Taideterapia ja anger-management ovat mitvitin krapulapäivän johtotähdet. Niinpä raivokkaan yleisöpalautteen kannustamana (1 kpl, sekin negatiivinen) Klisee-miehen väsyttävät seikkailut jatkuvat.
Luvassa tiukkaa toimintaa, huikeita oivalluksia sekä koskettavia loppuratkaisuja – unohtamatta mykistävää visuaalista ylöspanoa, joka on tuotettu tietokoneavusteisesti.
Sarjakuva perustuu potentiaalisiin tositapahtumiin ja se on omistettu. Pidemmittä puheitta, osa 2: mottiotsan parempi herääminen.
No minä jo odottelinkin älähdystä Plökin puolelta. On aina mukavaa nähdä, että muutkin osaavat käyttää holtittomia vertauksia. Ja on rauhoittavaa taas todeta, että meitä hanhia tässä lammikossa vettä valuttelemassa on useampia. Yhdessä asiassa olen kuitenkin Panun kanssa täysin samaa mieltä: vihjailu Otaniemeen päin oli ala-arvoista. Esitän vilpittömän anteeksipyyntöni kaikille mainittuun paikkaan sidoksissa oleville, sekä niille jotka eivät ole missään tekemisissä mainitun paikan kanssa, mutta kokivat möläykseni johdosta tulleensa yhdistetyksi mainittuun paikkaan. Huh. Heittohan edusti juuri sitä typerää ja latistavaa kategorisointia, jota kirjoituksessa pyrittiin vastustamaan.
Ja nyt turpa kiinni ja se köysi takaisin kaulaan.
Mitvitin katsojapalauteosastolla – sillä ei kai kukaan tätä lue, täältä vain katsellaan kuvia – nimimerkki Samuli lähestyy kanavaamme kunnioittavasti mutta nöyrästi:
“Mitvit, sinulla on nyt hyvin, hyvin väärä mielipide. Ilman naista -sarjakuvaa ja sen maailmankuvaa ei saisi verrata sellaiseen naiskäsitykseen, kuin mitä viittauksestasi “keskivertoerektukseen” voin keskivertona blogilistan blogien seuraajana ymmärtää.
Ethän sekoita sarjakuvaa siihen yhteyteen, millä se “blogistanin tietoisuuteen” tuotiin?”
Ensinnäkin on todettava, että kyllä minulle voi sanoa suoraan, mikäli kirjoituksistani ei olla samaa mieltä – on turha nimimerkin tapaan kierrellä ja kaarrella. Voi todeta esim: “Mielipiteesi on täysin perseestä ja haisee kilometrin päähän kissanraadolle”. Tai lisätä vaikkapa kahdeksan “hyvin” -ilmausta sanaparin “väärä mielipide” -eteen.
Sanoissa piilee kuitenkin syvää viisautta, jonka toki tunnustan oikeaksi: Meillä mitvitin kritiikkipalstalla ei arvioida kirjaa kannen mukaan, vaan meillä kirja arvioidaan kirjakaupan mukaan. Se sopii mielestäni mainiosti siihen yhteiskunnalliseen trendiin, jossa ministerit valitaan uimapukukierroksella ja toimittajat palkataan catwalkilta.
Silti, mainitun sarjakuvasarjan uudelleen luettuani, en voi täysin olla hämmästelemättä maailmankuvaa, jossa mies kuvataan hämmentyneenä pikkupoikana ja naiset kummallisina itsetietoisina manipuloijina. En, oman kokemukseni pohjalta, allekirjoita miehen elämän olevan tahdotonta poukkoilua ulkoisten ilmiöiden puristuksessa; elämää jossa kaikki vaihtoehdot ovat yhtä lohduttomia, ja mahdollisuus tai kyky olla aktiivinen subjekti on kastroitu jo lapsuudessa. Eivätkä minun maailmani(tm) naiset ole hölmöjä anarkofeministi-nahkaperse-alistajia, jotka käsittämättömällä irrationaalisuudellaan katkeroittavat miehen, ajavat tämän typeryyksiin ja päättymättömään seksuaaliseen deprivaatiotilaan.
Toki minustakin joskus tuntuu, että miehet ovat Marsista ja naiset an..Venuksesta (aahhahhaahaa…hups, turahti lusikallinen pöksyyn) ja vaikka minustakin joskus tuntuu, että maailmassa on paljon reikiä, niin silti tulee mieleen, että onhan näitä. Vaikka kuluneiden kliseiden toistaminen joskus synnyttääkin ihan hauskaa jälkeä (minun pitäisi tietää), tässä tapauksessa jopa aivan oiviakin oivalluksia, niin jotenkin silti väsyttää.Joskin ko. sarjakuvan kunniaksi on sanottava, että merkittävä annos itseironiaa pelastaa paljon. Mutta ehkä minä nyt en sitten vain osunut kohderyhmään. Monet tuntuivat osuneen, joten sikäli myönnän rajoittuneisuuteni. Itse nautin enemmän vaikkapa hassusta possusta, joka ajoittain löytää sukupuolten väliseen kanssakäymiseen aidosti anarkistisia näkökulmia.
Mitä taas tulee yhtäläisyyksiin “keskivertoerektiaanisen” ajattelun kanssa, niin Henry kirjoittaa eilen:
“FAQ miehistä: 1) Mitä tarkoittaa, kun mies sanoo, että hän ei halua suhdetta juuri nyt? Sitä, että seksi sinun kanssasi kelpaa kyllä, kunhan vain kyse ei ole enemmästä. ” 2) Miksi poikaystävä ei vastaa kysymyksiisi? Hänellä ei ole vastausta tai et kuitenkaan pitäisi vastauksesta. 3) Miksi miehet eivät ole herkempiä? Jotkut miehet yrittivät sitä 80-luvulla, mutta se ei ollut menestys. Naiset eivät yksinkertaisesti pidä herkistä miehistä. 4) Miksi miehet valehtelevat? Naiset pakottavat miehet valehtelemaan. 5) Miksi miehet eivät vastaa heti suoraan yksinkertaiseen kysymykseen? Naisilla on jo tiedossa oikea vastaus tuohon kysymykseen. Miehillä menee aikaa tuon oikean vastauksen miettimiseen.”
Lienen toki hyvin, hyvin väärässä, mutta kyllä minä olen tuosta jotain samankaltaista yleistystä ja sukupuolikarikatyyriroolitusta lukevinani.
Kuitenkin, liennytyksen hengessä, aloitan oman hauskan, persoonallisen, osuvan ja syväluotaavan menestyssarjakuvan “Klisee-miehen väsyttävät seikkailut” jonka ensimmäinen osa on ihasteltavissa juuri nyt, juuri täällä.
Tuosta Nykäs-Matin rääpimisestä tulee elävästi mieleen se lapsuuden lähiöpihan vähälahjainen pikkupoika, jota yllytettiin syömään matoja. Ja kun se sen teki, niin nauraa räkätettiin ringissä ympärillä ja osoiteltiin sormella. Sillä oli samanlainen nurkkaan ahdistetun eläimen katse silmissä. Meillä Kalliossa noita pöhöttyneitä alkoholisteja näkee aina kun viitsii ikkunasta ulos katsoa. Ei se oikein jaksa naurattaa, itsekunnioituksen mureneminen. Heitetään hölmö-Jorkille femma jos se ottaa housut pois ja näyttää pippelin. Ahhahhahaheehaa. Etpäs saakaan, hämäsin.
Halmeen Tonpan hurahtamisessa saattaa toteutua joitain uskonnon hyviäkin funktioita samaan tapaan kuin narkomaanien kuntoutumisessa: toivottavasti uusi elämä tuo tullessaan hieman nöyryyttä sekä toisen ihmisen kunnioitusta ja huomioonottamista, noita yleishumaaneja arvoja, joiden hahmottamiseen mouha-petterit ja takopäät tarvitsevat usein hieman ylimääräistä tönäisyä. Ei sillä, etteikö täälläkin noille arvoille olisi kurssituksen varaa.
Mikä minussa on vikana, kun ilman naista -sarjakuva tuntuu purevassa parisuhde(puute)satiirissaan suurinpiirtein yhtä älykkäältä ja osuvalta kuin keskivertoerektus terävässä ihmissuhde(puute)analyysissään? Hehe, naiset on niiiiiiiin kukkuu. Ei niitä voi tajuu. Piluuuuuuu. No okei, oli siellä pari hauskaakin. Onhan näitä. Ai Otaniemestä? No yllätys.
Ja minä en sitten tehnyt tätä hakua. sanoudun sitä irti täysin, enkä Ilkan suurena ihailijana ymmärrä, miksi juuri minä olen tuloslistalla ensimmäisenä: et ole mitään olet luuseri kokkarinen.
Vanhenemisen haalea, ikävä ja itävä peruna pyörii Blogoslavian raikkailla kukkakedoilla pilaamassa raivoisien ruusujen esteetöntä tulevaisuudennäkymää. Sehän on toki perkeleen väärin. Onneksi meidän kaksikymmentäviisi vuotta täyttäneidenkin elämänlaatua ja seksuaalista aktiviteettia kohentamaan on kehitetty nykyään jos jonkin väristä sinistä pilleriä. Niiden voimalla sitä jaksaa pujotella 1,7 lapsen (Jari ja Pikku-Myy), koiran (Musti) ja asuntolainan (262 000 €) välistä osamaksulla (120€/kk, todellinen vuosikorko 28%) hankitulle tietokoneelle (Compaq) tyrkkimään nuorempiaan, jotka ikävällä tavalla muistuttavat päivä päivältä kuihtuvan ja kutistuvan markkina-arvon lohduttomasta alennustilasta. Kuitenkin, vaikka sitä yrittää olla kuinka nuorekas, värjätä takatukkaa vaaleaksi, pukeutua nahkahousuihin, rajata viiksiään ja dikkailla Kirkaa ja Kimmeliä, niin aina ei ymmärrä. Niinkuin nyt vaikka tätä (lainaus aus Melancholy Protection):
“Taidan lähteä pelaamaan FFVIII:tä. Pelasin eilen ykköslevyn läpi, ehh. Alan olla jo todella itsevarma ja röyhkeä kun drawetan esmes Sacredilta intensiivisen taistelun lomassa jotain 200 Lifeä. Mut Sacred ei ole lainkaan hankala kun laittaa sille Floatin ja itselleen Protectin. Ja tietty hoitaa Minotaurin ensin pois tieltä. Hohhoijaa. Diablosinkin päihitin ensimmäistä kertaa elämässäni ekalla yrittämällä. Ehkä siksi että viimein tajusin drawettaa siltä Demiä ja tehdä ne heti sille. Ehhh. Ja Zellin Armageddon Fist tappaa jo tässä vaiheessa melkein mitä vain. =D Varsinkin jos saa sen 12 sekuntia laskuriin (joka ei ole yhtään mahdotonta parin Diablosin Gravijan jälkeen, hehe..), niin siinäpähän räyhään vaikka yks isku vie vielä tässä vaiheessa vaan jotain 100 HP:tä.
Koska sit lopussa Armageddon Fistin iskuvoima vastaa melkein Squallin Lion Heartia. En huijaa. Tää on ihan laskettu Omegaa vastaan, kun Zell (strength 255) saa 12 sekuntia ja iskee abt. 30 kertaa ja ottaa 5000-7500 damagen iskulta niin kyllähän siinä tiedättekö jonkun verran paljon vahinkoa syntyy. Ja Iguonit on NIIN helppoja. Drawettaa ensin Carbunclen ja sit tekee Brothersin. Hohhoijaa. Brothers tekee jotain 2500 Boostin kanssa ja tappaa molemmat Iguonit iskusta.”
Sitä kun setä drawettaa VRAMistaan (Very Random Access Memory) vielä ajan kun käpylehmätkin säännösteltiin kortilla, niin väkisinkin tulee mieleen että tietokonepelit johtavat hillittömyyksiin ja tuhoavat nuorison. Vaikka itseasiassa koko tietotekniikka on kyllä saatanasta ja tuhoaa nuorison. Tai nyt kun tarkemmin ajattelen niin tieto on paholaisen keksintö joka tuhoaa nuorison. Missäs se olikaan se “any key”? Pitäisi painaa sitä, ennenkuin lähdetään Marjatan kanssa päivähumpalle. Sitten pitäisi vissiin painaa sitä – kun vaan muistaisi miten?
Kaakaon kupittaja pohdiskelee Nyt-liitteen ja isoisän innostamana potentiaalisia kuolemanjälkeisiä kropanhäivytysmetodeja. Minua on tällainen pohdiskelu aina hieman ihmetyttänyt. Ymmärrän sen kyllä, jos maailmankuva on kovasti maagis-kristillinen: kyllähän se vituttaa pilvenlongalta uudessa astraaliruumiissa kurkistella, kun mato matalat ja muut mönkypeikot möyhentävät joskus niin rakasta ruumista kukkamullaksi. Meillä ate-agno-nonteisti-horo-isteillä lienee helpompaa.
Minulle, jos aika minusta joskus jättää, mitä en kyllä usko, on jokseenkin maailman-sama mitä henkipolonsa vuotaneelle ruumisrukalleni tapahtuu. Toivottavasti siinä on jotain käyttökelpoisia osia jäljellä, joista voi joku saada jotain iloa tai jatkoaikaa elämäänsä. Tiedoksi: keuhkoja ja maksaa en kuitenkaan suosittele, ne kun lienevät jo nyt aika reikäisiä.
Varaosien irroituksen jälkeen saavat puolestani vaikka lääketieteen opiskelijat leikellä loput fileet solukoiksi. Tiedoksi: kyllä se on “se”, joskin vain pienempi. Ettekä sitten retuuta pernaani mihinkään pikkujoulujen kuusenkoristeeksi – tai sama kai se. Jos jotain vielä jää jäljelle, niin jämät voi puolestani polttaa, keittää, roskiin heittää, ripustaa kaupungin muurille opiksi ja ojennukseksi tai haudata eläinten hautausmaalle.
Hautajaismenoista en halua myöskään sanoa mitään. Hautajaiset eivät ole minua, vaan jäljelle jääviä varten. Minua ei enää haittaa, vaikka harrastaisitte Wiccalaisia riittejä haudallani – tehkää niin jos se tuntuu oikealta ja lohdulliselta. Ainoa toiveeni on, että joku jää suremaan – se tarkoittanee, että elämässäni oli joskus jotain mieltä. Nostakaa malja mitvitille, muistakaa hyvällä ja muistakaa: älkää turhaan tuhlatko rahojanne kalliiseen arkkuun tahi uurnaan – K-kaupan pahvilaatikko on ihan hyvä. käyttäkää säästyvät rahat vaikka siihen maljaan jonka nostatte.
Lukioaikaisia ystäviä on mukava tavata. Vaikka mitvit on täyttänyt 19 vuotta jo hyvän toistakymmentä kertaa, monet asiat ympärillä tuntuvat pysyvän ja hmm… kypsyvän. Hämmästyttävän monet 80-luvun koulukkaista ovat säilykkeenomaisesti preservoituneet kouluaikaisen heilansa kanssa kouluaikasine maailmankuvineen kouluaikaiseen haaveammattiin ja haave-elämäntapaan. Tässähän ei sinänsä ole mitään pahaa, päinvastoin: uskon toki mielelläni, että vahva stabiliteetti keskeisillä elämänalueilla johtaa maksimaaliseen onneen.
Kaikilla ei käy kuitenkaan yhtä hyvin: Allekirjoittanut, jonka bloginimimerkki ilmeisesti todella muodostuu sanoista midget ja wit, eikä se tarkoita älyn jättiläistä, kuuluu onnettomien kastiin. Mitvit on lyhyen aikuisuransa aikana jättänyt taakseen ainakin puoli-intohimoisen jumalasuhteen (pakana-isti-perkele), vartti-intohimoisen avioliiton (huoripukki), intohimottoman opiskelu-uran (lahjaton molopää), pari innon ja himojen tuolla puolen olevaa ammattia (päättämätön-pete), ainakin viisi suosikkibändiä (miten niin Dire Straits ei ole paras bändi ikinä?) ja päivittänyt vaatevarastonsakin kertaalleen (trendipelle). Hämmästyksekseen mitvit kohtaa näissä tapaamisissa usein säälinsekaista sääliä ja jopa ärtymyksenkaltaista ärtymystä: “takinkääntäjä! Eksä tiedä mitä sä haluat? Jätkä on ihan tuuliviiri. Silloinkin sä sitä ja nyt sä tätä.” Tämä hämmentää minua aina niin paljon, etten keksi koskaan mitään napakkaa sanottavaa vaikkapa kuolleiden ja elävien kalojen uimatavoista tai muita persoonallisia viisauksia saati Kahlil Gibran -lainauksia.
Joitakin vuosia sitten Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli kuuluisan suomalaisen ufomiehen pojan (keskeyttää “ajatuksen” ja laulaa: minä olin ufomiehen poika, lähes avaruudessa siis itsekin…) pelottava haastattelu, jossa tämä teini-ikäinen kloppi kuvaili tulevaisuudenhaaveitaan malliin: “Kyllä musta toi isän media-urakin on ihan kiehtova, mutta ajattelin kuitenkin suuntautua kauppatieteelliseen, koska siellä raha pesii”. Vaikka blogosfäärissä on esitetty hyvin toisenlaisiakin näkemyksiä, suhtaudun vähintäänkin epäluuloisesti ihmisiin, jotka eivät teininä halua pelastaa koko maailmaa pahuudelta ja nälänhädältä ynnä ymmärrä juoda punaviiniä ringissä halveksien valtaapitäviä ja pohtien näitä maailmantotuuksia “Sekkevaaran” kuva t-paidassaan, vaikka oikeastaan haluaisivat sujauttaa kätensä Riitan rintaliiveihin. Kyllä ne Siperia ja Norjan Lappi ehtivät myöhemmin muokata perspektiiviä, mikä sekin on toki hyvä ja toivottavaa. Mutta kalkkunalla on kalkkunan tavat ja kalkkunan kohtalo.
Välillä noissa kohtaamisissa tunnen salaista, selittämätöntä, pakahduttavaa tyytyväisyyttä. Missä asiassa tänään kääntäisin takkini?
Oikeus on sokea, ja niin on mitvitkin. Oikeudesta en tiedä, mutta mitvitmiehen näkörajoitteisuus johtuu päässä olevista kalsareista. Helvettiäkö ne siellä tekevät? No, kai sillä on jotain tekemistä hypersankarin anonymiteetin tai talviajan kanssa.
Oikeassa kädessään mitvitmies kantaa moraalin viiltävää ruoskaa. Vasemmassa kädessä mitvitmiehellä on moraalittomuuden lempeä väkijuomapullo. Tiettyjä mittasuhteita on kuvassa liioiteltu, sillä kuvankäsittelyohjelman (MS paint – se aito oikea ja alkuperäinen) resoluutio ei salli tarkempaa työtä.
Jos kaupungin yössä tapaatte tämän miehen, toivon herran ja rouvan tähden, että omatuntonne on puhdas. Jos tapaatte tämän miehen vuoteestanne aamulla, ottakaa heti yhteys lähimpään terveyskeskukseen sekä Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoon.
Ai niin, meinasi unohtua, mitvitmiehen (whaddafukman) seikkailuista tehdään elokuvaa, pääosissa Jasper Pääkkönen nuorena, sekä Timo T.A. Mikkonen vanhana mitvitmiehenä. Vastustajana nähdään mm. pelottava Lotto, joka pienenä putosi arvontakoneeseen ja pyöri siellä hieman liian kauan. Viirapäinen Lotto pyrkii tuhoamaan Suomen bruttokansantuotteen sekä Aulis Gerlanderin. Mukana myös Pissanainen, jolla on vain yksi henki, mutta sitäkin pahemmat karkailuvaivat. Rooleja ei ole vielä täytetty, mutta huhutaan, että jälkimmäiseen rooliin on vakavasti ehdolla Blogostanilainen [ei stana, menee vittuiluksi, poistan tuon. -Päätoimittaja.]
ps. Jos kuva ei näy, klikkaa sitä linkkiä, tai vaikka tätä, niin pääse(ne)t mitvitmiehen olemukseen kiinni. Kun palaat takaisin, niin kuva ilmestyy myös sivulle. Vitun ATK. [update: No tietenkin se johtuu palveluntarjoajan politiikasta, joka kieltää 'etälinkityksen'. Saas nähdä kuinka kauan tuo kuva tuolla pysyy. Toivottavasti ainakin pari tuntia, jonka jälkeen joka tapauksessa koko merkintä happanee.]
Minua on jaksanut tähän päivään asti hihityttää se, että aikoinaan Suomen korkeimmassa poliisijohdossa huseerasivat herrat Urponen ja Naulapää. Jokerina pohjalla virkavaltaili muistaakseni myös herra Suurpää. Varsinainen Trio Erektus.
Aivan sattumalta löysin kuitenkin uuden suosikkini Eräät Tulevat Juostenista (vaikeita nämä blogien taivutukset): WADA:n (World Anti-Doping Agency) puheenjohtaja on nimeltään Dick Pound. Tsihihihiiii. Naurattaa niin helevetisti, etten keksi tähän mitään näppärää esim. pornonäyttelijöistä tai WADA:n sihteeri Pussy Wide:sta. Tsisihihihii-hiiih. Minullakin on pimeä puoleni – ai tiesitte jo?
Lohduttaudun sillä, että suurin syyllinen siihen, että jouduitte lukemaan tämänkin merkinnän, on ihmissuti-Henkka.
Mikä on tärkeintä tasapainoisen parisuhteen luomisessa? Rakkaus? Ahhhahhahaaa. Keskinäinen kunnioitus? Mohoo-nononono. Seksuaalinen yhteensopivuus? Thihi-thihi. Samantasoinen markkina-arvo? Hä?!?!
Onnistuneen parisuhteen kulmakivi on, yllätys yllätys, järjestyspoliittinen konsensus.
Parisuhdetta muodostettaessa paiskataan pissavehkeiden (hyi) lisäksi yhteen kahden ihmisen tavat ja tottumukset kaikkine pikku perversioineen. Sen jälkeen alkaa järjestyspoliittinen yhteensulautuminen. Tapoja toteuttaa tämä fuusio on nähdäkseni kaksi: autoritaarinen ja priorisoiva.
Autoritaarisessa mallissa toinen puolisoista kuvittelee hallitsevansa yhteistä reviiriä ja luo parisuhteelle säännöstön, josta poikkeaminen johtaa rangaistukseen. Rangaistus tulee yleensä nalkutuksen, huomauttelun tai nälvimisen muodossa – pahimmillaan sääntöjen rikkominen johtaa fyysiseen väkivaltaan. Tämä parisuhdemalli johtaa nopeasti jatkuvaan lievästä vaikeaan heittelehtivään tulehduskierteeseen, johon ajoittainen pulustelu- ja seksisalva ei enää tuo kuin hetkellistä lohdutusta.
Priorisoivassa mallissa on kysymys kahden aikuisen ihmisen kyvystä sopia asioita ja päättää siitä mikä on tärkeätä. Kyvystä myöntää toiselle oma tila ja oikeus toimia yhteisessä henkis-fyysisessä tilassa omana itsenään. Kyvystä hyväksyä asioita, jotka eivät välttämättä kuulu luontevasti omaan käsitysmalliin siitä, miten paratiisissa toimitaan. Kyvystä ottaa asioita esille rakentavassa hengessä, jos tuntuu siltä että jokin läheisen ihmisen tapa toimia ja toteuttaa itseään on kerta kaikkiaan sopimaton. Ja toisaalta tietysti kyvystä ottaa toinen ihminen ja yhteinen reviiri huomioon ja pohtia mahdollisia parannuksia itsessään sekä sopeutua uusiin olemisen tapoihin.
Aivan varmaa on, että toisella on ärsyttäviä tapoja, joita Menopaussin Mea ansiokkaasti viimeisessä postauksessaan listasi aimo kasan. Siitä olen kuitenkin Mean kanssa jokseenkin eri mieltä, että nuo listatut asiat olisivat 45 tapaa pilata parisuhde. On tietysti ikävää, jos parisuhdekumppani osoittautuu ihmiseksi joka kusee lavuaariin ja juo vessanpöntöstä. Kuitenkaan, varmin tapa pilata parisuhde ei ole jättää komeron ovi aina auki, vaan huomauttaa aina, kun toinen jättää komeron oven auki. Kuitenkaan, varmin tapa pilata parisuhde ei ole kertoa tyhmiä vitsejä kymmenettä kertaa, vaan potkia toista vaivihkaa pöydän alla, kun tämä seurueessa kertoo kymmenettä kertaa samaa vitsiä. Kuitenkaan, varmin tapa pilata parisuhde ei ole soittaa örvellyspuheluita kännissä, vaan kokea henkilökohtaista häpeää, jos puoliso örveltää kännissä.
Varmin tapa pilata parisuhde on yrittää sovittaa toista haluamaansa muottiin, yrittää siirtää omat ominaisuutensa puolisoonsa ja kokea puolison ominaisuudet omikseen. Umpivarma tapa pilata parisuhde on hävetä ja ahdistua puolison “tyhmyydestä”.
Ainoa tapa selviytyä parisuhteessa hengissä on ymmärtää olevansa kumppanistaan erillinen, erilainen ihminen. Ainoa tapa selviytyä parisuhteessa on rakastaa toista ei ärsyttävistä piirteistä huolimatta, vaan ärsyttävien piirteiden kanssa. Ei oo helppoo, sano Matti kun sikaa suolesti.
Yksi asia minua muuten kovasti vaivaa parisuhdejärjestyskeskustelussa: Miten vitussa se vessanpöntön kansi pitäisi jättää, jotta kaikki olisivat tyytyväisiä? Kokonaan ylös? Rengas alas? Kansi kiinni? Ovatko naiset jatkuvasti niin “tiloissa”, että pakittavat pöntölle taakseen katsomatta? Jos miesten tapa hoitaa asiansa on rengas ylhäällä, ja naisten rengas alhaalla, niin mikä jumala on määrännyt, että miesten tulisi laskea se perkeleen rinkula käytön jälkeen alas? Ja jos mentäisiin konsensukseen, jossa molemmat käytön jälkeen laskevat koko umpikannen alas, niin silloin ei kenelläkään olisi kivaa. Mutta se olisi varmasti kaikille paras ratkaisu, koska silloin toiminta olisi ainakin tasa-arvoista.