MiTViTpääministerin morsian

Kilpailu hyllytilasta ohjaa elintarviketeollisuutta. Lisätietoa täältä.

Edellisen kirjoituksen julkaistuani minut valtasi vastustamaton halu harjoittaa itsesensuuria. Niinpä kaivoin esiin Anttilan alusvaatekuvaston ja sulkeuduin vessaan. Palatessani noin viiden minuutin kuluttua tunsin oloni jotenkin hajamieliseksi, mutta en aivan pystynyt paikallistamaan mistä se johtui. Silti, voi pojat, harjoitanpa itsesensuuria toistekin.

Joskus pitää kirjoittaa paskaa. Tai eihän pidä, mutta joskus tulee kirjoitettua paskaa. Paskan kirjoittamisesta on se hyöty, että myöhemmin voi kommentoida sitä, että tuli kirjoitettua paskaa. Sitten voikin siirtyä kirjoitukseen, jolla pyrkii osoittamaan että osataan sitä muutakin kirjoittaa kuin paskaa. Odotamme kirjaimellisesti henkeä pidätellen.

Tuo alla oleva pöräys oli tavallaan eksperimentaatio, kokeilu, onko mahdollista kirjoittaa merkintä ilman ensimmäistäkään ideaa. Valitettavasti on mahdollista. Ainut lohdutukseni on, että tämän päivän blogimerkinnät ovat huomisen koirankakkapusseja (niin, tätä te ette tienneet). Onneksi minua ojennettiin välittömästi arvovaltaiselta psykoanalyyttiselta taholta arvokkain psykoanalyyttisin sanakääntein: “Kokoo ittes, jäbä. Sun setti alkaa hajota.” Olet oikeassa. Oikeastaan otan tuon kehuna sillä sehän tarkoittaa että settini on ollut joskus kasassa. Toisaalta, otin kehuna myös sen, kun viime perjantaina nakkijonossa Reiska kutsui minua “vitun propellihomolipposeksi” ja harjoitti kasvoilleni esteettistä hienokirurgiaa.

Väkisinmakaaminen on rikos. Väkisinkirjoittaminen on korkeintaan hirvittävä rikkomus, joka mullistaa sekä kirjoittajan, hänen läheistensä, että koko päiväkirjailevan yhteisön elämän peruuttamattomalla tavalla. Väkisinkirjoitettu humoristinen merkintäyritelmä on pikkurike, jolla voi ansaita “Jope Ruonansuu blog awardin”. Tunnen itseni likaiseksi. Menen suihkuun ja rasvaan herkän hipiäni kauttaaltaan. Taidanpa voidella itseni myös sisäpuolelta tänä iltana. Kunnolla.

Ps. Vahingosta viisastuneena aion uudistaa blogini aihepiirin ja tyylin kokonaan. Ensimmäinen tuoreutetun ilmeen merkintä on heti tuossa yläpuolella. Polkkailemisiin.

1. Kuka muka on kuvitellut, etteivät Blogvillen asukkaat ole järjestään vanhoja, lihavia, finninaamaisia neekereitä? Se on kyllä totta, että muutaman sukupuoli tuntuu olevan vähän hakusessa. Vai uskooko joku, että Absolute Truth on joku muu kuin Anneli Jäätteenmäki, joka uudessa salablogissaan tuulettaa poliittisia traumojaan? Entäs Hilkka Kokkarinen? Valkoinen heteromies? Aahhhahhahhaaahha… Ai niin, sanokaa ei nekrofilialle. Edesmenneitä blogostanilaisia ei saa pilkata – sori Anneli.

2. Jos Frank Frisco ja Kauhea Namu saisivat lapsen, niin kuka näistä se olisi 1, 2, 3, 4 ?

3. Kuinka kukaan, kukaan voi rakastaa / tätä kurjaa maailmaa?

4. Miksi 30-vuotiaan miehen pahin painajainen on se että äiti löytää verkkopäiväkirjan, jossa kerrotaan, että päiväkirjailija elää kovin tavallista 30-vuotiaan miehen elämää? Kyllä se äiti on jo aikoinaan löytänyt sen käsirasvan ja Hustlerin patjan alta ja sen yrttipussin sukkalaatikosta. Äitisi löysi silloin joskus myös sen hevosen pään pakastimesta. Tai no, kai siitä voisi huolestua, jos äiti huomaa että aikamiespojan verkkosivut kertovat lähinnä animaatioista. Wanker.

5. Miltä tuntuisi jos etunimeksi olisi paiskattu “Kysyn” ja sukunimeksi “Vaan”? Joutuisi viittaamaan itseensä lauseilla “Kysyn Vaanin peräpukamat ovat hehkuneet viime päivinä erityisen kirkkaanpunaisina.” tai “Kysyn Vaanille annettiin jälleen porttikielto Pieksämäen asemaravintolan naisten WC-tiloihin.” Toisaalta, voisivathan asiat olla vielä hassummin: nimeksi olisi voitu antaa vaikka Cyrus Vance.

6. Kuinka viisasta on sanomisen puutteessa lainata huonosti muiden formaatteja, kun pitämällä turpansa kiinni tilaajamäärät nousevat kohisten?

7. Keiden blogostelijoiden päiväkirjannimistä muodostuvat seuraavat ana(l)grammit, ja miksi kenenkään pitäisi olla siitä kiinnostunut: a)Maritisu b)Klöpi c)Gädä gädä f)Bloz Schigo s)Panomeussi å)Verkko markun loki?

8. Vaikka mitvitilläkin on “laaja kontaktiverkosto” esimurrosikäisten keskuudessa, ja vaikka mitvitkin raahaa Korson ala-asteelle harva se päivä tietokonepelejä, herkkuja ja kotieläimiä, niin kannattaako sitä nyt niin hirveästi mainostaa?

9. Ken söi kesävoin?

10. Mitä vittua on “kesävoi”?

En edes tohdi kysyä ken on Ken.

Kohtuuttoman päihteiden käytön lanaama maanantai on taas täällä. No, tällä kertaa sille oli syy, selitän valkotakkisille herroille, jotka parhaillaan kiinnittävät lepositeitä. Saman kerroin jo viime yönä Barbapapalle, kolmelle itämaan tietäjälle sekä noita Nokinenälle. Eivät uskoneet – eivät taida nuo lääkintävahtimestaritkaan uskoa. Mutta miksi niillä on tyhjä katse silmissään ja ne kuiskailevat jotain “abduktiosta”, “tutkimuksista” ja “assimilaatiosta”?

Markku järjesti verkkolokissaan aivan viimeisen päälle hienon ja massiivisen tietovisan. Itse selvitin noin 70 kysymystä, kunnes taisteluväsymys ja ajan puute iskivät. Kysymykset oli pirullisen taitavasti laadittu herra Kansanvalistus selän takaa kuiskaillen. Täytyy sanoa, että meille kitaraa soittaville pitkätukkahipeille, jotka koulussa keskityimme lähinnä tiirailemaan tyttöjen kaula-aukosta sisään (oli muuten 80-luvulla huomattavasti vaativampaa kuin nykyään) ja joiden mielestä Faradayn häkki on keskiaikainen kidutusväline, kysymykset olivat erittäin antoisia – Ja tietysti myös päivittivät kauhistuttavia aukkoja perussivistyksessä. Kiitos miellyttävistä iltapuhteista Markulle, vaikka en vastauksia sitten postittanutkaan – se oli todellista edutainmentia.

Viikatemies kulkee Blogistanin kaduilla ja parhaat kaatuvat saappaat tai korkokengät jalassa (sillä naisillahan on aina jalassaan korkkarit ja verkkosukat), viimeisenä Lumikki – ikävää. Itsellänikin on ollut melko latentti, labiili ja debiili vaihde lukkiutuneena rattaisiin viime aikoina. Älkää kysykö miten niin viime aikoina. Älkää kysykö mistä johtuu väkivalta. Älkää kysykö mistä johtuu päihdeongelma. Päivitystahti on pudonnut, mutta se ei ole nostanut laatua. Osittain tämä johtuu siitä, että olen pitkästä aikaa ottanut vastaan vaativahkon taiteellisen projektin, ja se tuntuu syövän samoja mielen resursseja bloggauksen tappioksi. Aikoinaan tosin aloitin päiväkirjailun juuri avatakseni lukkoja niillä kuuppaleveyksillä, joten efekti on tavallaan myös toivottu. Niinpä pidätän itselleni oikeuden olla päivittämättä tätä palstaa säännöllisesti – ikäänkuin se olisi oikeus joka täytyy pidättää.

Panu sovittaa harteilleen ilmeisen mieluiseksi kokemaansa Herra Huun viittaa ja epäilee minun säikähtäneen hänen ärähdystään. Lyhyen elämäni varrella olen pelännyt eniten ihmisiä, jotka tietävät minusta paljon, ovat poikkeuksellisen älykkäitä, eivätkä epäröi käyttää psykoanalyyttistä tai lyhytterapeuttista tikaria tarpeen ja mahdollisuuden tullen. Uskon että Herra Hoo täyttäisi nämä kriteerit helposti, mutta ei kai tässä nyt niin tuttuja olla? Ja ei kai tätä nyt säikähdykseen asti henkilökohtaisena foorumina oteta? Tehdään nyt kuitenkin ensin sinunkaupat. Sitten voit vaikka juottaa minulle pullon punaviiniä ja saada minut avautumaan. Sen jälkeen voin olla säikyteltävissä.

Eikö se olisi kivaa?

En enää koskaan harjoita interblogistista diskurssia. En enää koskaan harjoita interblogistista diskurssia. En enää koskaan harjoita…

Koska herra Plökääjä jo otsikossa osoittaa yhden tuoreimmista kirjoituksistaan minulle (ei, onneksi se ei ole se “tervetuloa helvettiin”), katson minulta inhimillisen kanssakäymisen kirjoittamattomien sääntöjen velvoittamana odotettavan vastausta:

Kyllä, olen pahoillani, jos kokemukset ovat tuollaisia. Kyllä, jos maailmassa on kaksi miesluokkaa ja jos ne erottaa se, onko useammin kuin kerran päässyt sänkyyn ja aamiaispöytään älykkään ja empaattisen naisen kanssa, olen ehdottomasti ylemmän tason mies. Ei, en minä näin ollen ilmeisesti voi käsittää ATMien elämän “rinnakkaistodellisuutta”. Enhän minä ymmärrä koko dikotomiaa – ainakaan sen erektuslaista tulkintaa, jonka mukaan oivallus, että Brad Pitt saa todennäköisemmin pillua kuin kärpässieni, on nerokas teoria.

Minä en yritä riistää keneltäkään subjektiivisia kokemuksia. Enkä yritä väittää, etteivätkö kokemukset voisi olla juuri tuollaisia – tässä suhteessa varmasti olemme eläneet erilaisen elämän. Siitä huolimatta minusta ihmiset, joiden mielestä parisuhde on taloudellinen ja seksuaalinen sopimus, jonka tarkoituksena on varmistaa riittävä rahan/tavaroiden/pillun/munan saanti, ovat mottiotsia – isolla Moolla. Siitä huolimatta minusta ihmiset, joiden mielestä ihmissuhteissa väistämättä aina on uhreja ja saalistajia, vapisevia onkia ja tossuttajia – syyllisiä jotka ovat aina ulkopuolella, “muita”, ovat parkumatteja – jättiläismäisellä Paalla.

Minä en koskaan ole laskenut arvon maisteria tähän joukkoon. Minusta plökistin ihmissuhdekipuilut (minun oli pakko päästä käyttämään sanaa “ihmissuhdekipuilu”), jotka ovat näyttäytyneet vihana, huumorina, halveksuntana, hämmästyksenä – lohduttomuutenakin, ovat ajoittaisista ylilyönneistä huolimatta olleet hyvin inhimillisiä ja koskettavia. Ja hämmästyttävää kyllä – en voi uskoa että näppäimistöltäni lurahtaa tämä – ihmissuhteita ja vastakkaista sukupuolta arvostavia. Minusta muutamat muut itsensä blogosfäärissä Alemman Tason Miehiksi itsensä lanseeranneet ovat huomattavasti väsyttävämpiä pillupoliitikkoja – hieman samanlaisia vieterinukkeja kuin maakuntalehtien yleisönosastokirjoittelijat, jotka vastoinkäymisen kohdatessaan ponnahtavat ylös ja huudahtavat “”rysselin herrat, rysselin herrat!”

Kyllä minä surusta, kaipuusta, ahdistuksesta ja epätoivon leimahduksista jotain luulen ymmärtäväni, mutta kokonaisen sukupuolen fasistisesta pahuudesta minä en ymmärrä hevon vittujakaan – en usko sinunkaan ymmärtävän. Onnekseni olen saanut kokemuksia myös ilosta, täyttymyksestä, mielen keveydestä ja toivosta – niin, rakkaudesta. Sellaisia kokemuksia soisin sydämestäni myös sinulle.

En enää koskaan harjoita interblogistista diskurssia. En enää koskaan harjoita interblogistista diskurssia. En enää koskaan harjoita…

Tarvitsin viikonloppuna stereoihini RCA-to-plugi -adapterin. Tiesin varmasti, että minulla on sellaisia jossain, mutta missä? Käänsin koko asunnon ylösalaisin, mutta mistään en löytänyt kaivattua. Koska oli tuplapyhä, myös uuden ostaminen oli mahdotonta. Niinpä nielin pettymykseni ja suostuin odottamaan arkea. Maanantaina kävelin läheiseen elektroniikkatarvikeliikkeeseen ostamaan himoittua, mutta myytävänä oli eioota. Pettymys oli kaksinkertainen. Laiskana herrasmiehenä en kuitenkaan lähtenyt pidemmälle hakureissulle vaan jälleen nielin kyyneleeni ja päätin odottaa, kunnes seuraavan kerran luontevasti osuisin plugiadapteritavaratalon nurkille. Menin kirjoituspöytäni ääreen ja vot! – siinähän nuo himoitut adapterit olivat pöydänkulmalla.

Jumalallinen interventio! Eijaa, eijaa! Totisesti, totisesti! Kiitos!

Onnen, kiitoksen ja ylistyksen keskellä mieleni harhautui Laosiin, jossa Thao Moua, Pa Fue Khang, ja Char Yang saavat taas polkupyörän ketjusta nivusiin. Sieltä se siirtyi suomalaiseen ydinperheeseen, jossa tänäänkin rakennetaan nuorta itsetuntoa. Seuraava hyppäys vei Afganistaniin, jossa jälleen joku onnellinen voittaja pääsee gynekologin pöydälle “tutkimuksiin”.

Äkkiä tuo Aktiivinen Subjekti alkoi näyttää silmissäni melko vastenmieliseltä – siitäkin huolimatta, että joskus hänen tiedetään aiheuttavan miellyttäviä yöllisiä väristyksiä.

Toisaalta, voihan olla että ne adapterit olivat olleet siinä koko ajan.

Isi, mitä me luettiin, kun ei ollut Ilkkaa?

Voi kuinka toivoisinkaan, että tuo aloituslause viitaisi pohjanmaalla ilmestyvään päivälehteen, vaan ei. Kauhea uutinen Blogistanin pääkadulta saavutti päiväkirjadiletantin vasta eilen illalla: Kokkarisen viha & leikkele pistää lapun luukulle. Kauheaa, sietämätöntä ja perkele. Ei noin voi tehdä. Samanlaista tyhjyyden tunnetta ei ole koettu sitten Kekkosen flunssan. Jumalaa ei ole.

Tohtori K. oli yksi keskeisiä innostajia mitvitin haparoivan uran käynnistymisessä. Toronton tyranni, joka pisti asiat järjestykseen tinkimättömästi todellisuuden edellyttämällä tavalla. Ilkka osasi myös yhtenä harvoista yhdistää maailmankatsomuksellisen manifestaation ja hiustenleikkuun tarjoten tuulahduksen maailmasta, joka tuntui niin maantieteellisesti kuin henkisestikin kovin kaukaiselta, mutta silti oudon kiehtovalta.

Ilkka, tuo trio Erektuksen itseoikeutettu hallituksen puheenjohtaja ja kaikkien valkoisten oikeakätisten heteromiesten pää-äänenkannattaja tykitti totuuksia vauhdilla, joka pyörrytti vähäisempiä vässyttäjiä ja sai Paavo Väyrysen Dostojevski -projektin näyttämään puhdetöiltä. Joskus Ilkka osui omaan nilkkaan, mutta monesti myös häränsilmään, jonka läpi näkyi asioita joita ei ehkä olisi halunnut katsella. Ja kukapa voisi unohtaa tohtorin ja tohtorinnan henkeäsalpaavia seikkailuita Toronton kaduilla heidän pujotellessaan öyhöttävän köyhälistön lomitse appiukon lihapatojen äärelle.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Luopuminen on tuskallista. Kesän jälkeen tulee syksy. Vain kaipuu jää. [note to self: tähän lisää persoonallisia one-linereita.]

Lopuksi: Kuvitelkaa nuori Vesa-Matti Loiri juoksemassa loittonevan junan perässä:

“Ilkka. Ilkkaaaa. yhyhyy.”

Kaikkea hyvää toivottaen ja comebackiä odotellen,
anonyymit humanistit