10
Oct 03

:: katolisen papiston fasistinen pahuus

Voi vittu että vituttaa tuo paavin marakattien meininki. On vituttanu ennenki ja tullee vituttamaan vastedes. Vittu.

Onhan tuo kondomifarssi (kaikki tietänevät uutisen) nyt helvetin paljon tuhoisampaa kuin mikään ysiykstoista ikinä. Katolinen kirkko tulee välittömästi haastaa kansainväliseen ihmisoikeustuomioistuimeen, Virkkalan turpakäräjille sekä oman käden oikeuteen. HI-virus on yksi pahimpia ongelmia etenkin kolmannessa maailmassa ja nämä seksistäpidättäytyjä-monityydyttämättömätrasvahapot kehtaavat edes leikillään päästellä suustaan mitään tuollaista. Juuri tästä syystä aikoinaan vastustin kiihkeästi äiti Teresan nobelointia, koska tuonkaltaisen ikonin sitoutuminen katolisen kirkon seksuaalipolitiikkaan on tuottanut verrattomasti enemmän vahinkoa, kuin mikään leprasairaala ikinä kykenee tuottamaan hyvää.

Niinpä vaadinkin – koska olen toki sellaisessa asemassa että voin niin tehdä – Suomen katolista kirkkoa sanoutumaan irti noista mielipuolisista kannanotoista, tai minä tulen kotikirkollenne heilumaan perse paljaana niin ison banderollin kanssa, että te ette sitä kestä. Lisäksi vaadin että tuohon lausuntoon sitoutuvien penikset laminoidaan pysyvästi muistutuksena turvaseksin tärkeydestä nykyaikana.

No tiedänpä ainakin yhden ihmisen joka lienee tilanteesta haltioissaan:
Siinä on nyt Lumikki sinulle hengellistä syvyyttä ja keskiaikaa. Vittu Jatkuvuutta ja Kontekstia.

Ps. Olen jo etukäteen pahoillani.

Comments are closed.