En enää koskaan harjoita interblogistista diskurssia. En enää koskaan harjoita interblogistista diskurssia. En enää koskaan harjoita…
Koska herra Plökääjä jo otsikossa osoittaa yhden tuoreimmista kirjoituksistaan minulle (ei, onneksi se ei ole se “tervetuloa helvettiin”), katson minulta inhimillisen kanssakäymisen kirjoittamattomien sääntöjen velvoittamana odotettavan vastausta:
Kyllä, olen pahoillani, jos kokemukset ovat tuollaisia. Kyllä, jos maailmassa on kaksi miesluokkaa ja jos ne erottaa se, onko useammin kuin kerran päässyt sänkyyn ja aamiaispöytään älykkään ja empaattisen naisen kanssa, olen ehdottomasti ylemmän tason mies. Ei, en minä näin ollen ilmeisesti voi käsittää ATMien elämän “rinnakkaistodellisuutta”. Enhän minä ymmärrä koko dikotomiaa – ainakaan sen erektuslaista tulkintaa, jonka mukaan oivallus, että Brad Pitt saa todennäköisemmin pillua kuin kärpässieni, on nerokas teoria.
Minä en yritä riistää keneltäkään subjektiivisia kokemuksia. Enkä yritä väittää, etteivätkö kokemukset voisi olla juuri tuollaisia – tässä suhteessa varmasti olemme eläneet erilaisen elämän. Siitä huolimatta minusta ihmiset, joiden mielestä parisuhde on taloudellinen ja seksuaalinen sopimus, jonka tarkoituksena on varmistaa riittävä rahan/tavaroiden/pillun/munan saanti, ovat mottiotsia – isolla Moolla. Siitä huolimatta minusta ihmiset, joiden mielestä ihmissuhteissa väistämättä aina on uhreja ja saalistajia, vapisevia onkia ja tossuttajia – syyllisiä jotka ovat aina ulkopuolella, “muita”, ovat parkumatteja – jättiläismäisellä Paalla.
Minä en koskaan ole laskenut arvon maisteria tähän joukkoon. Minusta plökistin ihmissuhdekipuilut (minun oli pakko päästä käyttämään sanaa “ihmissuhdekipuilu”), jotka ovat näyttäytyneet vihana, huumorina, halveksuntana, hämmästyksenä – lohduttomuutenakin, ovat ajoittaisista ylilyönneistä huolimatta olleet hyvin inhimillisiä ja koskettavia. Ja hämmästyttävää kyllä – en voi uskoa että näppäimistöltäni lurahtaa tämä – ihmissuhteita ja vastakkaista sukupuolta arvostavia. Minusta muutamat muut itsensä blogosfäärissä Alemman Tason Miehiksi itsensä lanseeranneet ovat huomattavasti väsyttävämpiä pillupoliitikkoja – hieman samanlaisia vieterinukkeja kuin maakuntalehtien yleisönosastokirjoittelijat, jotka vastoinkäymisen kohdatessaan ponnahtavat ylös ja huudahtavat “”rysselin herrat, rysselin herrat!”
Kyllä minä surusta, kaipuusta, ahdistuksesta ja epätoivon leimahduksista jotain luulen ymmärtäväni, mutta kokonaisen sukupuolen fasistisesta pahuudesta minä en ymmärrä hevon vittujakaan – en usko sinunkaan ymmärtävän. Onnekseni olen saanut kokemuksia myös ilosta, täyttymyksestä, mielen keveydestä ja toivosta – niin, rakkaudesta. Sellaisia kokemuksia soisin sydämestäni myös sinulle.
En enää koskaan harjoita interblogistista diskurssia. En enää koskaan harjoita interblogistista diskurssia. En enää koskaan harjoita…