Isi, mitä me luettiin, kun ei ollut Ilkkaa?

Voi kuinka toivoisinkaan, että tuo aloituslause viitaisi pohjanmaalla ilmestyvään päivälehteen, vaan ei. Kauhea uutinen Blogistanin pääkadulta saavutti päiväkirjadiletantin vasta eilen illalla: Kokkarisen viha & leikkele pistää lapun luukulle. Kauheaa, sietämätöntä ja perkele. Ei noin voi tehdä. Samanlaista tyhjyyden tunnetta ei ole koettu sitten Kekkosen flunssan. Jumalaa ei ole.

Tohtori K. oli yksi keskeisiä innostajia mitvitin haparoivan uran käynnistymisessä. Toronton tyranni, joka pisti asiat järjestykseen tinkimättömästi todellisuuden edellyttämällä tavalla. Ilkka osasi myös yhtenä harvoista yhdistää maailmankatsomuksellisen manifestaation ja hiustenleikkuun tarjoten tuulahduksen maailmasta, joka tuntui niin maantieteellisesti kuin henkisestikin kovin kaukaiselta, mutta silti oudon kiehtovalta.

Ilkka, tuo trio Erektuksen itseoikeutettu hallituksen puheenjohtaja ja kaikkien valkoisten oikeakätisten heteromiesten pää-äänenkannattaja tykitti totuuksia vauhdilla, joka pyörrytti vähäisempiä vässyttäjiä ja sai Paavo Väyrysen Dostojevski -projektin näyttämään puhdetöiltä. Joskus Ilkka osui omaan nilkkaan, mutta monesti myös häränsilmään, jonka läpi näkyi asioita joita ei ehkä olisi halunnut katsella. Ja kukapa voisi unohtaa tohtorin ja tohtorinnan henkeäsalpaavia seikkailuita Toronton kaduilla heidän pujotellessaan öyhöttävän köyhälistön lomitse appiukon lihapatojen äärelle.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Luopuminen on tuskallista. Kesän jälkeen tulee syksy. Vain kaipuu jää. [note to self: tähän lisää persoonallisia one-linereita.]

Lopuksi: Kuvitelkaa nuori Vesa-Matti Loiri juoksemassa loittonevan junan perässä:

“Ilkka. Ilkkaaaa. yhyhyy.”

Kaikkea hyvää toivottaen ja comebackiä odotellen,
anonyymit humanistit