MiTViTpääministerin morsian

Moi. Mun nimi on Jeesus. Mä olen moralisti.

Mä en ole käyttänyt moraalia nyt kahteen päivään. Viimeksi sorruin moraaliin viime keskiviikkona, koska vitutti. Päivä kerrallaan tässä kuitenkin mennään. Toivon itselleni viisautta hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa. Toivon oppivani muuttamaan asiat, joihin voi vaikuttaa. Ja toivon viisautta erottaakseni nämä toisistaan. Toivon myös uutta Pokemon-pehmolelua. Ja rasvaimua.

Merten kirjoitti minun oleva “dumari” ja Birdy, Queen Bitch (<--puhdas kehu ja syvän arvostuksen osoitus) mainitsee tylyydestäni linkkilistallaan. Minäkuvani on kaaoksessa. Luulin keskittyneeni lähinnä masturb0intiin ja pissakakkaan.

Toissakirjoitukseni herätti jonkin verran närää ja syytöksiä jeesustelusta. Hyvä ja asiallisesti perusteltu kommentti löytyy vaikkapa ko. kirjoituksen kommenttiosastolta. Tämä on hyvä ja minulle aivan oikein. Minulla tosiaan on tapana sortua moralisointiin. Tämän vääristymän kärjistymistä tukee blogiformaatti, jossa tulee silpaistua tekstiä hetken huumassa, nopeasti ja tarpeettoman aggressiivisesti, usein ilman säädyllisiä perusteluita. Tai ei vika tietenkään ole blogiformaatissa vaan omassa suhteessani siihen. Pitäisi kenties oppia hieman mielen tyyneyttä ja kunnioitusta kirjaimia kohtaan. Tässä yhteydessä haluan muuten pyytää anteeksi Lumikilta, joka ihmetteli kommenttiani eräässä menneessä kirjoituksessani. Vaikka ärsyyntymiseni ei mielestäni ollutkaan aivan perusteetonta, oli konteksti totaalisen väärä ja tölväisy akselilla lattea-typerä.

Minä olen mestari tekemään itselleni välttämättömyydestä hyveen. Vastustan yksityisautoilua, koska minulla ei ole varaa autoon. Vastustan ydinvoimaa, koska minulla ei ole varaa ydinvoimalaan. Minä olen juuri se kaveri joka oikealla kädellä kirjoittaa pornon turmiollisuudesta ja vasemmalla… no, tiedätte kyllä. Liian harvoin onnistun elämään kuten opetan. Toisinaan, hyvällä ilmalla, tarkoitukseni kuitenkin on vilpitön.

Tästä huolimatta en kärsi hirvittävän huonoa omatuntoa kirjoituksistani. On asioita joita pidän tärkeinä. Kirjoitan asioista joita pidän tärkeinä. Ja kaikkein tärkeimpänä, en pidä kirjoituksiani kovin tärkeinä – kuin korkeintaan itselleni. Mikä jollekulle on sietämätön klisee, saattaa minulle olla uusi koskettava oivallus. Meillä Humanoidiassa silmät aukeavat vähitellen – joskus siihen saattaa mennä ihmisikä. Ja joskus kuluneitakin asioita on hyvä nostaa esille – kaikki asiat eivät kärsi kulutuksesta. Mikä parasta, voin pitää henkilökohtaista monologiani näillä sivuilla tietäen, että jokainen lukija on tehnyt tietoisen valinnan silmäillessään kirjoituksiani. En sotkeudu keskustelupalstojen tai nyyssiryhmien tavoin muiden keskusteluihin pilaamaan niitä epäkiinnostavalla mössötyksellä. Jos se jollekin on vielä epäselvää, niin tästä osoitteesta löytyy vain moraalisaarnoja. Ei koskaan mitään muuta jännää. Eikä edes kivoja linkkejä.

Kommentointi ja palaute on tietysti mukavaa ja olen aina iloinen, jos minut palautetaan riviin. Kuitenkin aina silloin tällöin maailmasta löytyy virhe. Silloin on mitvit-miehen aika pukeutua punaisiin tekokuitusukkahousuihin (ainakin 70-luvulla lapsuutensa viettäneet muistanevat nämä nöyryytyspukineet) ja puuttua asiaan.

Missä on kipua, tuskaa, vääryyttä, nöyryytystä, kärsimystä ja kuolemaa … siellä ei mitvit-miestä näy.

Sen sijaan jos jossain on pikkuvika tai huono tv-ohjelma, siellä mitvit-mies on ensimmäisenä möykkäämässä ja tekemässä itsestään pelleä.

Muistinko muuten mainita, että kärsin myös herkkähipiäisyydestä, suuruudenhulludesta ja omnipotenssifantasioista?

Menopaussin Mea listaa ihannemiehen ominaisuuksia. Kylläpäs sattui. Mitvitillä nimittäin tosiaan on Peter Nymanin lauluääni, Bruce Willisin nopeat hoksottimet sekä Leonard Cohenin flirtti olemus. Kun listaan lisätään vielä Jari Litmasen huumorintaju ja Ahti Karjalaisen juomatavat, niin joko alkaa kuumottaa? Ei, se kuumotus ei johdu vain – niin – menopaussista.

Idols -ohjelma on herättänyt kovasti keskustelua palstoilla ja verkoissa. Itse en ole ohjelmaa nähnyt, koska boikotoin kaikkia tosi-tv -formaatteja ynnä saippuoita vähämielisyyssyistä (minun vai ohjelmien, jätän muiden arvioitavaksi). Tässä olen toki jokseenkin tehnyt välttämättömyydestä hyveen, koska kyseiset ohjelmatyypit eivät minua kiinnosta ja seuraan muutenkin televiisaria varsin vähän (paitsi tietysti uutisia ja kulttuuridokumentteja, pässit). Siitä huolimatta uskoisin muodostaneeni kohtuullisen kuvan siitä, mistä tuossa virtuaalicolosseumissa on kysymys.

Paljon on haukuttu Idolsin kilpailijoita itsekritiikin puuttesta, oltu iloisia siitä, että joku asettaa näille taivaanrannan-ruupensseille rajat ja palauttaa heidät ruotuun. Puolustettu omaa nautintoa toisen vahingosta sillä, että nämä “tuntevat pelin hengen” ja ansaitsevat paskasateen vailla varjoa. Vastuu on luovutettu kilpailija-teinien leveille hartioille. Poksauttakaa sihi-juomanne ja ottakaa mukava asento, kohta Kaarina laulaa väärin.

Silmiini ei kuitenkaan ole sattunut yhtään kritiikkiä ohjelmantekijöiden vastuusta. Onko markkinapalloilla oikeus myydä ihan mitä tahansa, jolle he tietävät olevan ostajia? He kyllä tietävät, että aina on olemassa riittävän suuri joukko hävyttömän tyhmiä ihmisiä, jotka lähtevät mukaan mihin tahansa, kun oikeasta narusta nykäistään. Tuotantoyhtiöiden tehtävä on nykiä näitä naruja – ja he osaavat. “Tänään joukkoraiskaus vain Nelosella. Ei suositella alle 15-vuotiaille ilman vanhempien seuraa.”

Entä katsojan vastuu? Miksi katsoja luovuttaa suodattimen vastuun tv-tuottajalle ja suostuu ottamaan vastaan mitä tahansa roskaa millä tuo liukuhihna haluaa tänään syöttää tamponeja? Koska tällaisten ohjelmien kautta voi turvallisesti käsitellä vaikeita tunteita? Tuntea vahingoniloa vailla vastuuta? Nöyryyttää kilometrien päästä? Vähän niinkuin väkivaltaisilla tietokonepeleillä voi turvallisesti purkaa aggressioita? Mitä ihmeen turvallisesti? Mitä ihmeen purkaa? Onko minulla jokin ihmeellinen lokerosto sisälläni, johon kerääntyy alhaisia tunteita ja lokeron ovea täytyy välillä vähän raottaa ja valuttaa, muuten paine kasaantuu ja räjähtää arvaamattomalla tavalla? Vaikka selitys lienee kovin populaari, niin kyllä kai tuollaisten tuntemusten tunnistaminen, käsittely ja niistä vastuun ottaminen tapahtuu ihan muissa ympyröissä ja eri vakavuudella – ainakin pitäisi. Viettien hallinta ja abstrakti ajattelu kai vielä ovat tänäänkin ihmisyyden kulmakiviä.

Miksi alistaminen ja nöyryytys viihteenä on ylipäätänsä niin suosittua? Tv:n lisäksi se on tunkeutunut jo makuuhuoneisiin. Kaikenmaailman BDSM -hölmöily on muuttunut jo likimain valtavirtakultturiksi. Miksi minä haluaisin alistaa ihmistä, josta välitän – tai jota en edes tunne? Edes leikilläni? Aiheuttaa kipua ja nöyryyttää? Mitä se kertoo minusta, suhteestani ympäröivään todellisuuteen ja tuohon toiseen ihmiseen? “Leikitäänkö vaimokulta tänään että tää olis väkivaltainen alkoholisti ja se olis se epäsuosittu tyttö, jolla on itsetunto niin paskana, että sille kelpaa kuka vaan, joka tarjoo vähän kainaloa. Sit tää tulis niinku kotiin, ruoka ei ois valmiina, tää irrottas vyön ja…” Kuka söi myötätunnon ja paskansi kunnioitukseen?

Mitä jää käteen Idolsista? Muutaman juuri barbieunelmista poptähtifantasioihin kuoriutuneen teinin murentunut itsetunto ja kasa rahaa tekijöille, koska he saivat myytyä niin paljon mainoksia, koska niin monet haluavat nähdä tuon ensinmainitun tapahtuvan, koska se on niille ihan oikein. Näitä nuoriako pitää kouluttaa kovalla kädellä, jotta ymmärtäisivät mennä sinne tekuun ja lopettaisivat haihattelun? Ja mainos-tv:kö on se oikea kouluttaja? Nautinnollisia katseluhetkiä.

Kerran erehdyin katsomaan jommankumman mainosrahoitteisen kanavan kisailuvisailu-ohjelmaa. Ainoat tunteet joita koin sen tunnin aikana, olivat myötähäpeä suhteessa tuotantoyhtiöön ja kanssakatsojiin, sekä suoranainen viha juontajaa ja käsikirjoittajia kohtaan. Juontaja, kutsuttakoon häntä vaikka “Kirsiksi” haastatteli kilpailija-Jamppaa:

Kirsi: Mitäs sä Jamppa teet työksesi?
Jamppa: No just tällä hetkellä ei oo oikein mitään…
Kirsi: Ahaa, olet siis työtön?
Jamppa: No niin, näin on päässyt…
Kirsi: Käyt sossussa ja nostat päivärahoja?
Jamppa: No näinhän se…
Kirsi: Olet siis luuseri joka elää veronmaksajien rahoilla?
Jamppa: No kyl mä oon yrittäny…
Kirsi: Ja pelin nimi on HEVON VITTUUUU…

Et sinä Kirsi ole näppärä ja nokkela. Sinä olet paskiainen.

Tähän mennessä kaikki miesasia-asiamiehet lienevät jo sammuttaneet savukkeensa ja kiinnittäneet turvavyönsä odottaessaan illan 4D – dokumenttia Reittä pitkin huipulle. Ilmassa on jännistystä ja suuria tunteita enemmän kuin Boldareissa jouluaattona:

“Minkälaisia keinoja tämän päivän naiset käyttävät huipulle päästäkseen? Seksuaalinen häirintä on todellinen ongelma, mutta toisaalta jotkut naiset käyttävät sukupuoltaan ja seksikkyyttään häikäilemättä hyväkseen edetäkseen urallaan tai saadakseen asioita tapahtumaan haluamallaan tavalla.”

Voi sitä huomisen rääpyä, riemua ja M.O.T -kuittia.

Siksipä uskallankin ehdottaa vaihtoehtoista kokemusta. TV2 lähettää samoihin aikoihin dokumentin Karu ja synkkä blues:

Monet grönlantilaiset naiset lähtevät saareltaan kohti Kööpenhaminaa, uuden elämän toivossa. Toisin usein käy. Kaupungissa odottaa työttömyys, kodittomuus ja viina. Useimmat eivät säily hengissä kuin muutaman vuoden ja useimmat eivät koskaan palaa saarelleen.”

Yllättäkää itsenne ja muut referoimalla tätä. Tai katsokaa edes. Hitto, naisillakaan ei ole aina kivaa. Oho.

Kaikkihan me olemme joskus olleet nuoria (muutamaa Erektusta lukuunottamatta) ja tehneet tyhmyyksiä (muutamaa Erektusta lukuunottamatta). Jotkut meistä ovat nuoria suorastaan parhaillaan (muutamaa… äh) – siis neuvo alkuun: älkää nuoret tehkö tyhmyyksiä.

Joskus historian hämärissä – tarkalleen ottaen huhtikuussa 2003 – sitä tuli perustettua blogi, nettipäiväkirja, journali, diary – miten vain, ja nimettyä se mitvitiksi. Jos se on vielä epäselvää, niin mitvit on kansanomainen slangi-ilmaisu, kysymyssanapari, jonka siistitty versio voisi olla vaikkapa “kysyn vaan” – hei, siinäpä oiva nimi blogille, taidanpa ottaa sen. Varattu? Mitä vit…?.

No, joskus käy niin että nuoruudenvalinnat osoittautuvat kestämättömiksi. Se Neumannin kuva mitvitin vasemmassa persposkessa – olisi pitänyt sittenkin ottaa Cher – on yksi tällainen. Ja se ensimmäinen vaimo on toinen. Ja toinen vaimo kolmas. Niin myös tämä intternettipäiväkirjan nimi on alkanut tuntua hieman sopimattomalta arvokkaasti rupsahtavalle minälleni. Tuollainen hyökkäävä aggressiivisuus tuntuu oudolta nöyrimmälle blogaajallenne, joka pysyy koossa lähinnä keskioluen ja Viagran avulla. Niinpä nimenvaihto tuntuu ajankohtaiselta ajatukselta. Ongelmana on vain uuden nimen keksimisen vaikeus – ja jos keksinkin jotain, niin unohdan sen. Mitä? Mistä mä olin kirjoittamassa? Sitikan kampiakselista?

Niinpä julistan itselleni nimenvaihtokilpailun. Tehtävänäni on keksiä uusi, mahdollisimman kuvaava, lennokas ja kaupallinen (kyllä, se on minulle erityisen tärkeätä) nimi, joka kestää kaverin isältä sukulaispojalle. Koska Kobaian Julius (muistaakseni) lanseerasi Laak.infon kommenttiosastolla jo suosikkini Pillun, olen pakotettu entistä jyrkempään itseanalyysiin. Ehdokkaita tähän mennessä:

“El Bimbo on vain mies”

“Ei mulla mitään, enkä mä nyt oo oikeestaan mitään”

“Älykäs, karvaton ja lihaksikas”

“On totuuden aika 1&2″

“Naiset on ihan plää ja tyhmijä”

“Kirjeitä pyllystäni”

“Vaihtoehtohoito”

“Uu-i, tsööppi tsööppi tsirp tsirp”

“Maailma on pannukakku – humanistin ajatuksia”

“Masturbointi vinkkejä”

“Oman navan ympäri 80 päivässä”

“Hötömölöä, kikkareita ja uusi leiska”

“Näppärillä sanakäänteillä saattaa hyvinkin pitkään onnistua kätkemään sen, ettei oikeasti ole mitään sanottavaa”

“Ilkka Kokkarinen”

Ei prkl, tuo viimeinen saattaa olla jo käytössä – Sääli. Ehkä en sittenkään vaihda. Jos Tutteli Tiivola pystyy elämään nimensä kanssa niin ehkä minäkin. Ai niin, T.T. taisikin vaihtaa nimensä – nimittäin sen Tiivolan.

Ps. Benrope lanseerasi ajatuksen mitvitistä Kallion Jouni Deppinä, joka vie kaikki naiset. Voisin lisätä sen verran, että lisäksi vien myös työpaikat ja käytän sosiaalituet. On tämä mahtava sfääri, kun täällä voi ihan itse korottaa itsensä ties vaikka mihin luokkaan. Ajatus on sitäpaitsi virheellinen, koska oikeasti J. Depp on Beverly Hillsin mitvit. Sillä Minä Olen alfauros ja Opel Omega. Minussa Minusta Minuun.

Voi vittu että vituttaa tuo paavin marakattien meininki. On vituttanu ennenki ja tullee vituttamaan vastedes. Vittu.

Onhan tuo kondomifarssi (kaikki tietänevät uutisen) nyt helvetin paljon tuhoisampaa kuin mikään ysiykstoista ikinä. Katolinen kirkko tulee välittömästi haastaa kansainväliseen ihmisoikeustuomioistuimeen, Virkkalan turpakäräjille sekä oman käden oikeuteen. HI-virus on yksi pahimpia ongelmia etenkin kolmannessa maailmassa ja nämä seksistäpidättäytyjä-monityydyttämättömätrasvahapot kehtaavat edes leikillään päästellä suustaan mitään tuollaista. Juuri tästä syystä aikoinaan vastustin kiihkeästi äiti Teresan nobelointia, koska tuonkaltaisen ikonin sitoutuminen katolisen kirkon seksuaalipolitiikkaan on tuottanut verrattomasti enemmän vahinkoa, kuin mikään leprasairaala ikinä kykenee tuottamaan hyvää.

Niinpä vaadinkin – koska olen toki sellaisessa asemassa että voin niin tehdä – Suomen katolista kirkkoa sanoutumaan irti noista mielipuolisista kannanotoista, tai minä tulen kotikirkollenne heilumaan perse paljaana niin ison banderollin kanssa, että te ette sitä kestä. Lisäksi vaadin että tuohon lausuntoon sitoutuvien penikset laminoidaan pysyvästi muistutuksena turvaseksin tärkeydestä nykyaikana.

No tiedänpä ainakin yhden ihmisen joka lienee tilanteesta haltioissaan:
Siinä on nyt Lumikki sinulle hengellistä syvyyttä ja keskiaikaa. Vittu Jatkuvuutta ja Kontekstia.

Ps. Olen jo etukäteen pahoillani.

Kuukauden lainaus:

“Humanistit ja luonnontiedehörhöt valittavat toisistaan…”

Gotta love her! Tervetuloa takaisin, oi kunnioitettu portinvartija.

Terveisiä täältä pilven kultareunukselta. Sitä tässä tulin vaan sanomaan, ennenkuin lähden täältä pintabaarista nusC (lausu see-kirjain niinku enkux, poro), että on se yhtä helevettiä kun meikäytmi entraa juottolaan, niin heti on kakskymmentä mammaa lahkeessa roikkumassa, että rumimpia saa ravistella vielä huomenna puntinkäänteistä kotionsa. Sitä joskus miettii että mitä ne kahdeksantoista tekee, jotka jäävät rannalle kun onnen kultapoika lähtee sotkemaan seksisiskoksia aunukseen, mutta ne kai vaan jotenkin sulautuvat tapettiin ja katoavat.

Henry lainailee kotimaisen matkapuhelinoperaattorin keskustelupalstalta katkeroituneiden miesten kommentteja. Koska meillä Humanoidiassa ei ymmärretä edes Elon laskuoppia, niin voisiko joku, joka ei ole keskeyttänyt opintojansa, selvittää minulle tätä hämmästyttävää pariutumismatematiikkaa joka vääjäämättä johtaa miesten katkeroitumiseen.

Lähtöoletuksena on tietenkin, että
a) Sukukypsiä miehiä ja naisia on suunnilleen yhtä paljon.
b) Molemmissa sukupuolissa ilmenee sunnilleen saman verran pariutumishalukkuutta.

Miten on tämän valossa mahdollista, että

“Onhan se selvää, ettei keskivertonainen ymmärrä minkälaista on olla keskivertomies Suomessa 2000-luvulla. Läheisyyttä haluaa jokainen ainakin tiedostamattaan, mutta ei sitä ole saatavilla jos olet “tavallinen” mies.”
tai
“Kaikki naiset joilla on tippaakaan sitä ulkonäköä haluavat miehestä sen tutun litannian ominaisuuksia, joihin yltää vain 1% miehistä.

Jos edellämainitut lauseet pitävät paikkansa, ja lopputuloksena on että miehet ovat onnettomia, naiset onnellisia, niin
a) Sukukypsiä miehiä on hirveä määrä enemmän kuin naisia.
ja/tai
b) Miehet ovat selvästi naisia pariutumishaluisempia.

Vai miten selittyy se, että keskivertonainen saa läheisyyttä siinä missä keskivertomies jää ilman. Onko todella niin, että tämä 1% miehistä juoksee tyydyttämässä jättiläismäisen naisjonon – ei, naisvuoren – ei, naisUNIVERSUMIN tarpeita päivästä päivään niin, että sekä heidän seksuaaliset-, että pariutumistarpeensa tulevat tyydytettyä? Ei, ei, me ei jakseta enää!

Onko todella niin, että valtaosalle naisista riittää pieni ele alfaurokselta silloin tällöin, meloonia (vaimikäsenytoli) mekkoon kerran kuukaudessa ja rooli Herra Johtajan firman äänettömänä panoyhtiömiehenä?

Jos näin ei ole (näin ei muuten ole), niin miten on mahdollista, että “parisuhdemarkkinat ovat YTM-valtaisia”? Sitäkö on taas käyty Hesperian baaritiskillä pilkun aikaan ja tehty johtopäätöksiä? Katsottu Pretty Woman pikakelauksella ja luettu Seiskaa yöpalaksi?

Olisiko mitenkään mahdollista, että “parisuhdemarkkinoilla”(ai kun nää ärrät sorahtavat kivasti) on paljon ihan vaan ihmisiä, miehiä ja naisia, joilla toiveet, tarpeet ja todellisuus eivät kohtaa? Paljon aitoa sukupuolirajoittumatonta yksinäisyyttä, johon kaivataan sitä toista ihmistä? Paljon huonoja kokemuksia, vähän epärealistisia odotuksia sekä silkkoja tylsiä sattumia ja huonoa onnea? Niin, miehillä ja naisilla.

Eino, vitsi vitsinä, miehet nyt vaan on sikoja ja naiset nirppanokkahoratsuja. Meitsi lähtee tästä päiväpanoille. On vielä ainakin viisi kotikäyntiä ja illaksi taas päivystämään yökerhoon. Huoh.

Joku sappimakkara, nahka-Robert, räkä-inehmo, blogimanson, epaton suolinukka (all characters, plots, places, etc are fictional and any resemblance to any actual person place or event is coincidential and was not purposely intended) oli käynyt poistamassa pamauksestani suuren innoittajani – lääkityksen ollessa tasapainossa – Plökin. Olisikohan mahdollista kehittää edes jotain arkaaista salasanasysteemiä, tämä kun ei tainnut olla aivan ainutlaatuista?

No nyt on sitten vihdoin totuus paljastunut.