Ja tapahtui niinä alkukesän päivinä, että minä putosin synkkään kuiluun, suoraan henkilökohtaisen helvetin kevyemmille kehille.

Globaalissa mittakaavassa onnettomuuteni ei ylitä uutiskynnystä, mutta Kokoomusarvojen raunioilla ei suhteellisuuden liekki lämmitä.

Siitä asti olen ollut polvillani kuin paavi lentokentällä. Samastumiskykyni fiktiohistorian suuriin tragedioihin on noussut tutkitusti jopa 67 prosenttia. Luulen nyt ymmärtäväni sirpaloituvaa Lady Macbethia, jonka käsistä tahrat eivät lähde lihakirveelläkkään. Tai Reppuli-Frodoa, joka tuijottaa tuomiovuoren kajoa - paitsi että minä en ostanut menolippua Mordoriin, se tuli luokseni. Ilmeisesti ainoa ennallaan säilynyt on kykyni suurennella ja ylidramatisoida asioita.

Ennen kaikkea luulen nyt tunteneeni pienen häivähdyksen siitä, millaista on menettää järkensä. Ja oppineeni monta uutta asiaa itsestäni, eikä se ole ollut laajalti helppoa saati mukavaa. Normaalielämässä mitenkuten hallinnassa pysyneestä kaikukopastani on kriisitilanteessa löytynyt niin monta vuotokohtaa ja harakanpesää, että jonkinlainen uudelleenohjelmointi ja aivopesu lienee välttämätöntä.

Ja olen oppinut sen, että Friedrich viiskonsonantti oli väärässä. Se mikä ei tapa, vituttaa.

Vaan hiljalleen alkaa taas kiinnostaa, ovatko housunpolvet jo kuluneet niin puhki että pitää ostaa uudet. Se lienee tervehtymisen merkki. Hetken luulin jopa keksineeni tuoreen puujalkavitsin vanhenevan ja kaljuuntuvan Eric Claptonin uudesta “Rogaine”-hitistä, kunnes tajusin, että sen on innovoinut aikaisemmin jo puoli Googlellista.

Lupaan siis piakkoin palata vanhaan päivittäiseen päivitystahtiini.

Tiedoksi teorioita vääntäville tutuntutuille, että sikäli kaikki on tavattoman onnellisesti, että ylläoleva ei liity mitenkään läheisten tai kaukaisten lihaolentojen terveyteen tai hyvinvointiin. Ystäviksi laskeentuvat joutunevat kuuntelemaan lisätarinointia.

Eiköhän tämä tästä, sanoi entinen mies kun veneenlaidalta kännissä kuseksi.

Mikä on rusehtava, istuu pihakoivussa jänisräikkä kädessä, hihittää hallitsemattomasti ja laskee alaspäin kymmenestä yhteen? Sukkahousuihin verhoutunut mitvit tähystyspaikallaan suorittamassa lähtölaskentaa chatti-Matille (hyvin pitkä).

Pitkä-Matti Vanhanen, tuo sodanjälkeisen Suomen ikimuistoisin verkkorakastaja, seipäille nostettu tositeevee-komedia ja nolojen tilanteiden korkeushyppääjä on onnistunut jälleen toimimaan asemansa edellyttämällä arvokkuudella. Tällä kertaa mitta-Masa (ooh, on se pitkä!) on sekoittanut puurot ja muut eritteet järjestelemällä rahoitusta kesäkissalleen ja vessapaperikopittelukaverilleen Merikukka Forsiukselle. Keripukki Forsiuksen (ent. vihr nyk. riist), jonka miesmaulla voisi korvata kuudennen ydinvoimalan, ja Vanhas-Masan (pitkä) tarinat eivät kiiman laannuttua tunnu kohtaavan. Hiki helmeilee valtioneuvoston kansliassa kun nelikulmaista palikkaa survotaan pyöreään reikään ja kipinät lentelevät eipäs-strategiaa hiotaessa. Lisää popcornia!

Tuo lähtölaiturilla hieman kumarassa, apeana seisova pitkä harmaa hahmo omaa kuitenkin yhden ominaisuuden, joka tekee hänestä suomen seksikkäimmän uroon ja suuren valtiomiehen: Matti on hyvin pitkä. Kunnioittaaksemme tätä väistyvää valtiomiestä olemme tämän merkinnän vasempaan laitaan pinonneet kasan aidanseipäitä, jotka havainnollistavat toistaiseksi-istuvan pääministerin koko poliittisen osaamisen värikkään spektrin. 197 senttimetriä pitkän tilataideteoksen nimi on “Matin mitalla”.

10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Muuten toivon koko sydämestäni, että koko vaalirahoituspeikko käännetään nyt härskisti selälleen, avataan ja kiskotaan jokainen suolenmutka näytille potilaan hyvinvoinnista välittämättä. Kyseessä on kuitenkin vakavin poliittinen kriisi vuosikymmeneen, vaikka osattomat ja varsinkin osalliset sitä yrittävät vähätellä. Jos korruptio olisi karvoitusta, voisi eduskunnan siirtää sirkustelttaan (wtf?).

Joskus totuus on niin silmien alla, ettei sitä tahdo huomata, kun keskittyy katselemaan taivaanrannassa hytkyviä tissejÄH

 Alkuvuonna 2006, kun keskustelu Muhammed-pilakuvista kiehui vilkkaimmillaan, Kulttuurilehti Kaltion päätoimittaja Jussi Vilkuna kirjoitti pitkähkön esseen Suomen Kuvalehteen sananvapaudesta ja siitä, miksi hän julkaisi Ville Rannan kohutun sarjakuvan, joka lopulta johti hänen erottamiseensa.

Se oli ansiokas kirjoitus monella tavalla, eikä vähiten siksi, että karkeasti noin kolmasosa esseestä oli suoraa tai kevyesti muunneltua lainausta mitvit-blogin merkinnästä ei ole muuta pelättävää kuin.

Lainaukset oli upotettu tekstin osaksi ilman lainausmerkkejä tai lähdeviitettä. Jälkeenpäin Jussi Vilkuna ilmiantoi asian pahoittelujen kera kyseisen blogimerkinnän kommenteissa ja ilmaisi erikseen pyytäneensä Suomen Kuvalehdeltä lähteiden mainintaa kirjoituksen lopussa. Vaikka menettely oli mielestäni epätyydyttävä, pidän selitystä uskottavana enkä siten kanna kaunaa Vilkunalle.

Kirjoitin Suomen Kuvalehdelle sähköpostivastineen, jossa pyysin selitystä nimimerkkini poisjättämiseen ja mahdollista oikaisua. SK-netin toimituspäällikön selitys oli, että lähdeviite putosi taittovaiheessa pois (mikä Muhammed-pilakuvakriisin yhteydessä tuntui olevan suorastaan epidemistä). Hän kuitenkin tarjoutui toimittamaan oikaisun Suomen Kuvalehden verkkosivuilla, koska lähdekin on “nettilinkki”.

Ilmoitin pitäväni ratkaisua riittämättömänä, koska kirjoitus oli julkaistu paperilehdessä. Mainitsin kuitenkin etten aio asiaa pidemmälle eskaloida.

Oikaisua ei koskaan julkaistu missään.

Tarinan opetus: jos kumartaa tarpeeksi syvään, niin aivan varmasti joku panee perseeseen.

Vierailin hoitolaitoksen dementiaosastolla ja kehitin välittömästi uuden uraidean: standuppia alzheimer-potilaille. Hyvinä puolina hetkellisen virkistysvaikutuksen lisäksi on, ettei koomikolla tarvitse olla kuin yksi sketsi. Ikävää tietysti, että harva esitys on ikimuistoinen.

Rakas Blogilista, ethän punastu, jos aloitan ylistyksellä: minä rakastan Sinua. Rakastan taivaansinisenä väreileviä tekstirivejäsi ja adblockerilla silitettyä puhtaanvalkeaa vartaloasi, koskematonta kuin suomineidon reisinukka. Ja yhtä aikaa ihailen luonteikasta rosoasi - rispaantunutta kuin miesasiamiehen lompakossa viruva kondomi. Ja tietysti ihmeellisiä, juovuttavia linkkejäsi joista pääsee lukemaan nettipäiväkirjoja.

Tunnustan, olen hyppinyt aisan yli, sivellyt naapurin nurmikkoa ja telminyt Maranellon oriin syleilyssä: lipaissut uuniperunaa Omea Pron haarukasta ja kosketellut yökerhossa sormilla Google Readeria. Mutta rakas Blogilista, ne olivat vain epätoivoisia hetken heittäytymisiä, kahden särkyneen purren kohtaamisia myrskyävässä merimuseossa, vailla tunteita kuin harrastaisi seksiä kumisaappaat käsissä.

Ja aina olen palannut. Sillä jo aikojen alussa, rakas blogilista, lupasit minulle: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta*. Enkä minä koskaan muutu neuvostoliittolaiseksi perseenpäristimeksi.

Oi, kuinka sieluni kukki kilpaa maasta voimalla penetroituvan kevään kanssa ymmärtäessäni, että suuri ja kaikkivoipa Sanoma oli Nimensä ihollesi tatuoinut, sinut, listaseni pistaseni, pelastanut, miljoonillaan suojannut ja nuppusi aukeamisen, sikiösi täysiaikaiseksi kypsymisen varmistanut.

Ja D-päivänä, uudistusten uudistushetkenä, omana Bar Mitzvahinasi rakkaani, kuinka kaikki olikaan paremmin: uusi moottorisi jylisi kuin formula rautatieasemalla, kaikki toimi nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Onnen kyyneleet auvon poskilla saimme seurata kuinka palaset loksahtivat kohdalleen, joki asettui uomiinsa, juna meni tunneliin, nakki sujahti sämpylään niin, että Vestan neitsyetkin vuotivat verta puhtaasta ilosta.

Sillä mikä voisi puhua menestyksestä paremmin kuin se, että tämä blogi on jälleen top-listan kärkinelikossa kuin Euroopan hulluna vuonna 2005: tilaajamäärät ovat tuplaantuneet ja kauas taakse ovat jälleen jääneet Turistit, Aasiakkaat ja Lehdet, nuo sisältä mädänneet kellokkaat, nuo pahuuden pistorasiat. Joku saattaisi kutsua tätä yhden yön ihmettä laskuvirheeksi, minä kutsun sitä Suureksi Läpimurroksi! Olen aina sanonut, että hyvin testattu on puoliksi pilalla.

Lopuksi urheilua:
Missään muussa lajissa ei suhtauduta niin avoimesti jännittävien piristeiden käyttöön kuin jääkiekossa, ainakin jos uskoo selostajaa: jossain vaiheessa ottelua miltei jokainen pelaaja pistää ränniin.

* Raamattu, Jes. 43:1-2.

Siinä minä istuin, toimittamassa aamun ajankohtaista kakkosta. Jalo arjalainen haitarini hyväili posliinia kuin Berliinin pohjoispuolinen seilori naistaan, pikkulinnut viivittivät ja ilmassa tuoksuivat heikot signaalit. Pohtiessani oikealla kädellä, kuinka innokkaasti Kokoomuksen juutalainen Don Z mahtaakaan odottaa tulevia kunnallisvaaleja päästäkseen edistämään roturajoittuneen pumpulipimpeloisen heliumtoimittajan poliittista uraa, vasen käteni kiitti kiivaasti siitä, ettei liitulakussani ole pisaraakaan mokkaa.

Juuri kun olin ratkaisemaisillani mieltäni 27 vuotta vaivanneen kysymyksen siitä, kumpi on kovempi, Hanoi Rocks vai Paul Oxley’s Unit, osui aamun lehdestä silmiini uutinen, joka mullisti maailmani:

Kongon poliisi on pidättänyt 13 noitaa, joita epäillään miesten penisten varastamisesta tai kutistamisesta mustan magian keinoin.

- Heureka! Heureka!, huusin juostessani alasti kaupungin katuja, lattekikkelilläni helikopteria imitoiden, vesipisaroiden valuessa pitkin arjalaishenkistä lihaksistoani. - Enkös minä aina sanonut, kiljuin! - Lissu, Ellu, Pihla-Mallu, Ketä nyt naurattaa!

Kun samassa lehdessä kerrottiin vielä tupakanhimon olevan geeneissä, saatoin todeta olevani synnynnäiset ja noidutut puutteeni poislukien oikeastaan melko porakka äijäheebo ja ihmisssuvun valkea kuulas.

Mutta niin arjalaisen puhdas ja viaton en minäkään ole, ettenkö olisi tuntenut onnen ja ylpeyden läikähdystä supistajalihaksessani, kun ymmärsin tulevani pian palkituksi. Kyllä. Digitoday-verkkojulkaisu järjestää kunnianpalautuskampanjan poliittisissa- ja ihmissuhdekriiseissä ryvettyneille blogeille ja palkitsee parhaat liraukset erilaisissa alakategorioissa. No, eiköhän tuonne venytyspenkin reunalle, sinne Kultaisten kuukkeleiden, hymypoikien ja irtopäiden sekaan mahdu vielä muutama saviruukku. Hetken tosin mieltäni raapaisi, ettei nykyisellä statuksella, päivitystahdilla saati -laadulla taida tulla moisessa edes mainituksi, mutta epäilys kaikkosi, kun kävin näpäyttämässä 820 ääntä itselleni. Minä olen vähän sellainen blogimaailman Kaikkos-kanki. Hah-hah-haa, te ette voi todistaa mitään!

Mutta voi taivahan talirauhaset, visailun säännöissä todetaan seuraavaa:

Myös nimettömyyden suojassa kirjoitettava blogi voidaan palkita, mutta vain kunniamaininnalla. Varsinaista palkintoa nimettömälle ei luovuteta.

Mieleni täyttyi kauhukuvilla siitä, ettei Digitodayn toimituksessa kenties ymmärrettäisi anonyymin ja pseudonyymin eroa, joten päätin ryhtyä ennaltaehkäiseviin kaappipoliittisiin toimenpiteisiin:

paljastamme tässä nyt juhlallisesti, että nykyään imitvit-verkkolokia toimittaa Romanialaissyntyinen matkalaukkusaarnaaja, alan ammattilainen ja huumorimoguli Spede Simovescu Hillasuolta.

Mikäli edellinen ei vielä tunnu aivan riittävän tyydyttävältä, satavuotinen arkistomme paljastaa iMitvitin historiasta monenlaisia hahmoja ja tekijöitä.  Ainakin seuraavat huippuosaajat monesti monine ammatteineen ja luonneluonnehdintoineen ovat olleet työstämässä tätä massiivista verkkojulkaisua ja omaavat edelleen nimenkirjoitus- ja palkintoshekinlunastusoikeuden yrityksessämme:

• Kaljasieppo hanuriartisti, isopäinen vauva, kuumavahaaja, Nahka- ja kumityöläisten liiton varapuheenjohtaja, sekahedelmä, vararengas, pohjois-Ossetialainen tapettiinsulautuja, renessanssinero, tähtivaeltaja, elävä kuollut, kaikkien seurapiiripalstojen 9% lihaa sisältävä täyte, seitsemän kertaa suomen seksikkäimmäksi kuplamuoviksi valittu ravitsemusliiketerapeutti, uhkaavan käytöksen dosentti, wienervalssaaja, kaksinaisjournalisti, kampakeraamikko Hilpari Moelanen.
• Poliittinen kouluavustaja, kovalevyseppä, sähkötuoliasentaja, ydinvoimateknikko, elämäntapapyknikko, elektroniikkamasentaja, eroottisen tanssitaiteen alihankkija, Roomalaisen kulttuurin erityisasiantuntija, optinen vääristäjä, hallitseva Miss Suomi, poliisin ylijohtaja Megawati Sukarnoputri (sit., sinkku).
• Kustannuspäällikkö Veijo Kustannus-Päällikkö.
• Toimituksen assistentti-assari Juhana Elimenpaljastaja.
• Simo Kuritushuoneelta.
• Kalataloustoimittaja Niilo Karvalärvi.
• Idioottimaisten asioiden erikoistoimittaja Ivan Vitun-Poro.
• Sosiaali- ja terveyspornon erikoistoimittaja, asfalttiprinssi Mel Koisomuna.

Muita vaikuttavia ja palkitsemisen arvoisia objekteja ja subjekteja käsissänne olevan verkkopäiväkirjan historiassa ovat olleet ainakin:

• Geri-Atrian makkaratehtaan työpaikkapatologi, germaanisen filologian ja maanisen analogian tohtori Tri. Lagerstobe.
• Ystävykset Ahti “Mahti” Sonninen ja Olavi “Ori” Mattila.
• Pertti “Speed” Pasanen.
• katolinen protestantti, naistutkimuksen desantti Pipsa Markki-Narvo.
• Van Houten-yhtyeen ex-solisti ja investointipankkiiri David Lee Rothschild.
• Diplomiekonomi, malli-juontaja-talonmies Taisto “Töysän Sting” Kessi.
• Kolhoosin vanhempi politrukki Vitikka.
• Tehdastyöläinen Reijo Mäki-Vares.
• Turun keskusvankilan siistijä, kansanedustaja Tony Hame.
• Poliisimestari Gifu.
• Lennart Meri-Teijo.
• Kokeellisen kemian tohtori, pihtari Pilvi-Mari Sitar (LSD).
• Eleanor “Takaveto” Rigby.
• Ylitarkastaja, matkarakastaja Juhana Herpestartuttaja.
• Suomen toiseksi paras anarkeologi Alahärmä-Jone.
• Mäyräkoira Pupu Kello.
• Jenni “pissa” Jenni ja Vittu-Late.
• Trans-Hyvinkääläinen Tero Risti, 19.
• Liiterin Shock-listan ylläpitäjä, hallusinomi, Teksasin moottorisahamurhaaja ja mesenaatti, nimim. Amish (oik. Amis Hömppä).

Heistä jokainen on yhdessä ja erikseen lupautunut lunastamaan palkinnon Sanomatalon massiivisessa jokaiseen kotiin ja kännykkään suorana televisioitavassa gaalatilaisuudessa ja käyttäytymään tilanteen vaatimalla arvokkuudella. Itse asiassa he aikovat lunastaa palkinnot täysin riippumatta siitä, myönnetäänkö niitä heille. Että ei se nyt ainakaan mistään nymiteetistä pitäisi roikkumaan jäädä.

“Tämä on niin hyvä merkintä, että vapisen kuin Muhammad Ali kummitusjunassa jo sitä kirjoittaessani”
- nimim. mitvit tässä

“Mitvit.netin elämää pulppuavissa esseissä yhdistyvät järisyttävällä tavalla klassinen estetiikka ja lyyrinen kosmetiikka. Suosittelen lämpimästi kaikille esimurrosikäisille ja sellaisista kiinnostuneille.”
- nimim. Soili Ryppy Krapulablogi-verkkojulkaisun kommenteissa.

Eräs ehdottomista lempiharrastuksistani brasilialaisen vahauksen ohella on lueskella elokuvamainoksiin ja vastaaviin kulttuurituotteisiin upotettuja tähtisikermiä ja lainauksia. Niissä näkyy sielua raastavasti kustantajan/tuottajan/levittäjän liikuttavan taskulaskinepätoivon koko kirjo - kun sormien välistä valuu sankokaupalla ripulia ja jotenkin pitäisi saada tämäkin tura liikkeelle. Vaan kun Hesari ei noteeraa ja Hollolan Sanomissakin haukuttiin niin, ettei välistä saa hyvää lausetta edes haltiasaksilla.

WSOY on keksinyt ikiliikkujan arvostelulainausongelmien ohittamiseen. Blogien kommenttiosastot! Kyllä, nuo ehtymättömät säkenöivän kritiikin riemusirkukset, joissa anonyymit pseudonyymit jakavat mielipiteitään täydellisen nimettömyyden suomalla vapautuneisuudella ja auktoriteetilla. Sofi Oksasen Puhdistus-romaani, joka ymmärtääkseni käsittelee vaiettuja paastoa edeltäviä toimenpiteitä viiltävän tarkasti ja yksityiskohtaisesti, oli innoittanut Parnasso-lehden blogissa nimimerkki Humanistin ylistämään teosta häikäiseväksi, ja mainitsemaan sen olevan parasta kaunokirjallisuutta aikoihin. Tämän kunniamaininnan WSOY:n mainosnaakka oli nähnyt hyväksi saksia kirjan mainokseen. Voi vittu, Humanisti, tuo postmessiaaninen kriitikko, oli tykännyt kirjasta. Anna minulle viisi!

Elokuvamoguli Markus Selin on kertonut anekdoottia, kuinka hän aikoinaan toimiessaan videoelokuvien maahantuojana laati suomenkielisiä kansilehtiä filmeille. Jos mistään ei löytynyt kyseiselle pökäleelle suitsutusta, ilmestyi takakansiin reilusti tähtiä ja luonnehdintoja räjähtävästä toiminnasta, arvostelijana K.T. Niin, Kansitekstien Tekijä.

Vaikka joku jo ehti toteamaan, kuinka sanoma on sanojaa tärkeämpää ja on tietysti täysin mahdollista, että Oksasen teos on parasta kirjallisuutta sitten edellisen kirjallisuuden, niin kai nyt jonkinlaista lähdekritiikkiä voi soveltaa kaupallisissa tiedotteissakin? Tosiasiassahan WSOY:n reklaamiportto yritti tuossa nipseessä ratsastaa Parnasso-lehden kirjallisella arvovallalla, mikä on jo vähän röyhkeää.

Jännittävää muuten on, että Kari Haakana, tuo kärppämäinen pakkismies, heltyy merkinnässään ihmettelemään, miksi Parnasson lukijat haluavat keskustella kirjallisuudesta anonyymisti, vaikka koko hänen merkintänsä on täydellinen vastaus juuri tuohon nimenomaiseen kysymykseen.

Luin hiljattain Tom Hollandin populaarihistoriallisen Persian Tuli -eepoksen. Kirjan takakanteen oli läimitty kasa arvostelupätkiä, joista ensimmäinen meni vapaasti muisteltuna jokseenkin:

“On niin saatanan maailman paras kirja, että lukijan perse halkeaa ja railosta lentelee pieniä perhosia.”

Mikä oli aivan kiva arvostelu, paitsi että se koski Hollandin edellistä kirjaa, Rubikonia.

Yrittäkää nyt edes.

Siinä minä olin, pekonit, popcornit ja kasvisuutejuoma nojatuolin käsinojalla valmiina katsomaan hollantilaisen poliitikon ja elokuvataiteilijan Geert Wildersin pitkään hehkutetun ja pelätyn megapläjäyksen Fittan Fitna. “Jytinää puskuriin!” “Go Chuck Norris!” “Näyttäkää tissit!” “Viille Peeltoneen, Ville Peltonen”, huutelin etukäteen kämmenpohjat jännityksestä tahmeina. No, niin minä teen elokuvia katsoessani.

Ja sitten minä katsoin sen elokuvan.

Tai siis “elokuvan”. Silmille kun vyöryi 15 minuuttia Windows Movie Makerilla tuhnuisesti yhteenliimailtuja uutis- ja amatöörivideopätkiä kaikille länsimediaa seuranneille tutuista äärimuslimien työstämistä hirveyksistä joita rytmittivät väliin leikatut väkivaltaan yllyttävät Koraanin säkeet - Tšaikovskilla säestettynä. Voi hyvä isä, näitähän on Youtube pullollaan. Jollain surullisella tavalla aivoihini juontui lehtimoguli ja kokkelinokkeli Jussi Ahteen taannoinen kohulla lanseerattu Absolute-lehti - melu ja villat. Jos tuo oli elokuva, niin tämä kirjoitus on suuri sukupolviromaani.

En silti suosittele kaunomielisiä tuota vielä tällä hetkellä Youtubesta ja LiveLeakista löytyvää mestariteosta katsomaan, sen verran kovaa väkivaltaa ja ahdistavia kuvia se sisältää.

Tekele on toki kuin kalkkuna kiitospäivänä, mutta mitään ennennäkemätöntä materiaalia tai kuvien saati teemojen yllättävää yhdistelyä se ei sisällä - kuten ei myöskään video- tai tekstilainoja ylittävää julistusta. Vaikka videokooste voidaan kenties nähdä vihapuheena, niin ottaen huomioon reilun kolmen vuoden takaiset tapahtumat Hollannissa, on sen julkaiseminen ainakin ymmärrettävää. Provokaatio on toki provokaatio, mutta mieleen nousee kaikesta huolimatta sama kysymys kuin Muhammed-pilakuvien yhteydessä: oliko se tarpeellista? Ja taas hiipii mieleen sama vastaus: kyllä se taisi olla. Niin kovia ovat taas eurooppalaisten johtajien paniikkireaktiot.

“Hallitus pahoittelee Wildersin päätöstä julkaista filminsä.”
- Hollannin pääministeri Jan Peter Balkenende (lähde)

Wilders tai hänen puolueensa ei ole edustettuna Hollannin hallituksessa. Miksi hallituksen täytyy pahoitella opposition rakkikoiran tekoja?

“Vapaudet eivät ole vapauksia, jos ne loukkaavat toisia”
- Slovenian ulkoministeri Dimitrij Rupel. (lähde)

En tiedä minkälaisia sieniä Rupel tapaa nauttia, mutta aivan varmaa on, että vapaudet ovat vapauksia, vaikka ne joskus loukkaisivatkin. Joskus tuntuu suorastaan siltä, että vapaudet eivät ole vapauksia, elleivät ne loukkaa jotakuta.

“Olennaista on löytää tasapaino eurooppalaisten perusarvojen kuten sananvapauden sekä erilaisten uskontojen ja rotujen rinnakkaiselon välillä”
- Britannian ulkoministeri David Miliband (lähde)

Ja kun täällä taas tuntuu siltä, että ajatuksen-, sanan- ja omantunnonvapaus saattaisivat olennaisesti edesauttaa tasapainon löytymistä erilaisten uskontojen ja rotujen rinnakkaiselon välillä.

Jännittävää on tällä kertaa, että muslimien ei tarvitse juuri edes henkäistä, kun pahoittelut poukkoilevat taas oudoissa kulmissa. Eurooppalaiset johtajat repivät ihokkaansa ja ryhtyvät vitsomaan itseään aivan silkasta masokismin riemusta. Aiemmin ajattelin, että kysymys on pelosta sikiävästä halusta näytellä kunnioitusta ja lyhytnäköisesti ennaltaehkäistä ikävyyksiä, mutta nyt olen alkanut epäillä, että kyseessä on silkka eliitin vittuilu rahvaalle. Toisaalta piruillaan maireasti muslimeille ja kohdellaan heitä kuin vähälahjaisia tarkkailuluokkalaisia: Joo joo, no sori sori, ehe-ehe, menes nyt siitä mopoa rassaamaan. Toisaalta kisaillaan hihitellen siitä, kuka pystyy kontilleen heittäytyessään murskaamaan alleen eniten perusoikeuksia: Kato Jan Peter, onko toi, hahhaa, lehdistönvapaus tossa mun perseen alla? Odotamme jännityksellä Chatti-Matin sydäntäsärkevää anteeksipyyntöä.

Melko tyhjän olon jättää myös Uuden Suomen kolumnistin Iivi Anna Masson tragikoominen kertomus eurooppalaisesta yhdenvertaisuusriparista. Nuotion kajossa vetoavasti helkyttelevä EN:n apulaispääsihteeri vetää a-mollista:

“Euroopan neuvoston apulaispääsihteeri Maud de Boer-Buquicchio otti kantaa ”uskontojen loukkaamista” vastaan ja tuomitsi erityisesti maanmiehensä Geert Wildersin näinä päivinä julkaiseman Koraani-kriittisen elokuvan. Hän ei kuitenkaan ollut nähnyt elokuvaa.
Boer-Buquicchion mukaan uskonnon loukkamattomuus on sananvapautta tärkeämpi.” (lähde)

En tiedä onko tuo viimeinen lause silkkaa Masson tulkintaa, mutta se vetää niin hiljaiseksi etten keksi oikein muuta sanottavaa, kuin että tuollaisilla visioilla kudotaan vahvaa uutta eurooppalaista radikalismia - enkä nyt puhu muslimeista.

Yleensä pahoitellaan, että muslimimaailma on niin monimuotoinen, ettei sen äänelle tahdo löytyä edustajaa. En tiedä, mutta epäilen että OIC, Organization of the Islamic Conference voisi olla lähellä jotain sellaista. OIC:n taannoisesta huippukokouksesta uutisoiduissa lausunnoissa haluttiin nähdä suorastaan messiaanista suvaitsevaisuutta. Toki puheissa on selkeitä sillanrakennuksen elementtejä, mutta en aivan vielä olisi valmis helisyttämään symbaaleja, jos kiivaan islamilaisen itsereflektion tuloksena konfliktien juureksi todetaan lännen islamofobia ja ratkaisuksi löydetään lainsäädännölliset toimet - sensuuri - tunneloukkausten estämiseksi.

“- Meidän on päästävä eroon islamofobiasta käymällä aitoa poliittista vuoropuhelua ja tekemällä historiallinen sovinto islamilaisten maiden ja lännen välillä, totesi järjestön turkkilainen pääsihteeri Ekmeleddin Ihsanoglu.
Hän torjuu kuitenkin sananvapauden nimissä tehdyt loukkaukset islamin pyhiä symboleja kohtaan. Profeetan kuvien lisäksi muslimeja on järkyttänyt jo ennen esittämistään äärioikeistolaisen hollantilaispoliitikon Geert Wildersin lyhytelokuva, jossa muslimien pyhä kirja Koraani esitetään fasistisena teoksena.
- Kansainvälisen yhteisön pitäisi pikimmiten vahvistaa nykyisiä kansainvälisiä sopimuksia tai laatia uusia, jotka estäisivät uskonnollisten arvojen ja tunteiden loukkaamisen sananvapauden nimissä, Ihsanoglu sanoi uutistoimisto AFP:lle.”
(lähde)

Oireellista on myös se, ettei oikein kukaan tunnu välittävän siitä, että Wildersin wideo jouduttiin poistamaan joksikin aikaa sen alkuperäisen levittäjän LiveLeak.comin sivuilta henkilökuntaan kohdistuneiden tappouhkausten takia. Aivan kuin väkivaltaiset uhkaukset olisivat oletusarvo ja uutiskynnys ylittyy pikemminkin, jos uhkauksia ei esitetä.

EU-johtajat tekevät hirveän karhunpalveluksen kaikille paljastamalla vatsansa jokaisen heikosti tai ei lainkaan perustellun pahanmielenilmauksen edessä. Kuten on jo huomattu, selällään olevaa lehmää on helppo lypsää. Tapa ruokkii vain omituista kierrettä, jonka jengoissa pesii tarpeetonta uhrimentaliteettia, halveksuntaa, alentuvaa käytöstä, vihaa ja väkivaltaa.

Kunnioitus. Sitä ei toimiteta tehtaalla asennettuna. Pelko ei ole sitä, eikä nöyristely. Sitä ei voi lailla säätää, ei vähättelemällä eikä uhittelemalla saada. Se pitää ansaita. Kaikilla puolilla.

“Eurooppa avasi vuosikymmeniä sitten ovensa islamille. Mutta Eurooppa ei ottanut huomioon, että islam on näin vahva. Me elämme uskontoamme toisin kuin eurooppalaiset omaansa. Islamin vaikutukset näkyvät eurooppalaisessa yhteiskunnassa ja ihmisiä pelottaa.”
- Hollantilainen imaami Fawaz Jneid. (lähde)

Yksilönvapauden raja olla häilyvä, sanoi etninen mies kun marketin lihatiskillä poliisi papereita tivasi.

Vaikka ei tähän ikään ole oikein oppinut edes osumaan pöntöön, niin joskus sentään osaa valita taistelunsa. Kuluvan kvartaalin suureen kansalaisjournalismikeskusteluun en jotenkin nyt ilkeä koskea hepilläkään.

Sen sijaan olen hämmästyneenä ottanut tänään vastaan tiedon Suomen turvallisuustilanteen romahduksesta. Kovat ajat vaativat kovia toimia. Niinpä poliisi tarkastaa nykyään toreilla ja kokoontumispaikoilla kansalaisten henkilöllisyyspapereita - ilman rikosepäilyä.

En tiedä teistä, mutta se ei oikein vaikuta sellaiselta yhteiskunnalta jossa minä haluaisin elää.

Tai tiedänhän minä teistä: HS.fi:n päivän kysymykseen: “Saako poliisi kysellä kadulla passeja ulkomaalaisen näköisiltä ihmisiltä?” Vastaajista 60 prosenttia vastasi “kyllä”.

“Jos jollekin henkilöllisyystodistuksen esittäminen on liian nöyryyttävää, niin silloin varmaan kannattaa muuttaa pois.”

“En huolestu siitä jos laittomiksi maahanmuuttajiksi epäillyiltä tivataan millä asialla ovat, mutta jos papereita aletaan kaikilta kysyä niin sitten muutankin jo muualle.”

“Jos ei ole mitään salattavaa, ei myöskään ole syytä olla todistamatta henkilöyttään pyydettäessä. Ja vice versa, tietysti”

“Polisii saa tukeni tälle toiminnalle. Jos jotkut ovat luvatta maassa niin miksi heitä ei saisi etsiä pistoratsioilla ja ottaa kiinni? Ei kai vaan lait ole noudattamista varten?”

“Onhan meillä kännykkä mukana ja luottokortit ja ajokortit - miksei sitä voi näyttää paperit siinä kuin vastata puhelimeenkin. Näytät varmaan bonuskortin ja pankkikortin kaupassa, vai kuinka.”

“En pidä esim. Brasiliaa poliisivaltiona, mutta kyllä siellä pitää joka paikassa olla passi tai jäljennös siitä mukana. Ei edes pitempää bussimatkaa voi tehdä ilman, että kirjallisesti pitää todistaa minne menee, matkan tarkoitus ja passin numero. Se on ihan luonnollista.”

Ei ole rehellisellä mitään salattavaa sanoi entinen mies kun makuuhuoneeseensa valvontakameran asentaa antoi.

Lainaukset artikkelin keskustelusta.

Ajankohtaisen kakkosen lupamaksuillassa viime tiistaina keskusteltiin Yleisradion merkityksestä ja rahoitusmalleista sekä tv-ohjelmien ja -kanavien sisällöistä. Välillä päästiin asiaankin, mutta yhden lyhyen kommentin haluan erityisesti litteroida omalle huoneentaululleni muistutukseksi, johon palaan aina keskusteltaessa eri toimintojen, kanavien tai alustojen mainosrahoitteisuudesta.

Production House-tuotantoyhtiön toimitusjohtaja Liisa Akimof kertoo anekdootin siitä, miksi kaupalliset kanavat hylkäsivät Tahdon Asia-sarjan, joka lopulta päätyi Ylen Kotikatsomoon:

“Alkujaan keskusteltiin kaupallisten kanavien kanssa siitä sarjasta, mutku siinä Mikko Rouhiala sattuu työskentelemään mainostoimistossa, niin se oli sitte taas kaupallisella puolella sillä kertaa se juttu, et se mainostoimisto ois pitänyt muuttaa jokskuks muuks, koska heillä taas on niin tärkeitä sidosryhmiä nää mainostoimistot, jos niitä sitte pilkataan ja mainostoimintaa…”

Ajankohtaisen Kakkosen lupamaksuilta, osa1 | osa 2

06:30
Huh huh, rakas päiväkirja. Tsihi. Dynaamisten Daamien tupper vare juhlat venähtivät pikku tunneille ja taisi siinä tulla pari valko viini lasillista nautittua perintö verotusta, energia politiikkaa ja Peuri Makkarisen pakaroita taivastellessa. Sen gazellin kun saisi joskus valko viini pulloon. Tsihi. Nyt peilistä katsoo petolinnun pe…simäkumppani. Rikon peilin. Noin, olen taas kaunis ja vahva, itsenäinen suomalainen päättäjä.

07:00
Laitan aamiaista. Paahtoleivät kärähtävät pahasti ja huoneistoon leviää savua. Levitän leipien päälle niin paljon hilloa ettei karstaa näy ja syön ne irvistellen. Palohälyttimen vinkunaan heränneen mieheni ärtyneen huolenilmauksen kuittaan toteamalla, että jos tuollaista voi ilmoittaa, tulee mieleen, ollaanko samalla viivalla kuin silloin, kun tätä liittoa solmittiin.

07:42
Autonkuljettaja saapuu noutamaan minua työpaikalleni. Kiireessä mukaan nappaamani kahvimukillinen läikähtää kurvissa takapenkille. Lätkäisen Hesarin tahran päälle ja ilmoitan kuljettajalle, etten missään tapauksessa voi hyväksyä sitä, että kahvin levittämisestä keskustellaan ikään kuin penkkien sotkemisena. Kuljettaja huokaa merkitsevästi, mikä suututtaa minua kovin. Kehotan kuskia harjoittamaan itsesääntelyä. Tsihi.

09:03
Töissä. Aikaisemmin hoidin menestyksekkäästi gulttuuriministerin postia ja nyt olen sitten tämmöinen viestintä ministeri. Siirtelen papereita vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle. Noin, noin, hyvältä näyttää. Minä se vaan viestintä hommia hoitelen. Lallalaa minä olen pikkutyttö posteljooni, posteljooni, posteljooni. Eikä mua ilahduta mikkään muu, kuin siniset silmät ja suljettu suu. Tsihi.

10:52
Poliisimestari Gifu soittaa. Kertoo karhealla äänellä, että ovat poikien kanssa koko viime yön juoneet kepua ja katselleet porkkaa, eli poketsua eli borkandeeria. Tsihi. Ovat nyt porukalla tulleet siihen tulokseen, että tarttis vähän viritellä suodatinta. Ja että haittaako, jos sujautetaan sinne listalle vähän homostelua ja huumeita, kun onhan se nahkatrumpetin töristely karmean näköistä ja kaljatkin on lopussa. Pidän ideaa hyvänä, korostaen, että pelisääntöjen on oltava samoja ei-sähköisessä ja sähköisessä maailmassa. Paitsi että sähköisessä maailmassa saa helpommin sähköiskuja.

12:02
Lähtö eduskunnan ruokalaan lounaalle, jonka oheen olen sopinut lehtihaastattelun. Matkalla kuulen virka-auton ikkunasta koululaisten keskustelua: “se joka haukkuu on ite ja sen napa paukkuu ja se joutuu mustalaisen räkälaukkuun”. Olen tekemäisilläni ilmoitusta vähemmistövaltuutetulle kun saankin nerokkaan idean.

12.57
Avaudun toimittajalle eduskunnan ruokalassa, kuinka minua on syytetty siitä, että en tiedä mistä puhun. Minua syyttävät eivät taida tietää mistä he itse puhuvat. Tsihi, lälläslää. Lukkoon ja avaimet marinaadien hautaan.

15:17
Vierailu kaupunginkirjastossa. Keskustelen kirjastonhoitajan kanssa lapsipornoa mainostavista kirjakaupoista ja maailmankirjallisuuden huonoimmista analogioista. Kun bibliohoitsu kääntää selkänsä, suttaan mustalla tussilla Nabokovin Lolitan selkämyksen peittoon. Sisällöstä en ole kiinnostunut. Tsihi, siinähän etsivät kirjaansa, senkin petomaanit.

16:32
Takaisin toimistolla. Syötän tietokonemoguli Bill Buffalon Suomen koululaitokselle hövelisti ilmaiseksi lahjoittamaan Msn search-hakukoneeseen nimeni ja lueskelen viimeisimpiä itseäni koskevia kirjoituksia. Miksi ne eivät voi vaan tykätä minusta? Jos olisin maailman diktaattori ja kirjakaupassa olisi minua kritisoivaa materiaalia, niin poliisi kävisi hakemassa sen pois. Ihan samalla tavalla pitää toimia sähköisessä ympäristössä. Päätän kirjoittaa muistion aiheesta Poliisimestari Gifulle.

17:29
Viimeistelen muistion, jossa ehdotan, että suodatuslistalle lisätään kaikki sivustot, jotka eivät sisällä nimeni yhteydessä sanaa ihana. Loppuun piirrän hirsipuussa roikkuvan tikkunörtin ja kirjoitan: Mitti Nakki on tuhottava. Tsihi.

18:55
Matkalla kotiin mietin vähän ahdistuneena, miksi ajatuksiani niin kiivaasti vastustetaan. Tulen siihen tulokseen että kaikki ovat tyhmijä ja mölöpäitä, mutta päätän kuitenkin varmuuden vuoksi vaihtaa tulevaisuudessa hillitympään huulipunaan.

20:34
Koska olen viestintä ministeri, katson televisiosta uutiset, sillä ovathan kai nekin tavallaan viestintää ja siten ehkä liittyvät ministeriöni toimialaan. Uutisissa tulee kuitenkin vain jotain tyhmää sotaa. Nykäisen töpselin seinästä ja sota loppuu.

21:17
Olen ajatellut perustaa työ ryhmän, joka pohtii intternettiä ja meediaa ja lapsien oikeuksia, tietty. Ryhmään kuuluisi ainakin mediakasvattaja O.B Laden, vanha ystäväni Laestadiuksen Lasse, perheemme kaksi kääpiösnautseria sekä naapurin Anneli, joka on sitä mieltä että kaikilta pornoraattoreilta pitäis munat leikata saatana. Siitä tulee hyvä ryhmä, varsinainen Suomen sähköinen rintama.

22:15
Selailen kotikoneella uudelleen letkukätisten nöpelöiden ja pornofiilien herjakirjoituksia minusta. Äkkiä huomaan hämmästyttävän seikan: kun laitan kädet silmilleni, teksti katoaa. Kun otan kädet pois, se ilmestyy taas näkyviin. Pois. Näkyviin. Pois. Näkyviin. Pois. En kykene vielä täysin hahmottamaan, mutta luulen, että tässä on ainesta johonkin suurempaan ideaan.

23:30
Nukahdan, mutta näen hirveitä painajaisia, joissa informaatiohirviö tulvii vapaasti ovista, ikkunoista ja savupiipusta sisään. Vedän peiton pääni yli ja painajaiset katoavat. Tsihi.

—

“Viime syksyisen Jokelan draagisen turman jälkeen johtamani tietoyhteiskunnan neuvottelukunta päätti perustaa mediafoorumin arvioimaan median ja internetin roolia lasten ja nuorten arjessa, edistämään lasten ja nuorten valmiuksia toimia sähköisessä viestintä ympäristössä sekä pohtimaan mahdollisia keinoja vähentää sähköisestä viestinnästä lapsille ja nuorille aiheutuvia haittoja. “
Viestintäministeri Suvi Lindén blogissaan

Nettisensuuri Suomessa 2008