvästi arvostamani lokikollega Birdy tuntuu herättävän jokaisella kirjoituksellaan primitiivisiä reaktioita muissa kirjureissa. Birdyhän kirjoittaa usein kärkevästi, provokatiivisestikin, mutta vaikka hän kirjoittaisi Soliferin olevan kiva mopo, joku moponrassaaja aina jaksaa ryhtyä pärisemään Tunturin kaasuttimesta.
Tällä kertaa mitvitin vessan seinälle karpogalleriaan ripustuvat päiväkirjaperhot, jotka keskustelussa naisiin kohdistuvasta väkivallasta ottavat keskustelun kärjeksi nuo kuuluisat naisten raiskausfantasiat. Hyvähyvä. Hyvähyvähyvä. Sehän on tietenkin niin vitun tyhmää, ettei siihen oikein osaa edes suhtautua, saati sanoa mitään.
Tumppasin tuohon marginaaliin valkoisen nauhan. Nauha on julkinen ilmaus siitä, etten hyväksy naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Aivan erityisesti se puhuu lähisuhteessa tapahtuvaa väkivallankäyttöä vastaan. Se ei kerro siitä, että hyväksyn muunlaisen väkivallan käytön, eikä se kerro siitä, etteikö maailmassa olisi muita ongelmia.
En minä hyväksy miesten kollektiivista syyllistämistä. Ei minusta miesten tarvitse kävellä kadulla “en hakkaa” -banderollin kanssa voidakseen kokea hyvää omaatuntoa mieheydestään. Minusta on jo paljon, jos mies omalla esimerkillään ja käytöksellään lähisuhteessa tekee selväksi, että minun kanssani ei tarvitse koskaan pelätä fyysisen itsemääräämisoikeuden loukkauksia.
Kuitenkin, jotkut meistä kokevat kuuluvansa moniin erilaisiin viiteryhmiin: Suomalaisena haluan viestittää vaikkapa, etten toivo ralliraunoja edustamaan itseäni europarlamenttiin. Ihmisenä haluan viestittää, etten hyväksy tarpeettoman kärsimyksen tuottamista eläville olennoille. Blogistina haluan viestittää, että “hei tytöt, meitsi on aika potentiaalinen lisääntymiskumppani“. Miehenä haluan viestittää, että minun kanssani voi kommunikoida mistä tahansa asiasta ilman, että täytyy pelätä nyrkkiä. Miehenä haluan viestittää, että jos lähipiirissäni ilmenee lähisuhdeväkivaltaa, viimeinen asia jonka subjekti näkee on Ruotsin lippu ennen plumpsahdusta kolera-altaaseen (miten niin kumosin tässä juuri edellisen lauseeni? Isäs kumos kun sua teki).
Vaikka naisiin kohdistuva väkivalta ei välttämättä ole oma tai lähipiirin toimintamalli, ja vaikka yhteiskuntailmapiirimme on koko lailla varauksettoman kielteinen asialle, ei se poista tosiasiaa, että tänäänkin jossain Mirkku saa Makelta turpaansa koska ruoka ei ollut ajoissa valmista. Ja tänäänkin jossain joku ajattelee, että se on Mirkun ja Maken välinen asia. Asiaa voi myös tarkastella vähän laajemmasta näkökulmasta:
“Naisiin kohdistuva väkivalta on tämän hetken laajin ihmisoikeuskatastrofi maailmassa, todetaan ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin perjantaina julkistamassa raportissa. Yli 60 maassa yhtä aikaa julkistettu raportti nostaa naisiin kohdistuvan väkivallan esiin järjestelmällisenä yhteiskunnallisena käytäntönä, joka loukkaa päivittäin miljoonien naisten oikeutta turvalliseen elämään.
Maailman naisista joka kolmas joutuu jossain elämänsä vaiheessa raiskauksen, muun väkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi. Valtiot kaikkialla maailmassa katsovat tätä väkivaltaa läpi sormien. Yli 50:ssä maailman maassa on yhä voimassa naisia syrjiviä lakeja. 79 maassa ei ole minkäänlaisia lakeja perheväkivaltaa vastaan ja vain 51 maassa raiskaus avioliitossa on määritelty rikokseksi.”
lähde: Amnesty International
Näihin asioihin voi ja pitää ottaa kantaa. Miehenä ja ihmisenä.
Asiassa on myös henkilökohtaisempi taso: olen itse nuorempana ja (toivottavasti) tyhmempänä syyllistynyt parisuhdeväkivaltaan. Vaikka olen yrittänyt selittää asiaa tyhjäksi satuilemalla sysistä ja sepistä, lentävistä lautasista (kirjaimellisesti) tai lieventävistä asianhaaroista, ei se poista tosiasiaa että olen käyttänyt fyysistä ylivoimaa vallan ja alistamisen välineenä.
Vaikka olen yrittänyt selittää itselleni, että enhän ole koskaan lyönyt ketään vaan ainoastaan ahdistanut nurkkaan ja pitänyt kiinni, ei se poista tosiasiaa, että olen tunkeutunut pakottamalla toisen loukkaamattomalle fyysiselle reviirille ja siten satuttanut häntä syvästi ja perusteellisesti.
Karkeintahan asiassa on se, etten edes ymmärtänyt käyttäytyväni väkivaltaisesti.
Tätä häpeän. Tästä uskon oppineeni. Tästä(kin) syystä kannan valkoista nauhaa.
Ja vaikka naiset olisivat kuinka helvetin fasistisen tyhmiä, pahoja tai muuten syväviallisia, ei tämä asia muutu miksikään.
Vaikka kuinka vituttaisi, että meillä Huputetut Huippumiehet (HupHui) -salaseurassa nuoleskellaan järkyttävää haaremia, kun Huiputetut Huppumiehet (HuiHup) -kerhossa nuoleskellaan sormenpäitä (omia), niin se ei vähennä naisten oikeutta tuntea oloaan turvalliseksi kaikkialla.
Kauneus on kaunista. Urheilu-uutisten lukija on kunniallinen ammatti. Europarlamentaarikon toimi on vaativa luottamustehtävä. 1+1=ihanmitämähaluansenolevan. Jossain kutkuttavassa rinnakkaistodellisuudessa kaksi ensimmäistä pätevöittävät äärettömyyteen.
Kun fantasiapizzaan lisätään aivan kertakaikkinen ajatus siitä, että urheilukuuluttaja, joka kieltämättä aivan takeltelematta osaa ulostaa lauseen “Kimi Räikkönen ajoi taas ympyrää“, on aina “ajatellut poliittisesti” niin eikö tästä nyt jotain kunniatohtoriutta vaikka Vallilan ammattioppilaitokseen voisi viritellä?
Jyrki Lehtola totesikin aivan asiallisesti perjantain iltajulkaisussa, että kaikki mihin Viivi-Vaavi (nimi muutettu) koskee, muuttuu Viivi-Vaaviksi. Kun maailma näyttäytyy oman itsen keskiöstä alkavana valintatalona, jossa se mikä on mahdollista on myös oikein, ja kaikki asiat ovat minua varten, mahdollistaa se aivan hämmästyttävien kombinaatioiden luomisen.
Tärkeä luottamustehtävä ei enää vaadi poliittista asiantuntemusta, kokemusta, verkostoja ja laaja-alaista yhteiskunnallista näkemystä, vaan ainoastaan silkkaa opportunismia. Lause “mä osaan ja voin” kapenee muotoon “mä voin“. Ja kansa jota, vastoin kuin yleensä mainitaan, on nähdäkseni lähes mahdotonta aliarvioida, äänestää hurraten Viivi-Vaavin tuheroimaan ne vähätkin vaikutusmahdollisuudet, jotka kyseisessä luottamustoimessa ovat.
Tässä voin olla katkerasti väärässä ja stereotyypittelyn vanki, mutta olen lähes varma, että mainitun poliittisen ajattelijan argumentaatio on tasoa “markkinatalous on hyvä homma“, “mä lähtisin ajamaan niiku yksilönäkökulmasta tärkeitä asioita.” höystettynä muutamalla Kansallisen Kokoomuksen (eikö teitä koskaan hävetä?) puolueohjelmasta pikaisesti opetellulla fraasilla. Ja tämän formulakansa sitten tulkitsenee jonkinlaiseksi korruptoitumattomuudeksi ja ihmisläheisyyden voitoksi epärehellisestä ammattipoliitikkoudesta. Terveisiä Vatasen Arskalle.
Hurraa demokratia. Ja nyt kaikille Pihtiputaan-pilvipäille mahdollisuus vaikuttaa vaikkapa internetin välityksellä mahdollisimman moneen asiaan! Neuvoa-antava kansanäänestys kaikista asioista! Kyllä kansa tietää.
En minä tiedä miksi tätä luuta enää kaluan, mutta jotenkin se vaan vituttaa ihan sumeesti. Etkö voisi Viivi-Vaavi ryhtyä vaikka näyttelijäksi tai laulajaksi? Niihinkään ei tarvita kokemusta tai ammattitaitoa, ja niissä saa paljon vähemmän vahinkoa aikaan. Bonuksena on huomattavasti parempi näkyvyys valtakunnanverkossa ja iltapäivälehdistön 20 revolverikysymystä hevosen perseestä -palstalla. Siellä voi sitten ihan rauhassa sanoa, että “työttömyys on minusta aika vakava ongelma” ilman, että sitä joutuu oikeasti perustelemaan saati sitten pohtimaan ratkaisuja.
Sen sijaan että tuhlaisin aikaani vaikkapa typeriin uutis- ja ajankohtaisohjelmiin tai muuhun puolisivistävään toimintaan, olen koko viikonlopun tuijottanut tätä (odota ainakin 5 sekuntia). Psykedeelisessä hypnoottisuudessaan se hykerryttää minua enemmän kuin Tiivi-Taavin käsilaukku.
Huiiii!
Ai niin…. Onnea kaikille naisille naiseuden johdosta!