Idols -ohjelma on herättänyt kovasti keskustelua palstoilla ja verkoissa. Itse en ole ohjelmaa nähnyt, koska boikotoin kaikkia tosi-tv -formaatteja ynnä saippuoita vähämielisyyssyistä (minun vai ohjelmien, jätän muiden arvioitavaksi). Tässä olen toki jokseenkin tehnyt välttämättömyydestä hyveen, koska kyseiset ohjelmatyypit eivät minua kiinnosta ja seuraan muutenkin televiisaria varsin vähän (paitsi tietysti uutisia ja kulttuuridokumentteja, pässit). Siitä huolimatta uskoisin muodostaneeni kohtuullisen kuvan siitä, mistä tuossa virtuaalicolosseumissa on kysymys.
Paljon on haukuttu Idolsin kilpailijoita itsekritiikin puuttesta, oltu iloisia siitä, että joku asettaa näille taivaanrannan-ruupensseille rajat ja palauttaa heidät ruotuun. Puolustettu omaa nautintoa toisen vahingosta sillä, että nämä “tuntevat pelin hengen” ja ansaitsevat paskasateen vailla varjoa. Vastuu on luovutettu kilpailija-teinien leveille hartioille. Poksauttakaa sihi-juomanne ja ottakaa mukava asento, kohta Kaarina laulaa väärin.
Silmiini ei kuitenkaan ole sattunut yhtään kritiikkiä ohjelmantekijöiden vastuusta. Onko markkinapalloilla oikeus myydä ihan mitä tahansa, jolle he tietävät olevan ostajia? He kyllä tietävät, että aina on olemassa riittävän suuri joukko hävyttömän tyhmiä ihmisiä, jotka lähtevät mukaan mihin tahansa, kun oikeasta narusta nykäistään. Tuotantoyhtiöiden tehtävä on nykiä näitä naruja – ja he osaavat. “Tänään joukkoraiskaus vain Nelosella. Ei suositella alle 15-vuotiaille ilman vanhempien seuraa.”
Entä katsojan vastuu? Miksi katsoja luovuttaa suodattimen vastuun tv-tuottajalle ja suostuu ottamaan vastaan mitä tahansa roskaa millä tuo liukuhihna haluaa tänään syöttää tamponeja? Koska tällaisten ohjelmien kautta voi turvallisesti käsitellä vaikeita tunteita? Tuntea vahingoniloa vailla vastuuta? Nöyryyttää kilometrien päästä? Vähän niinkuin väkivaltaisilla tietokonepeleillä voi turvallisesti purkaa aggressioita? Mitä ihmeen turvallisesti? Mitä ihmeen purkaa? Onko minulla jokin ihmeellinen lokerosto sisälläni, johon kerääntyy alhaisia tunteita ja lokeron ovea täytyy välillä vähän raottaa ja valuttaa, muuten paine kasaantuu ja räjähtää arvaamattomalla tavalla? Vaikka selitys lienee kovin populaari, niin kyllä kai tuollaisten tuntemusten tunnistaminen, käsittely ja niistä vastuun ottaminen tapahtuu ihan muissa ympyröissä ja eri vakavuudella – ainakin pitäisi. Viettien hallinta ja abstrakti ajattelu kai vielä ovat tänäänkin ihmisyyden kulmakiviä.
Miksi alistaminen ja nöyryytys viihteenä on ylipäätänsä niin suosittua? Tv:n lisäksi se on tunkeutunut jo makuuhuoneisiin. Kaikenmaailman BDSM -hölmöily on muuttunut jo likimain valtavirtakultturiksi. Miksi minä haluaisin alistaa ihmistä, josta välitän – tai jota en edes tunne? Edes leikilläni? Aiheuttaa kipua ja nöyryyttää? Mitä se kertoo minusta, suhteestani ympäröivään todellisuuteen ja tuohon toiseen ihmiseen? “Leikitäänkö vaimokulta tänään että tää olis väkivaltainen alkoholisti ja se olis se epäsuosittu tyttö, jolla on itsetunto niin paskana, että sille kelpaa kuka vaan, joka tarjoo vähän kainaloa. Sit tää tulis niinku kotiin, ruoka ei ois valmiina, tää irrottas vyön ja…” Kuka söi myötätunnon ja paskansi kunnioitukseen?
Mitä jää käteen Idolsista? Muutaman juuri barbieunelmista poptähtifantasioihin kuoriutuneen teinin murentunut itsetunto ja kasa rahaa tekijöille, koska he saivat myytyä niin paljon mainoksia, koska niin monet haluavat nähdä tuon ensinmainitun tapahtuvan, koska se on niille ihan oikein. Näitä nuoriako pitää kouluttaa kovalla kädellä, jotta ymmärtäisivät mennä sinne tekuun ja lopettaisivat haihattelun? Ja mainos-tv:kö on se oikea kouluttaja? Nautinnollisia katseluhetkiä.
Kerran erehdyin katsomaan jommankumman mainosrahoitteisen kanavan kisailuvisailu-ohjelmaa. Ainoat tunteet joita koin sen tunnin aikana, olivat myötähäpeä suhteessa tuotantoyhtiöön ja kanssakatsojiin, sekä suoranainen viha juontajaa ja käsikirjoittajia kohtaan. Juontaja, kutsuttakoon häntä vaikka “Kirsiksi” haastatteli kilpailija-Jamppaa:
Kirsi: Mitäs sä Jamppa teet työksesi?
Jamppa: No just tällä hetkellä ei oo oikein mitään…
Kirsi: Ahaa, olet siis työtön?
Jamppa: No niin, näin on päässyt…
Kirsi: Käyt sossussa ja nostat päivärahoja?
Jamppa: No näinhän se…
Kirsi: Olet siis luuseri joka elää veronmaksajien rahoilla?
Jamppa: No kyl mä oon yrittäny…
Kirsi: Ja pelin nimi on HEVON VITTUUUU…
Et sinä Kirsi ole näppärä ja nokkela. Sinä olet paskiainen.